
Perinteinen Tuusulan Derby, joka siis ei ole derby-luokka, eikä sitä järjestetä Tuusulassa, käydään sunnuntaina 135-sentin tasolla Ratsastuskeskus Ainossa. Monia tuttuja nimiä puuttuu listalta, kun Hattel Horsen hevosrekat suuntasivat viikonlopuksi Drammeniin Norjaan. Myös esimerkiksi Salla Varentin Ypäjä Isandra pyrkii keskittymään siitostamman elämään.
Marina Ehrnrooth lähtee kilpailuun Qualimella takanaan 135-voitto Ypäjältä hallista. Ehrnoothilla on tilillään viisi aikuisten SM-mitalia, joista kaksi kultaista, tuoreempi vuodelta 2018 EVLI Ellingtonilla. Nyt kirkkonummelaisella on urheilussa rauhallisempi kausi, koska perheen esikoinen on 1,5-vuotias.
Ehrnrooth toteaa, että 12-vuotiaan Qualimen alkaa olla korkea aika nousta 140-luokkin, sillä 135-tasoa se on tehnyt jo vuosia helposti ja hyvin tuloksin. Toisaalta ratsastajaa vähän epäilyttää, riittääkö ruunalla rohkeus ja tsemppi isoon tekemiseen, vai onko se liiankin herkkä.
”Yksi kausi sillä meni pilalle, kun se pelästyi vesihautaa kerran”, hän kertoo.
”Se oli hypännyt isoa hautaa treeneissä ja pienempiä kilpailuissa, mutta sitten se Ypäjällä radalla pysähtyi ja minä putosin. Kukaan ei törmännyt mihinkään, mutta sillä meni pitkäksi aikaa pasmat sekaisin”, Ehrnrooth kertoo.
16-vuotiaaksi kääntynyt pitkäaikainen ykköshevonen EVLI Ellington taas jäi viime kesänä harrastekäyttöön maastoilemaan tallin pitkän sairaskierteen jälkeen.
”Jospa joku jäljellä olevista olisi paikkaamassa Ellingtonia isompaan urheiluun.”
Ehrnrooth itse tasapainoilee sen kanssa, että kaipaa mukaan isoille radoille, mutta haluaa myös olla enemmän kotona lapsen ollessa pieni.
”En halua olla ajallisesti kilpailemisessa yhtä kiinni kuin ennen, mutta kaipaan kunnollisen urheiluun”, hän huokaa.
Valmennustalli Vitträskissa on täynnä, mutta siellä on nyt enemmän harrastetasolla kilpailevia valmennettavia.
Kyllä Ehrnrooth uusia hevosia katselee, mutta myös odottaa omia nuoria, joita on GP-tammoista EVLI Luikka ja EVLI Valdina. Luikka on sittemmin myyty Belgiaan, mutta Valdina on juuri palaamassa Ehroothin talliin eläkkeelle siitosuransa jälkeen.
Luikan kuusivuotias ruunajälkeläinen oriista I'm Special de Muze myytiin juuri Jenny Heinekampin kautta Kiinaan, koska se oli Ehrnroothille vähän liian iso ja hidas.
Valdina taas teki jo ennen kilpauraansa yhden varsan Sig Iron Man oriista Van Cantos. Se nousi japanilaisen ratsastajansa Shota Ogomorin kanssa 160-luokkiin ja Tokion olympialaisten pitkälle listalle.
”Se oli ratsastajansa elämän hevonen, ja monen tutun ja mutkan kautta kaksi Valdinan jälkeläistä myytiin hänelle”, Ehrnrooth kertoo kolmen vuoden takaisista tapahtumista.
Varsoja jäi kasvattajalle itselleenkin.
”Jospa joku jäljellä olevista olisi paikkaamassa Ellingtonia isompaan urheiluun”, Ehrnrooth toivoo.
Kouluratsastuksen Pohjola-sarjat käynnistyvät hieman aiempaa vaatimattomin lähtijämäärin. Grand Tourille starttaa seitsemän, Small Tourille 13, vaativa B -tasoiseen Rising Star -luokkaan 17 ja suomenhevosten luokkaan 13.
Viime vuonna kauden alussa Kangasalla starttaajia oli Grand Tourilla kahdeksan, Small Tourilla 22, Rising Star -luokassa 33 ja suomenhevosten luokassa 22.