

Lapsena ratsastuksen Forssassa aloittanut Martta Uusitalo vaihtoi 12-vuotiaana ratsastajana islanninhevostallille. Tuolloin Jokioisten Kuumassa oli suuri islanninhevoskeskus, jossa toiminta oli vireää ja kilpailuja järjestettiin usein.
Uusitalosta tuli kilparatsastaja, joka nuorena ratsastajana edusti Suomea menestyksekkäästi PM-tasolla asti.
Noin kahdeksan vuotta sitten Uusitalo lähti töihin Islantiin, jossa pestin Auðsholtshjáleigan tilalla piti kestää muutamia kuukausia. Suunnitelmissa oli löytää maasta uusi kilpahevonen ja palata Suomeen opiskelemaan.
”Vähän venähti”, nauraa Martta Uusitalo harjatessaan 16-vuotiasta Glampi frá Auðsholtshjáleigu -nimistä ruunaansa Hattulan Piipalan kylässä sijaitsevalla tallilla.

Islannissa Uusitalo tutustui skotlantilaisen islanninhevosperheen poikaan Sandy Carsoniin, joka myös oli tullut hevostöihin Islantiin, läheiselle Austurkotin tilalle.
Molemmat nuoret juurtuivat tuuliselle saarelle vuosiksi ja opiskelivat yhtä aikaa Pohjois-Islannissa sijaitsevassa hevosyliopisto Hólarissa akateemisen ratsastuksenopettajan ja hevostenkouluttajan tutkinnon.
”Hólar on hevoshullujen ihmisten kokoelma”, kuvaa Sandy Carson oppilaitosta leveästi virnistäen.
Oppilaitoksessa opetuskieli on islanti, jota kaikkien ulkomaalaisten opiskelijoiden pitää osata. Ulkomaalaisia on opiskelijoina paljon, suomalaisiakin on Hólarissa opiskellut kymmenkunta.
Kolmivuotinen koulutus sisältää paljon käytännön oppimista, johon yhdistetään akateeminen tieto muun muassa hevosen oppimisesta, pedagogiikasta ja urheilupsykologiasta.
”Opettajina on iso joukko ihmisiä, jotka tietävät valtavasti hevosesta ja koulutuksessa käydään läpi kaikki hevoseen liittyvät osa-alueet”, Carson ja Uusitalo kertovat.
Kolmen intensiivisen vuoden jälkeen valmistuvat opiskelijat osaavat hevosen kouluttamisen sisäänratsastuksesta jalostusnäyttelyssä esittämiseen ja kilpahevosen kouluttamiseen asti.
He myös pätevöityvät askellajiratsastuksen opettajiksi kaiken tasoisille ratsastajille. Oma ratsastustaito on merkittävässä roolissa opinnoissa.
”Missään muualla ei ole mahdollista oppia näin paljoa ja kattavasti islanninhevosesta”, sanoo Sandy Carson.
Kun Carson ja Uusitalo kesäkuussa 2020 valmistuivat Hólarista, tarjottiin heille työtä päätreenareina Norjan suurimpiin kuuluvalla islanninhevoskasvattaja Inge Kringelandin tilalta. Siellä he viihtyivät pari vuotta, mutta ajan mittaan alkoi ”mitä jos muutettaisiin Suomeen” -keskustelu.
”Halusimme molemmat perustaa oman yrityksen. Minä olin aina halunnut palata Suomeen ja kun Sandykin sanoi ok, niin tulimme tänne”, Uusitalo kertoo.
Sopiva paikka löytyi sattumien summana Hattulasta ja nyt UC Hestar toimii Mia Honkavuoren tilalla. Yritys tarjoaa hevosten kouluttamista ja ratsastuksenopetusta kaikilla tasoilla.
Lisäksi Carson kengittää hieman, lähinnä omia ja treenihevosia. Tilalla on myös pihattopaikkoja nuorille hevosille sekä tammoille ja varsoille.
Pariskunnan ensimmäinen vuosi Suomessa tulee vappuna täyteen. Carson ja Uusitalo kertovat, että kaikki on mennyt mukavasti, vaikka pitkä ja keleiltään hankala talvi toikin oman kertoimensa toimintaan.
Uusitalo toteaa, että vuoden mittaan heille on koulutukseen tullut laadukkaita hevosia. Vaikka Suomessa onkin vain noin neljätuhatta islanninhevosta, on kotimainen kasvatus hänen mukaansa tuottanut hyviä nuoria hevosia.
”Kiinnostaa nähdä, mitä näistä nuorista ajan mittaan tulee”, Martta Uusitalo sanoo.