Oikeaa istuntaa etsimässä – Synnytystä, farkkujen pukemista vai isolla hädällä?

Mary Wanlessin klinikka muistutti siitä, että ratsastajan istuntaa voi opettaa monin tavoin ja osin opit ovat ristiriitaisiakin.

Siitä ollaan oltu jo pitkään yhtä mieltä, että istunta on hyvän ratsastuksen perusta. Kun ihminen istuu oikein, hän ei häiritse hevosta ja pystyy antamaan sille avut oikein. Hyvä istunta ja sen myötä hyvä ohjastuntuma ovat yksi tärkeimmistä ratsastajan hyvinvointiteoista.

Istuntaa voidaan parantaa satulan lisäksi myös jumppamatolla tai muuten venyttelemällä.

Yhtä mieltä aletaan olla myös siitä, että hyvä istunta ei ole kaikilla aivan samanlainen. Ihmisillä on erilaiset mittasuhteet ja erilainen lantio. Eri sukupuoltenkin fysiikka eroaa ja vaikuttaa, kuten myös nivelten liikkuvuus.

Ja kun yhä useampi ratsastaa yhä vanhempana, istuntaan alkavat vaikuttavaa ikääntymiseen liittyvät vaivat.

Kaikilla alkaa olla tiedossa myös se, että hyvä istunta pohjautuu toimivaan tukilihaksistoon eli coreen. Sen etsiminen on saakelin yksi työmaa.

Pilateksessa sanotaan, että vatsa litteäksi ja imu kohti rintakehää, kuin pissaa pidättäisit. Wanless sanoi, että isonna itseäsi kohti kyljen sivuja ja napaa ja selkää, jonkun mielestä samaa ideaa kuin synnyttäessä. Yksi ohje on jännittää ne lihakset, joilla ottaisit vastaan nyrkin iskun vatsaan. Kyra Kyrklund sanoi, että työnnä, kuin olisit isolla hädällä. Oma uusi suosikkini on, että ajattele, että vetäisit oikein tiukkoja farkkuja jalkaasi.

Vaikka oikein istuvan ratsastajan ideaaliasento on kaikilla aika samanlainen, siihen pyritään eri keinoin.

Isoja asioita ratsastuksessa on lantion asento. Kuinka paljon notkoa sopii olla selässä, vai ei ollenkaan? Istuako kuin koira kakalla, vai vetääkö lapaluut takana yhteen? Voiko nämä kaksi yhdistää ja säilyykö silloin rentous? Antaako takapuolen levitä kohti satulan takakaarta, vai pidetäänkö lantio alla kaikin keinoin? Pitääkö tehdä kuin Kummelissa, siis ”puristaa perseellä normaalisti”?

Halutaanko jalkaan sisäkierto vai ulkokierto? Pitääkö polven olla napakasti satulassa, kevyesti lähellä satulaa vai irti satulasta?

Entä kumpaan suuntaan vinoutta korjataan? Pidennetäänkö lyhyttä kylkeä vai lytistetäänkö pitkää?

Pyritäänkö ratsastaja liimaamaan syvälle satulaan, niin että hevonen ei vedä häntä irti tai hevosen liike ei heitä häntä sinne ja tänne, vai onko periaatteellinen ajatus saada ratsastaja liikkumaan hevosen mukana? Pitääkö istua hiljaa vai pysyä liikkeessä? Vai onko ideana ennen muuta saada ihmisen palikat päällekkäin, jolloin lihaksisto pystyy olemaan mahdollisimman rento?

Pään ja käsien asettelussa ei taida onneksi olla niin paljoa koulukuntaeroja, vaikka jotain kuitenkin. Hengitykseen kiinnitetään huomiota enemmän tai vähemmän.

Suomessa merkittävimpiä istunnan tyylisuuntia edustavat Ypäjältä tuttu Kyra Kyrklundin ja Richard Whiten oppi, Sally Swiftin perustama Centered Riding -menetelmä, Sanna Siekkisen opit, Aira Toivolan AT-Ratsastuspilates sekä Wanlessin Ride with your mind, joka on taustalla Katariina Alongin Coaching with connection -istuntaopetuksessa.

Hauskaa on se, että Wanless on joskus ammoisina aikoina opettanut Whitea, ja Wanless nostaa esimerkiksi täydellisestä istunnasta Kyrklundin valmentaman Cathrine Laudrup Dufourin.

Kyra Kyrklund ei ole viime vuosina tarkemmin tutustunut Wanlessiin, mutta hän toteaa, että tämän ensimmäisessä kirjassa oli paljon hyviä ajatuksia.

Wanlessin kanssa samoja istuntaoppeja Kyrklundilla on esimerkiksi sen miettiminen, mihin asentoon ratsastaja laskeutuisi ilman hevosta. Jalustimetkin hän haluaa sen verran lyhyiksi, että nivelissä on kulmaa.

Lonkan sisä- ja ulkokiertoon Kyrklund ajattelee kokonaisuutta.

”Esimerkiksi Richard kävelee hieman varpaat ulkona, ja hän ratsastaakin hieman varpaat ulkona”, Kyrklund naurahtaa.

Hän itse oppi ensin Ruotsissa ratsastamaan varpaat ulospäin ja jopa hymyilemään saksalaisille, joille oli olevinaan niin tärkeää, että varpaat osoittavat suoraan eteen. Hän piti sitkeästi saman ajatuksen vielä Saksaan muutettuaankin, kunnes valmentaja lopulta sanoi tiukasti, että et saa ikinä alapohjetta paikoilleen, jos et käännä varpaita eteenpäin. Siinä vaiheessa suomalainen teki muutoksen – ja sai jalan paikoilleen.

Klinikoista Kyrklund muistuttaa, että niillä istuntakorjaus saatetaan joskus tehdä vähän liioiteltuna. Myös väärinymmärtäminen on mahdollista, etenkin kun aika on lyhyt.

Ypäjän Rosali Kivitie oli Wanlessin kurssin jälkeen mietteissään. Hänen silmiinsä ratsastajien loppuasento jäi etupainoiseksi ja ehkä edestä puristavaksi, mutta paljon toimivaakin oli.

Kivitie ei enää pysty ratsastamaan, mutta hän ehti löytää oman istuntagurunsa, Richard Whiten. Kivitien mukaan White osaa antaa juuri ne istuntaohjeet, jotka saattavat ratsun ja ratsastajan yhteen.

Kivitien kommentit kuvaavat hyvin sitä ajatusmaailmaa, mikä taitavillakin ratsastajilla joskus istuntansa kanssa on. Hän kertoo kokeneensa vuosikymmenet, että hän ratsastaa ”paukuttamalla satulaa kuin jäykkä paska”.

Vasta parinkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen hän sai Whitelta toimivat ohjeet istuntaan.

Sitä Kivitie ei kuitenkaan osaa sanoa, mikä Whiten taika edes on.

”Mä varmaan olisin Richard White, jos osaisin ne selittää”, hän hymyilee.

On toivottavaa, että jokainen löytäisi istuntaansa oikean avun, niin kuin Kivitielle kävi, mutta matkalla voi mennä pää sekaisin.

Kilparatsastajaa auttaa se, että hän on vapaa valitsemaan oppinsa ja valmentajansa.

Ratsastuskouluoppilaille tilanne taas on hyvinkin haastava, jos he haluavat ratsastaa useammassakin paikassa. Opettajien ohjeet kun voivat olla kuin yö ja päivä.

Joskus istuntaopetuksista löytyy toimiva synteesi, joskus on valittava.

Samalla vieraisiin pöytiin kurkistelu kannattaa. Itse sain paljon apua laukassa jännittyneenä pompottavan hevosen kanssa lisäämällä aiempiin istuntaoppeihin Centered Ridingin pehmeän, lavean katseen ja Sanna Siekkisen neuvon rentouttaa varpaat irti toisistaan. Siinä välissä rentoutui koko keho – ja koko hevonen.