• Suomenhevosten estemestaruudet hypätään Myrkyssä, viivalla kahdeksan ratsukkoa

    ”Kyllähän kolmas kulta peräkkäin olisi kiva”, Linnea Haukilehto sanoo ennen mestaruusviikonloppua.
    Tilaajalle
    12-vuotias Vaahterikon Ryminä (Corleone - Repen Poika) lähtee puolustamaan mestaruuttaan. Oriin omistavat sen kasvattajat Joanna ja Mirkka Äikäs.
    12-vuotias Vaahterikon Ryminä (Corleone - Repen Poika) lähtee puolustamaan mestaruuttaan. Oriin omistavat sen kasvattajat Joanna ja Mirkka Äikäs. Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    15.7.202612:00
    Miia Lahtinen

    Linnea Haukilehto starttaa kaksipäiväisissä mestaruuskilpailuissa sekä vuoden 2024 mestarilla Kai-Keikarilla että viime vuoden mestarilla Vaahterikon Ryminällä. Viimeiselle kierrokselle Haukilehto joutuu valitsemaan ratsuistaan toisen kilpailemaan mestaruudesta.

    ”Ryminä on oikein hyvässä vedossa”, hän kertoo.

    Kai-Keikarin talvikausi ei sen sijaan mennyt suunnitelmien mukaan, sillä kavion ruhje- ja paisemurheiden takia sille tuli treeniin neljän kuukauden mittaiseksi venynyt tauko.

    ”Se on jo hyvässä kunnossa, mutta ei parhaassa mahdollisessa”, Haukilehto luonnehtii.

    Hän kertoo, että molemmat hevoset hyppäävät hyvin sekä hiekalla että Ypäjän derbykentällä.

    ”Itse tykkään mennä derbykentällä ihan sikana”, ratsastaja huomauttaa.

    Haukilehdon tallissa on hyviä suomenhevosia melkein kuin Antti Ojanperällä. Mestaruuskilpailuissa ei kuitenkaan vielä nähdä 7-vuotiasta Ypäjä Rokkia eikä 8-vuotiasta Jppikayheitä, jotka ovat ratsastajan mielestä vielä liian nuoria mestaruuksiin.

    ”Steppi kerrallaan”, hän jarruttelee.

    Pahimmista vastustajista hän luettelee pienen Paletin Liekin lisäksi ainakin Mattilan Toivon ja Telman Hilman.

    ”Ei sinne henkseleitä paukutellen lähdetä”, hän painottaa.

    Haukilehto valmentautuu maajoukkuekapteeni Mikko Mäentaustan silmien alla muiden hevostensa kanssa, mutta maantieteellisistä syistä Vaahterikon Ryminää valmentaa Salla Varenti.

    ”Hän kiinnittää enemmän huomiota ratsastajan istuntaan ja asentoon”, Haukilehto kertoo.

    Suomenhevosmestaruuksien viime vuoden menestyjistä hopeamitalistiratsukko Jussi Tapani ja Koomikko eivät ole mukana, sillä ruuna on kilpaillut tämän kauden uuden ratsastajan kanssa pieniä luokkia.

    Vilma Leppäkankaan Paletin Liekki tulee Myrkkyyn, mutta se on keskittynyt vuoden ajan valjakkoajoon. Viimeksi se on kilpaillut esteillä Ypäjän mestaruuksissa ollen neljäs.

    Viime vuoden pronssimitalistit, Venla Vastamaa ja Mattilan Toivo, taas näyttivät juuri virettään Solbacka Summergameseissä hypäten 110-luokan tuloksella 0–4.

    Haastajina kilpailuun lähtevät Emma Kivimäki Päälliköllä, Johanna Sokka Rokki Rolsilla sekä Janina Airikainen ruunalla Etuaika.

    Suomenhevosten estemestaruuksissa hypätään lauantaina aikaluokka 105 sentin tasolla ja sunnuntaina kahden kierroksen kilpailu estekorkeuksilla 110+115 senttiä.

    Mestaruuskilpailussa ratsukon ensimmäisessä luokassa saama sijaluku jaetaan kahdella ja muutetaan virhepisteiksi. Tämä luku lisätään toisen päivän radoilta mahdollisesti tulleisiin virhepisteisiin, ja paremmuus mitataan yhteenlaskettujen virhepisteiden perusteella.

    16.7. Korjattu artikkeliin Koomikon ja Mattilan Toivon sijoitukset vuoden 2025 mestaruuksissa. Koomikko oli hopealla, Mattilan Toivo pronssilla.

    Lisää aiheesta
    • Ida Johanssonin ja nopeajalkaisen Telman Hilman yhteistyö on ottanut harppauksen eteenpäin.

      Ratsastus | ”Siellähän on ihan hillittömät rahat!” – Telman Hilma voittaa Sebastian Nummisen opeilla

      Tilaajalle
    • Vaahterikon Ryminä ja Linnea Haukilehto olivat lauantain kakkoset. Haukilehto miettii, että mestaruuksien ensimmäinen osakoe voisi olla mieluummin suoraan aika-arvostelulla, koska nyt ensimmäisen päivän parhaat joutuvat tekemään yhden radan enemmän kuin muut ratsukot.

      Ratsastus | Ryminällä estekärkeen – Linnea Haukilehto tunnisti mestarin otteet ensiratsastuksella

      Tilaajalle
    • Viivi Paukkunen koulutti Mattilan Toivon luotettavaksi estehevoseksi.

      Ratsastus | Mattilan Toivo palasi uudenlaisten kärryjen eteen

      Tilaajalle
    • Linnea Haukilehto ja Vaahterikon Ryminä (Corleone – Repen Poika). ”Omistaja kysyi minua helmikuussa 2024 valmistelemaan ja esittämään Ryminä oripäivillä. Heti ensimmäisen kokeilukerran jälkeen sanoin omistajalle, että vau, miten hieno hevonen, mestaruusainesta”, Linnea Haukilehto kertoo.

      Ratsastus | Linnea Haukilehto kehottaa malttiin: ”Metrikin on jo aika iso suomenhevoselle”

      Tilaajalle
    • Kai-Keikari ja Linnea Haukilehto viihtyivät hyvin Myrkyn kentällä.

      Ratsastus | Kai-Keikari kehittyi keilaajasta estemestariksi: ”Esteillä se on hyvin suoraviivainen, rehti ja suurisydäminen, vaikka tekniikka on vähän erikoinen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomenhevonen
    esteratsastus
    mestaruuskilpailu
    Linnea Haukilehto
    Myrkky
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle