• Kuljetusyrityksien omistajat vaihtuvat lähivuosina ‒ rahoituksen tiukkuus hidasteena

    Sukupolvenvaihdosta käyttää kaksi kuljetusyritystä viidestä.
    Monessa kuljetusyrityksessä pohditaan omistajanvaihdosta.
    Monessa kuljetusyrityksessä pohditaan omistajanvaihdosta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Liikenne
    24.10.202516:25
    Jarmo Palokallio

    Lähes puolet kuljetusyrittäjistä suunnittelee omistajanvaihdosta. Yrityksen myynnin esteenä on yhä useammin ostajan vaikeudet saada rahoitusta.

    ”Tämä on pääomavaltainen ala. Yrityskaupoissa siirtyy yleensä satojen tuhansien eurojen kuljetuskalustoa, mikä voi tuntua riskialttiilta rahoittajien näkökulmasta”, toteaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.

    Kujala muistuttaa, että kuljetusala pyörittää yhteiskuntaa ja kaluston jälleenmyyntiarvo on pääsääntöisesti hyvä.

    ”Tarvitsemme uusia yrittäjiä, ja kehotankin rahoittajia käyttämään aikaa yrityskauppojen tutkimiseen”, sanoo Kujala.

    SKALin tuore Kuljetusbarometri kertoo, että lähes puolet kuljetusyrittäjistä suunnittelee omistajanvaihdosta. Neljännes niistä oli tarkoitus toteuttaa muutaman vuoden sisällä.

    ”Kyseessä on valtava määrä yrityksiä ja työpaikkoja, joiden tulevaisuus on ratkaistava lähivuosina”, summaa Kujala.

    ”Kannustan yritysten myyjiä luovuuteen.”

    Anssi Kujala

    Kuljetusyrityksissä omistajanvaihdos tapahtuu muita aloja huomattavasti yleisemmin sukupolvenvaihdoksena perhepiirissä. Sukupolvenvaihdosten osuus kuljetusyrityksissä on 40 prosenttia, kun se kaikkien alojen vertailussa jää viidennekseen.

    ”Tämä kertoo perheyrittäjyyden vahvuudesta kuljetusalalla. Kun yritys siirtyy sukupolvelta toiselle, siirtyvät myös arvot, työn tekemisen tapa, vastuunkanto ja asiakkaiden tuntemus”, sanoo Kujala.

    Noin kolmannes kuljetusbarometriin vastanneista yrittäjistä kertoi tähtäävänsä kasvuun.

    Kujalan mukaan hyvin toteutettu yritysosto voi olla kasvuhakuiselle kuljetusyritykselle nopea ja suositeltava vaihtoehto.

    Yritysosto voi olla myös uusien yrittäjien reitti kuljetusyrittäjäksi, jos saa rahoituksen järjestymään.

    ”Kannustan yritysten myyjiä luovuuteen. Voisiko uusi yrittäjä esimerkiksi ostaa aluksi vain pienen osuuden, jolloin luopuva yrittäjä toimisi yrityksessä mentorina ja osarahoittajana?”, pohtii Kujala.

    Lisää aiheesta
    • Lannoitteita maatilalle. Suomi on riippuvainen maantiekuljetuksista, muistuttavat kirjoittajat. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yliö: Henkilöautojen sähköistyessä raskas liikenne ei saa joutua yhä raskaamman verotaakan alle

    • Kuljetusyrittäjät arvostavat liikennevalvonnan asiallisuutta.

      Autot | Kuljetusyrittäjät kiittelevät liikennevalvonnan asiallisuutta ‒ osa tosin katsoo saaneensa huomautuksia ilman syytä

    • Kuljetusyritysten näkymät ovat hieman viimevuotista paremmat.

      Liikenne | Kuljetusyritysten näkymissä lievää parantumista ‒ tavarat liikkuvat silti tavallista vaisummin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuljetusala
    yrityskaupat
    sukupolvenvaihdos
    rahoitus
    perheyrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin