
Valion kuljetuksia hoitavilla biokaasukäyttöisillä kuorma-autoilla ajetaan sekä lyhyitä kaupunkijakelureittejä että satojen kilometrien päivittäisiä kuljetuksia.
Biokaasukäyttöiset autot vähentävät kuljetusten kasvihuonepäästöjä jopa noin 90 prosenttia verrattuna perinteisiin dieselkäyttöisiin autoihin.
”Kaasuautot ovat toimineet hyvin, eikä käytännön ajossa ole juuri eroa dieselkalustoon”, sanoo kuljetusyhtiö Mansoniemi Transportin edustaja Antero Mansoniemi.
Myös Pellossa ja muualla Lapissa kokemukset ovat olleet myönteisiä.
”Autot ovat toimineet luotettavasti myös kovilla pakkasilla. Biokaasuautojen etuja ovat lisäksi hiljaisuus ja polttoainetaloudellisuus”, sanoo kuljetusyhtiö T. Pihkakosken edustaja Timo Pihkakoski.
Valio vähentää kuljetusten päästöjä myös osana jokapäiväistä työtä optimoimalla kuljetusreittejä.
”Reittisuunnittelu ja tehokas toiminta ovat keskeisiä asioita. Kaikkein ympäristöystävällisin kilometri on ajamaton kilometri”, toteaa Valion tuotteiden jakelusta ja viennistä vastaava logistiikkapäällikkö Mika Jyrkönen.
Kaasuaseman on sijaittava kuljetusreitin varrella, jotta biokaasukalustoa voidaan käyttää tehokkaasti. Tärkeää on, että tankkausverkosto toimii myös poikkeustilanteissa.
Valion tavoitteena on, että koko kuljetuskalusto käyttää vuoteen 2035 mennessä uusiutuvia energiamuotoja, kuten biokaasua, sähköä ja uusiutuvaa dieseliä.
Jokaiselle autolle ja kuljetusreitille on suunnitelma siitä, mikä tekniikka kaluston uusimisen yhteydessä tulee tilalle.
Valion ja St1 Biokraftin omistama Suomen Lantakaasu tuottaa nesteytettyä biokaasua raskaan liikenteen käyttöön maatalouden ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista.
Maidonkeräilyssä on 11 biokaasukäyttöistä autoa, vuoden loppuun mennessä määrä kasvaa 13 autoon.
Jakelussa ja siirrossa biokaasukäyttöisiä autoja on 13, vuoden loppuun mennessä määrä nousee 23 autoon.
Biokaasukäyttöisillä kuorma-autoilla ajettiin 392 000 kilometriä (2025) ja päästövähennykset olivat 262 000 kg CO₂e verrattuna dieseliin.
Biokaasukäyttöisillä maidonkeräilyautoilla ajettiin yli 2,44 miljoonaa kilometriä (2025) .