

Hmm. Uudenkiiltävä Päijän-vene näyttää samalta kuin oma, varmaankin 50-vuotias perintökaluni, mutta kuitenkin erilaiselta.
Pituutta on enemmän, väritys kirkkaampi ja sisälaita vilisee varusteita: on tartuntakahvaa, mukitelinettä, trimmilevyä, alumiiniairoa ja kohtuujäreä moottorikin.
Soutuvene ei näköjään ole enää vain soutuvene, vaan se voi olla myös kalastus-, metsästys- tai retkivene tai melko vauhdikas moottorivenekin.
”Tämä on täysin soudettava vene, mutta myös kiva peli ajaa. Alumiininen trimmilevy vakauttaa menoa kaarroksissa, eikä keula nouse pystyyn yksinkään ajettaessa”, myynti- ja markkinointijohtaja Jukka Hakala esitteli Päijän 520LX-mallia Helsingin Lauttasaaren Uiva-venenäyttelyssä torstaina.
Paattia pääsee myös koeajamaan siellä tänä viikonloppuna.
”Tämä tehtiin, koska ihmiset haluavat saarimökilleen soudettavan veneen, mutta tällä sujuu matkantekokin.”
Hintaa pelkällä 520L-veneellä on 2 950 euroa ja LX-mallilla 9,9-heppaisen Mercuryn ja alumiinitrimmien kanssa 6 200 euroa. Huippunopeus on tällöin 25 kilometriä tunnissa eli 13,5 solmua.

Lisävarusteiksi voi valita keulakone-, kaikuluotain- ja vapatelinettä, satamapeitettä, pehmustetta tai aurinkopatjan ja telttapeitteen, jolloin veneessä voi myös yöpyä.
”Jos kaikilla herkuilla haluaa, olemme me myyneet sellaisia 11 tonnin pakettejakin.”