• Näin varmistat, että talvirenkaasi ovat yhä käyttökunnossa: ”En suosittele ajamaan yli viisi vuotta vanhoilla renkailla”

    Kitkarenkaat voi vaihtaa autoon kelien muututtua kylmiksi, nastoilla ajetaan yleensä vain varsinainen talvikausi.
    Janne Putkisen mukaan sivuteillä ajavat suosivat nastarenkaita.
    Janne Putkisen mukaan sivuteillä ajavat suosivat nastarenkaita. Kuva: Rami Marjamäki
    Koneet ja autot|Autot
    24.10.202412:30
    Tomi Olli

    Syksy on pyörähtänyt niin pitkälle, että renkaidenvaihdossa käy kuhina. Näin on myös nokialaisessa Neumaticosissa. Yritystä hoitaa Janne Putkinen yhdessä avovaimonsa Hanna-Mari Liljavuon kanssa.

    Suomessa talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka, jos sää- ja keliolosuhteet sitä edellyttävät. Monet vaihtavat kitkarenkaat auton alla jo ennen varsinaisen talvirengaskauden alkua.

    ”Renkaidenvaihtokausi käynnistyi kitkarenkailla, sillä ne voi vaihtaa alle jo hyvissä ajoin ennen talvikelien tuloa. Tämä on hyvä asia myös rengasliikkeiden kannalta, sillä helpotetaan ruuhkaa, joka syntyy yleensä ensimmäisten liukkauden kelien tullessa”, sanoo Putkinen.

    Kitkarenkaiden suhde nastarenkaisiin vaihtelee eri puolilla Suomea ja myös rengasliikekohtaisesti. Nokialaisyrityksessä nastarenkaat ovat selkeä ykkönen.

    ”Niiden osuus on noin 80 prosenttia, eli kitkarenkaat eivät ole meillä kovin suosittuja. Niillä ajavat erityisesti pääväylillä liikkuvat autoilijat kun taas sivuteillä ajavat käyttävät nastarenkaita.”

    Uudet nastarenkaat ovat ajossa aiempaa hiljaisempia.
    Uudet nastarenkaat ovat ajossa aiempaa hiljaisempia. Kuva: Rami Marjamäki

    Suurin syy kitkarenkaan valintaan on sen huomattavasti pienempi ääni nastarenkaaseen verrattuna. Putkisen mukaan uudet nastarenkaatkin ovat varsin hiljaisia, eli tämä asia on muuttunut.

    Hinta ja laatu ohjaavat asiakkaiden valintoja vaihtelevasti.

    ”Valinnan takana on monia syitä rahatilanteesta periaatteisiin. Kalliimpi rengas on kuitenkin ehdottomasti parempi valinta, sillä se kestää edullista paremmin ja sen ominaisuudet ovat myös laadukkaammat”, sanoo Putkinen.

    Renkaiden saatavuuden kanssa oli muutama vuosi sitten ongelmia. Nyt tilanne on toinen.

    ”Renkaiden saatavuus on todella hyvä, koronavuosista ei ole kuin muisto. Silti eri maissa käytävät sodat vaikuttavat tavaraliikenteen kulkuun merellä. Se aiheuttaa jo nyt haasteita alalle, mikä saattaa jossain vaiheessa nostaa hieman kuluttajahintoja”, Putkinen varoittaa.

    Talvirenkaiden minimiurasyvyys on kolme millimetriä. Putkinen sanoo autoilijoiden ajavan renkaat yleensä alimmalle rajalle.

    ”Niin on valtaosan kohdalla. Olisi toki hyvä vaihtaa renkaat jo ennen minimirajaa, sillä liikenneonnettomuusriski kohoaa mitä huonompikuntoisempi rengas on.”

    Hän kehottaa tarkkailemaan urasyvyyden lisäksi renkaiden käyttöikää, sillä renkaan kumiseos kovettuu ikääntyessään, ja se vaikuttaa merkittävästi renkaan ominaisuuksiin. Myös nastat kuluvat kilometrien lisääntyessä, eli pito heikkenee sitäkin kautta.

    ”En suosittele ajamaan yli viisi vuotta vanhoilla renkailla, niiden ominaisuudet ovat heikentyneet, vaikka kulutuspintaa olisi jäljellä.”

    Kitkarenkaista on joulukuun alusta alkaen löydyttävä kolmihuippuisen vuoren sisällä oleva lumihiutale sekä M+S -merkintä.
    Kitkarenkaista on joulukuun alusta alkaen löydyttävä kolmihuippuisen vuoren sisällä oleva lumihiutale sekä M+S -merkintä. Kuva: Rami Marjamäki

    Renkaan valmistusaika selviää sen sivulla olevasta DOT-merkinnästä. Se kertoo valmistusviikon ja -vuoden.

    Lisää aiheesta
    • Renkaan valmistusajankohta selviää renkaan kyljen merkinnöistä.

      Autot | Näin selvität autosi renkaiden iän helposti – jo 6 vuotta vanha rengas voi pitää huonosti, vaikka nastoja olisikin

    Putkinen neuvoo tarkastamaan auton ohjauskulmat ja renkaiden ilmanpaineet, sillä pakkaskelit vaikuttavat ilmanpaineisiin.

    ”Kyseessä on turvallisuusasia. Samalla ehkäistään renkaiden turhan nopeaa kulumista.”

    Hän kannustaa ottamaan rauhallisesti uusien nastarenkaiden kanssa.

    ”Ensimmäiset 500-1000 kilometriä olisi hyvä ajaa siten, ettei renkaisiin kohdistu voimakkaita kiihdytyksiä tai jarrutuksia. Tämä sen vuoksi, että nastat ehtivät asettua renkaaseen kunnolla, eivätkä irtoa heti alkuvaiheessa.”

    Renkaille on hyvä tehdä jälkikiristys vaihdon jälkeen. Asia korostuu erityisesti alumiinivanteiden kohdalla.

    Nokialainen toivoo kuluttajien muistavan, että renkaidenvaihto on ammattilaisten työtä.

    ”Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tarjotaan renkaiden vaihtoa kotioloissa. Olemme saaneet tällaisesta todella paljon negatiivista palautetta. Heidän ei ole mahdollista tarkastaa esimerkiksi renkaiden tasapainoa. Muutamien asiakkaiden kohdalla on myös käynyt niin, että rengas on lähtenyt irti.”

    Putkisella on lähes neljänkymmenen kokemus rengastöistä. Ensikosketus alaan tuli 1980-luvulla koulupoikana kesätöissä.

    ”Olin nastoittaja. Sain tehtäväkseni nastoittaa kahden tuhannen renkaan erän käsipelillä, eli siinä oli nuorelle pojalle melkoinen savotta. Siitä asiat etenivät, ja olen ollut alalla muutamaa rakennusalan vuotta lukuunottamatta koko työikäni.”

    Vuosiin on mahtunut monenlaisia tapahtumia. Yleisimmät näkemyserot ovat liittyneet kuluneisiin renkaisiin.

    ”Emme laita asiakkaan autoon liian kuluneita renkaita. Vaikka joku on päätöksen lähtenyt ulos liikkeestä, on hän palannut pian takaisin. Asiakkaat ovat pääsääntöisesti ymmärtäneet, ettei ole turvallista ajaa huonokuntoisilla renkailla.”

    Lisää aiheesta
    • Kun on aika vaihtaa alle talvirenkaat, on syytä varmistaa, että renkaat ovat vielä käyttökelpoiset.

      Asiantuntija muistuttaa: Tee kolme asiaa ennen talvirenkaiden vaihtoa

    • Kitkarenkaat voi vaihtaa alle hyvissä ajoin ennen kuin talvi yllättää, koska ne eivät aiheuta asvaltin kulumista nastarenkaiden tapaan.

      Liikenne | Suomessa kesä- ja talvikeli kulkevat käsi kädessä – joko vaihtaisin renkaat talvikiekkoihin?

      Tilaajalle
    • Renkaanvaihto voi sattua selkään.

      Lämmittele lihaksesi ennen renkaiden vaihtoa

    • Renkaiden urasyvyyden voi tarkistaa vaikkapa perinteisellä kolikkotestillä. Kahden euron kolikon hopeoidun renkaan tulisi jäädä piiloon uran taakse.

      Puhkesiko rengas kesken lomareissun? — Näin ehkäiset rengasrikkoja liikenteessä

    • Etelä-Suomessa renkaita vaihdettiin vilkkaasti jo viime viikolla. Caj Grönlund asensi kesärenkaita vanteille perjantaina Kirkkonummella.

      Talvikelissä nastoilla saa ajaa pääsiäisen jälkeenkin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla