
Suomen sorateitä kunnostaa lukematon määrä traktorilla lanaa vetäviä maatalousmiehiä ja -naisia. Keltainen tiehöylä on paljon harvinaisempi näky.
”Varmaan alle parikymmentä on meitä päätoimisia höyläurakoitsijoita”, arvioi 28-vuotias urakoitsija Kim Rosvall.
Huittislainen Rosvall on oppinut tiemiehen ammatin kotoa. Hänen isänsä on samalla alalla ja pojallakin on ollut oma liike, Tietaso oy, kohta yhdeksän vuotta. Ympärivuotista urakoitavaa on riittänyt yrittäjälle itselleen ja neljälle kokoaikaiselle työntekijälle, mutta pelkästään kotipitäjästä kaikkia työmaita ei voi kerätä.
”Meillä on Huittisten suunnalla 300‒400 kilometriä hoidettavaa soratietä, mutta siihen menee keväällä kuukausi. Syksyllä myös muutama viikko, jos kesä on teiden kannalta kehno.”
Kalenteri on täytettävä muualta. Urakoita on otettu pitkin Suomea, eteläisintä rannikkoa ja Pohjois-Pohjanmaata myöten. Toimintaa on höylän lisäksi laajennettu tienvarsien niittoihin ja pölynsidontaan liuossuolalla.
Yksittäinen työmaa valmistuu joskus hyvinkin nopeasti ja seuraava voi odottaa kymmenien tai satojen kilometrien päässä.
”Sellaisia päivän–muutaman keikkoja on paljon. Niitä voi kertyä kesän mittaan jopa toistasataa”, Rosvall kuvaa.
Tiehöylää siirrellään seutukunnalta toiselle omalla lavetilla. Tekijät ovat joskus yöpyneet asuntovaunuissa, nyt useammin paikallisissa majoituspaikoissa. Rosvall itse on yrittänyt viime aikoina pysytellä Etelä-Suomessa lähempänä kotia, sillä Huittisissa odottavat puoliso ja kaksi lasta.
”Kyllähän perhe tykkää, kun tulee useamman päivän urakan jälkeen kotiin.”

Firman työnjaossa Rosvall keskittyy ennen kaikkea tiehöylän ajamiseen. MT löysi hänet Virroilta pohjoiselta Pirkanmaalta, missä ovat tekeillä uusittavan asfalttitien pohjatyöt.
Pääurakoitsijana työmaalla toimiva Groundor oy teettää monia aliurakoita Rosvallin tapaisilla konemiehillä. Asfaltin pohjat, maatalouden rakentaminen sekä kuntien ja elinvoimakeskusten tiet ovatkin urakoitsijalle se todellinen syömähammas. Samaan ei yllä yksityisten tiekuntien pikku-urakoissa.
Virtain työmaalla häärii useampi aliurakoitsija hyvässä sovussa. Kasettiauton kuljettaja levittää murskeen tielle, tiehöylä muotoilee pinnan täsmällisesti ja koneurakoitsija Kalle Jarkko pakkaa murskeen tärisevällä jyrällä.
”Sen verran jyrä painaa ja tärisee, ettei ihan aamusta aloiteta kun on asukkaita tien varrella”, visuvetinen Jarkko kertoo.
Täällä kellään ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä tienpohja syntyy nopeasti. Tilaajan ohjeen mukaan loivassa rinteessä poikkipuolin kulkevan tien toinen reuna jätetään korkeaksi, jotta hulevesi ei enää valuisi alamäkeen tienvarren pihoille.
Koneet sammuvat hetkeksi, kun höylän kulutusterästä irtoaa pätkä pultin katkettua. Rosvall kiinnittää vanhan terän paikalleen uusilla pulteilla.
”Vaihdetaan koko terä sitten kotona.”

Moderni Caterpillarin valmistama tiehöylä on tuotu Norjasta vähän käytettynä. Rosvallin mukaan monet tiekarhut on tuotu Skandinaviasta, vaikka Suomesta löytyy myös Pohjoismaiden ainoa alan valmistaja Veekmas oy.
Ohjauspyörää ei koneen hytissä ole ollenkaan. Ajopolkimien lisäksi kuljettajalla on penkkinsä käsinojissa joka suuntaan kääntyvät, kiertyvät ja painikkeita täyteen kylvetyt ohjaimet. Korkojen ja kallistuksien seuraamiseen löytyy sopivat mittalaitteet.
Höylä on kuskilleenkin uusi, mutta käyttöön tottuu nopeasti. Rosvall on sekä koneen että ammatin valintaan tyytyväinen.
”En vaihtaisi. Urakoitsijana saa kuitenkin olla oman työnsä herra, päättää mitä tekee ja missä tekee.”