Kauhavan Ylihärmässä asuva Janne Ranta hankki sähköauton kesäkuussa. Se on nopeasti kääntänyt päälaelleen hänen käsityksensä ladattavista autoista.
Ammatikseen kolmisenkymmentä vuotta raskasta kalustoa ajanut eteläpohjalainen ei ollut edes harkinnut sähköautoon siirtymistä ennen kuin hänen tuttavansa sai ajatukset muuttumaan.
Ennen sitä hänellä oli selkeä periaate.
”Olin ajatellut olevani viimeinen ihminen, joka hankkii sähköauton, en pitänyt sitä mitenkään mahdollisena. Olin huolissani erityisesti latauksesta ja sen riittävyydestä, sillä autoilen viikoittain Ylihärmästä Espooseen, missä ajan tällä hetkellä kuorma-autoa”, kertoo Ranta.
Kun Rannan tuttava kertoi kokemuksistaan sähköauton kanssa ja vei hänet koeajelulle, muuttuivat ajatukset.
”Auto teki vaikutuksen. Kyyti oli vahvaa, jämäkkää ja todella vähä-äänistä. Merkittävää oli myös kuulla hänen kokemuksiaan siitä, minkä verran sähkö maksaa suhteessa polttoaineeseen. Niinpä tein nopean ratkaisun ja muutaman päivän kuluttua ostin vuoden 2019 mallisen Mercedeksen.”
Alku ei kuitenkaan sujunut, auto palautui kahden viikon kuluttua takaisin kauppaan.
”Auton lataaminen kesti todella kauan. Kun latasin kotona, kesti se vuorokauden. Pikalatauksessakaan ei tunnissa tapahtunut juuri mitään.”
”Lataushybridissä saa niskaansa kahden auton viat.”
Ranta hankki samasta autoliikkeestä Mercedeksen tilalle vuoden 2023 mallia olevan Audin. Tunnelma muuttui välittömästi.
”Homma pelasi sen jälkeen kuten piti, lataus toimi ja nautin muutoinkin ajamisesta. Oma haasteensa oli tosin puhelimeen asennettavan lataussovelluksen opettelussa, sillä en ole sen alan miehiä. Nyt homma toimii, ja sovellus on kätevä. Sen avulla näkee myös etukäteen onko suunnitellussa kohteessa vapaita latauspisteitä.”

Ranta on laskenut saavansa merkittävää säästöä ajaessaan Ylihärmästä Espooseen. Summa on huomattava.
”Minulta meni edestakaisella matkalla noin 180 euroa dieseliin. Sähköä noin 850 kilometrin edestakaisella matkalla kuluu 60–70 euron edestä. Latauskaan ei vie paljon aikaa, yhteen suuntaan mentäessä on auto ladattava kerran, aikaa siihen kuluu parikymmentä minuuttia.”
Hän pitää auton ominaisuuksia miellyttävinä, vaikka alkuun olikin totuttelemista.
”Hiljainen ääni on plussaa. Autossa on kaista- ja etäisyysvahti, mikä on hyvä asia. Alussa oli kuitenkin opettelemista. Ajaessani vakionopeussäädin päällä tuli äkkijarrutus. Olin tuolloin ohittamassa mäessä hiljaa ajavaa mopoa, milloin auto olisi käväissyt hetkellisesti sulkuviivan päällä. Auto oli asiasta eri mieltä.”
Sähköauton tarjoama ekologinen näkökulma ei kirvoita Rannassa erityistä plussaa.
”Maailma ei pelastu sähköautoilla. Vaikka Suomessa kaikki ajaisivat sähköautolla, on sillä mitätön vaikutus sen rinnalla mitä vaikkapa Venäjän ja Kiinan tehtaat syytävät taivaalle.”
Ranta ei myöskään ole täysin hyljännyt polttomoottorillista kulkupeliä.
”Sellainen on ja pysyy. Tarvitsen pakettiautoa, millä saan kuljetettua tavaraa. Olen suunnittelut muutoinkin ajavani talvella enemmän dieselautollani.”
Kysyttäessä, oliko mielessä kertaakaan hybridiauton hankinta, tulee Rannalta täystyrmäys.
”Siinähän olisi silloin niskassa kahden auton viat. Hybridi ei myöskään kulje montaakaan kymmentä kilometriä yhdellä latauksella. Sähköauton osalta olen myös tyytyväinen maaseudunkin latauspisteiden määrään, ne ovat lisääntyneet vauhdilla.”