
Vakuuttamattomasta ajoneuvosta voi pahimmillaan aiheutua tuhansien eurojen lasku. Viime vuonna vakuuttamattomuudesta määrättiin maksuja yli 30 000 ajoneuvolle.
Lähtökohtaisesti rekisteröity ajoneuvo tulee aina vakuuttaa. Tyypillisesti vakuutus saattaa unohtua ajoneuvon oston yhteydessä. Sen seurauksena on vakuuttamattomuusmaksu, joka voi nousta tuhansiin euroihin.
Suuret maksut koskevat tyypillisesti pitkään vakuuttamatta olleita ajoneuvoja. Ne ovat saattaneet käytännössä olla seisonnassa, mutta niistä ei ole tehty liikennekäytöstä poistoa.
”Isojen laskujen kohdalla kyse on usein tietämättömyydestä. Ei ole ymmärretty, että rekisteröity ajoneuvo pitää vakuuttaa, vaikka se seisoisi tallissa korjattavana”, toteaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksesta.
Maksun suuruuteen vaikuttavat vakuuttamattomuuden keston lisäksi ajoneuvoluokittain tehtävät riskilaskelmat. Maksu määräytyy kaikille samojen periaatteiden mukaan eli siinä ei huomioida vakuutusyhtiön mahdollisia bonuksia.
Suurimmillaan vakuuttamattomuudesta voi kertyä useiden tuhansien eurojen lasku. Yli 5 000 euron maksuja kertyi viime vuonna 300 ajoneuvolle.
Suurimmista maksuista lähes kaksi kolmannesta kohdistuu moottoripyöriin, joiden vakuutusmaksut ovat tyypillisesti henkilöautoa suuremmat.
Valtaosa maksuista jää alle 500 euroon.
”Isojen laskujen kohdalla kyse on usein tietämättömyydestä.”
Viime vuonna vakuuttamattomuusmaksu määrättiin noin 32 000 ajoneuvolle. Niistä yli puolet oli ollut vakuuttamatta enintään viikon.
Tällaisille ajoneuvoille määrättävä maksu on yleensä 70 euroa, mikä on minimimaksu henkilöauton lyhyestä vakuuttamattomuusajasta.
Pisimmillään ajoneuvoja on ollut vakuuttamatta vuosikausia. Vakuuttamattomuusmaksua peritään kuitenkin vain kuluvalta ja viideltä aiemmalta kalenterivuodelta.