
Purkutöille riittää kysyntää. Yleisimpiä purkukohteita ovat kerros- ja rivitalot sekä hylätyt ja vanhat kiinteistöt.
”Tällä hetkellä purkutöiden osuus liikevaihdosta on 30 – 40 prosenttia. Parhaimmillaan purkutöiden urakoinnin osuus oli reilusti yli puolet koko liikevaihdosta”, kertoo yrittäjä Henri Huusko.
”Koin, että yrittäjänä pystyn paremmin toteuttamaan itseäni ja toimimaan haluamallani tavalla.” Henri Huusko
Loppiaisen jälkeisellä viikolla Huuskon työmaa sijaitsi parin sadan kilometrin päässä Ilomantsin kirkonkylässä Pohjolan Purkutyön hallinnoimalla työmaalla. Kirkonkylän entisen koulun purkutyömaalla Huuskon tehtävänä oli betonin murskaaminen.
”Urakoimme aiemmin itse purkutyömaita, mutta purkutöiden vähentyessä ehdimme vuosi sitten myydä oman koukkuauton pois.”
Huuskon mukaan purkutöiden kysyntä on kääntynyt uudelleen kasvuun ja suunnitelmissa on panostaa purkutöiden urakointiin ja investoida koukkuauton hankintaan.
”Jos toiminta kehittyy suunnitelmien mukaisesti, niin palkatun työvoiman tarve tulee vielä lisääntymään.” Henri Huusko

Talvikaudella toinen merkittävä työllistäjä on kiinteistöjen piha-alueiden lumityöt Juankosken taajaman alueella.
Asiakkaina ovat liikelaitokset, yritykset, kauppaliikkeet ja yksityiset omakotitalojen omistajat. Lumitöitä tehdään traktorilla ja pyöräkoneella. Alkutalvi on ollut edelliseen vuoteen verrattuna vähäluminen.
”Lunta on alle puolet viime talveen verrattuna ja lähtöjä on ollut samassa suhteessa harvemmin”, palkattu traktorinkuljettaja Pentti Leskinen kertoo.
Hän suorittaa auraukset traktoriin liitetyllä lumilingolla ja etukauhalla. Hankalin keli on lumipyryn jälkeen tullut suojakeli.
”Suojalumi ei lennä lapasyöttöisellä lingolla ja silloin joutuu vetämään lunta kasaan ja työntämään etukauhalla sivuun. Aurausaika saattaa melkein tuplaantua.”
Kunnon pyryn sattuessa Leskisen aurauskierros kestää 12 tuntia ilman suojaluntakin.
”Suojalumi ei lennä lapasyöttöisellä lingolla ja silloin joutuu vetämään lunta kasaan ja työntämään etukauhalla sivuun. Aurausaika saattaa melkein tuplaantua.” Pentti Leskinen
Henri Huusko alkoi miettiä tulevaisuuttaan ammattikoulusta valmistumisen jälkeen ja koki, ettei palkkatyö vastannut hänen odotuksiaan. Yrittäjyyteen hän tutustui työskennellessään isänsä omistaman kiinteistöhoitolan yrityksen palveluksessa.
”Koin, että yrittäjänä pystyn paremmin toteuttamaan itseäni ja toimimaan haluamallani tavalla.”
Yritystaipaleen alkua voi hyvällä syyllä kutsua vaiherikkaaksi. Neljä vuotta sitten hän osti myyntiin tulleen maanrakennusalalla toimineen juankoskelaisen Jukan Monitoimi oy:n yhdessä yrityskumppaninsa kanssa.
”Meidän alkuperäinen tarkoitus oli hankkia Jukka Vartiaiselta ainoastaan traktori urakointia varten, mutta hän yllytti meitä ostamaan koko yrityksen. Jonkin aikaa sitä pähkäiltiin ja lopulta tehtiin yrityskaupat.”
”Yrityksen nimeä en ole lähtenyt muuttamaan, koska nimi on asiakkaille tuttu ja he ovat olleet tyytyväisiä palveluun.” Henri Huusko
Yhteistyö yrittäjäkumppanin kanssa alkoi lupaavasti, mutta päättyi erimielisyyksiin noin vuosi sitten ja Huusko päätyi jatkamaan yritystoimintaa itsenäisesti. Tavoitteena on jatkaa toiminnan kehittämistä nykyiseltä pohjalta.
”Yrityksen nimeä en ole lähtenyt muuttamaan, koska nimi on asiakkaille tuttu ja he ovat olleet tyytyväisiä palveluun”, Huusko perustelee.
Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu kuorma-autokuljetuspalveluiden lisäksi hydrauliikkaletkujen ja -liittimien sekä merikonttien myynti.
”Valmistamme letkut asiakkaiden toivomusten mukaan ja he käyvät hakemassa ne meiltä paikanpäältä. Merikontit hankimme satamista ja toimitamme kontteja yritysasiakkaiden lisäksi yksityisille tarvitsijoille omalla kuljetuskalustolla.”
Yrityksellä on Juankoskella myös oma korjaamo, joka työllistää yhden korjaajan. Yritys työllistää yhdistelmäajoneuvon kuljettajan, konekuskin sekä lumityöntekijöitä.
”Jos toiminta kehittyy suunnitelmien mukaisesti, niin palkatun työvoiman tarve tulee vielä lisääntymään”, Huusko arvioi.
Kuopio, Juankoski
Yrittäjä Henri Huusko
Rakennusten purkutyöt
Kiinteistöjen lumityöt
Kuljetuspalvelut
Hydrauliikkaletkut ja -liittimet
Merikonttien välitys