Normetin juuret ovat vanhaan navettaan perustetussa konepajassa. Peltosalmen konepajan tukkivinssin runkoja ja vinssirumpuja kokoonpanoa odottamassa joskus 1960-luvulla.
Iisalmelainen Normet valmistaa nykyään huipputeknologiaa muun muassa kaivosteollisuudelle, mutta yrityksen juuret ovat vankasti maa- ja metsätaloudessa. Yritys alkoi hyvin pienimuotoisesta yritystoiminnasta.
Maanalaiset ajoneuvot varustetaan usein sähkömoottorilla sekä itsenäisen liikkumisen mahdollistavalla dieselmoottorilla, joka näkyy punaisena taustalla. Asentaja ja tiiminvetäjä Santeri Korpela viimeistelee asennusta. Kuva: Timo Villanen
Normetin ensimmäinen tuote maanalaiseen rakentamiseen oli nostolava-auto. Suomalaisesta kaivoksessa vuosikymmeniä palvellut ajoneuvo on kunnostettu alkuperäistä vastaavaan kuntoon. Kuva: Timo Villanen
Yrityksen tarina alkoi maatalouden koneellistumisen alkutaipaleella 1960-luvun alussa, kun iisalmelaiset viljelijäveljekset Jaakko ja Jussi Sarvela perustivat tyhjäksi jääneeseen navettaansa Peltosalmen Konepajan.
Ensimmäiset tuotteet olivat maataloustraktoreiden lisälaitteita, joiden kehittämisessä Sarvelan veljekset olivat taitavia. Konepajan tuotteista menestykseen nousivat Farmi-nimellä myyty juontolaite sekä traktorin nostolaitteeseen kiinnitettävä hydraulinen takakuormain, joka valloitti kuormainmarkkinat muutamassa vuodessa.
Peltosalmen konepaja lähti valloittamaan Yhdysvaltain markkinoita Farmi JL-30-sarjan juontolaitteella hieman hippihenkisellä mainoksella 1970-luvun alussa.
Suunnittelun ja toteutuksen onnistumisesta kertoo se, että lukematon määrä Farmi–kuormaimia on yhä käytössä. Peltosalmen Konepajassa luotiin lisäksi metsäkonevalmistuksen historiaa: siellä valmistui eräs ensimmäisistä metsätraktoreista vuonna 1967.
Metsäkoneiden testaus oli 1960-luvulla herrasmiesten hommaa. Kuvassa Peltosalmen konepajan MP-maastoajoneuvon proton runko ajokokeessa 1969.
Sarvelat myivät konepajan lääketeollisuudessa vaikuttavalle Orion-yhtymälle vuonna 1971. Hieman erikoiselta kuulostavan yrityskaupan taustalla oli varautuminen huhuttuun lääketeollisuuden sosialisointiin, jonka ulkopuolelle konepajateollisuus jäisi. Yrityksen nimi vaihtui Normetiksi vuonna 1973.
Kun sosialisointia ei tullut, Orion myi Normetin pääomasijoittajille sekä yrityksen toimivalle johdolle vuonna 1999. Vuodesta 2005 yrityksen pääomistaja on ollut Aaro Cantell, jonka aikana Normet on kansainvälistynyt ja kasvanut yritysostojen kautta. Normetilla on toimipisteitä 50 maassa ja tytäryhtiöitä yli 30.
Aikaisemmin valimolla työskennellyt Tanja Närhi päätyi rekrykoulutettavaksi kaivosajoneuvojen kokoonpanoon. Kuva: Timo Villanen
Dieselmoottorien pakokaasujen puhdistusjärjestelmille asetetut vaatimukset vaihtelevat markkina-alueittain sekä kaivosten yksilöllisistä ominaisuuksista riippuen. Tiiminvetäjä asentaja Santeri Korpela viimeistelee kaivosajoneuvon pakokaasujen puhdistusyksikköä. Kuva: Timo Villanen
Asentaja Jere Timonen valmistelee koeajolle kaivomiesten kuljetusajoneuvoa, joka päätyy kohta töihin päiväntasaajan korkeudelle Afrikkaan. Kuva: Timo Villanen