

Henkilöautojen kaasumuunnoksia varten luotu tuorein tukipaketti ei merkittävästi ole vauhdittanut henkilöautokannan siirtymää bensiinistä ympäristöystävällisempään käyttövoimaan.
Vuoden 2024 loppuun kestävän tukijakson kolmen ensimmäisen kuukauden aikana vain kaksi autoilijaa on käyttänyt hyväkseen bio- ja maakaasuautomuunnoksiin tarkoitettua 1 000 euron tukea. Kaikkiaan autojen kaasu- ja etanolimuunnoksia varten osoitettiin valtion budjetista rahaa 2,4 miljoonaa euroa. Määräraha oli jäänyt käyttämättä edellisestä vuosille 2018–2022 osoitetusta tuesta.
”Traficomin arvion mukaan varattuja tukirahoja jää käyttämättä. Yhteensä etanoli- ja kaasumuunnoksiin on myönnetty 48 000 euroa, josta kaasumuunnosten osuus on 2 000 euroa”, erityisasiantuntija Antti Hänninen Traficomilta sanoo.
Edellisen tukijakson aikana bensiiniautoja muutettiin kaasulle keskimäärin 150 auton kappalevauhtia. Nyt kaasumuunnosten teko näyttää ajaneen vauhdilla seinään.

”Kahden vuoden aikana on muutettu vain kaksi autoa kaasulle. Edellisen tukijakson aikana muunnoksia tehtiin vielä melko paljon, mutta tuen loppuminen sammutti mielenkiinnon”, toimitusjohtaja Antti Lahtinen jyväskyläläisestä Biltec-autokorjaamosta sanoo. Hänen yrityksensä on kuuluu kaasuautomuunnoksia ja korjauksia tekevään Terra Gas- ketjuun.
Uuden tukijakson aikana Lahtisen korjaamolla kaasumuunnoksia ei ole tehty ensimmäistäkään.
”Kyselyitä kyllä tuli muutamia. Sitten kun he olivat aikansa laskeneet, tuli soittoja, että eihän tässä ole mitään järkeä, kun autovero syö muunnoksesta saatavan hyödyn.”
Käyttövoimaveroa voisi muuttaa kansallisesti, mutta suurempi este kaasukäytön yleistymisessä on EU:n lainsäädäntö, jossa kaasuautoja ei lueta vähäpäästöisiin ajoneuvoihin. Autovalmistajia koskevat päästönormit säädellään maakaasun eikä biokaasun mukaan, vaikka teknisesti biokaasua voidaan pitää nollapäästöisenä.
Sähköautoja suosiva EU-lainsäädäntö on johtanut siihen, että autotehtaat eivät valmista tai kehitä kaasuautoja, vaan se on jäänyt jälkiasennussarjoja tuottavien yritysten vastuulle.
Valmistajien kaasukäyttöä kohtaan tunteman mielenkiinnon hiipuminen vaikeuttaa myös jälkiasennusten tekemistä uusiin bensiinimoottoreihin, joiden polttoaine yleensä ruiskutetaan suoraan palotilaan aikaisemmin yleisen imusarjaruiskutuksen sijasta.
”Suoraruiskuun kaasumuunnos on työläämpi tehdä, mutta suurin syy on se, että tehtaat eivät ole tehneet valmiutta mahdollista myöhempää kaasumuunnosta varten”, Lahtinen sanoo.

Hänen mukaansa Euro 6-päästönormin eli vuosimallin 2014 ja sitä uudempien autojen muuttaminen kaasulle on hyvin vaikeaa.
”Moottoria on vaikea saada toimimaan jouheasti kaasulla ja niin, että kojetaulun merkkivalot eivät herjaa virheilmoituksia.”
Käytännössä jälkikäteen tehtävät kaasuasennukset onnistuvat kymmenen vuoden ikäisille tai sitä vanhemmille autoille. Niiden kohdalla kilometrit saattavat tulla jo esteeksi.
”Olen joutunut muutamalle kaasujärjestelmää harkinneelle sanomaan, että ei tämän ikäiseen autoon enää kannata muunnosta tehdä, vaikka sille saisi tukea. Eikä kovin loppuun ajettua moottoria tahdo saada edes kaasulla toimimaan, sillä on kaasun korkean oktaaniluvun vuoksi bensiinikäyttöä tarkempi säädettävä.”