• Pohjoismaiden suurin autotapahtuma järjestetään keväällä Messukeskuksessa ‒ koeajettavina 150 autouutuutta

    Kevään automessuilla on nähtävissä yli 40 automerkin uutuusvalikoima, joita voi myös koeajaa.
    Autoalan suurtapahtuma järjestettiin edellisen kerran Helsingin Messukeskuksessa vuonna 2018.
    Autoalan suurtapahtuma järjestettiin edellisen kerran Helsingin Messukeskuksessa vuonna 2018. Kuva: Messukeskus
    Koneet ja autot|Autot
    18.11.202420:30
    Jarmo Palokallio

    Pohjoismaiden suurin autotapahtuma järjestetään maaliskuussa Messukeskuksessa. Edellisen kerran uusia autoja esiteltiin vastaavassa laajuudessa vuonna 2018.

    ”Suomalainen autoala on mukana tapahtumassa laajemmin kuin koskaan aiemmin. Tapahtuman teemana ovat paitsi autouutuudet, autoilun ja liikkumisen tulevaisuus, myös autoalan satavuotinen historia Suomessa”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

    Auto 25 & Mobility -tapahtumaan osallistuu yli 20 automaahantuojaa. Ne esittelevät yli 40 automerkin uutuusmallit. Autotuojat ja -teollisuus juhlivat samalla 100-vuotista taivaltaan.

    Edellisten automessujen tapaan kevään megatapahtumassa ei tarvitse pelkästään katsella autouutuuksia, vaan niitä voi myös koeajaa. Tapahtumassa on koeajettavana 150 uutuutta.

    Uusien autojen lisäksi tapahtumassa esitellään monipuolisesti myös erilaisia latauspalveluja ja autoilun oheispalveluja sekä kaikkea liikkumiseen liittyvää.

    Autotapahtumalla on pitkät perinteet. Autotuojat ja Suomen Messut ovat järjestäneet autonäyttelyitä yhdessä jo vuodesta 1926.

    Autotapahtuma järjestettiin edellisen kerran vuonna 2018. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää seuraavan kerran vuonna 2020, mutta ensin koronakriisi ja sen jälkeen autoalaa koetellut komponenttipula siirsivät tapahtumaa eteen päin.

    Lisää aiheesta
    • Kaksi viidestä maaseudulla asuvasta ei halua sähköautoa millään hinnalla. Kuvassa Nissan Leaf.

      Autot | MT-kysely: Näin paljon suomalaiset ovat valmiita maksamaan sähköautosta – moni ei halua sitä millään hinnalla

      Tilaajalle
    • Sähköautojen menekkiä jarruttaa korkea hankintahinta ja julkisten latauslaitteiden monimutkaisuus. Kuvassa latauslaitteiden käyttötunnistimia.

      Liikenne | Sähköautot muuttuvat vähitellen valtavirraksi − vetureina työsuhdeautot

      Tilaajalle
    • Useampi kuin joka toinen käytetty auto ostetaan nykyään autoliikkeestä.

      Autot | Uusien autojen kauppa kyntää lamavuosien lukemissa − käytetyillä riittää kysyntää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    autotapahtuma
    Messukeskus
    autouutuudet
    autoala
    Auto 25 & Mobility
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla