Koiraa ei saa kuljettaa autossa vapaana. Irrallaan oleva koira on etenkin onnettomuustilanteissa vaarallinen muille matkustajille.
”Myös karvaiset perheenjäsenet on kiinnitettävä automatkan ajaksi. Se turvaa sekä koiraa että muita autossa matkustavia”, korostaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.
Joskus näkee kuljettajia, joilla on hauva sylissään ajon aikana. Taskisen mukaan se ei missään nimessä ole turvallista kenenkään kannalta.
Koira tarvitsee sille sopivan turvavöihin kiinnitettävän valjaat, kun se matkustaa autossa. Toinen vaihtoehto on kuljettaa sitä autoon kiinnitetyssä kuljetushäkissä. Koiran turvallinen kuljettaminen on huomioitava myös pakettiautoissa, retkiautoissa ja sellaisissa ajoneuvoissa, joissa ei ole takapenkkiä tai avointa tavaratilaa.
Leppoinenkin koira saattaa yllättäen häiritä kuljettajaa. Lisäksi törmäystilanteessa vapaana oleva koira voi sinkoutua suurella voimalla ja vaarantaa sekä kuljettajan että matkustajat.
Laki ei edellytä lemmikkien tuotteilta testausta, mutta osa valmistajista testaa tuotteita itse. Taskinen suosittelee valitsemaan testatut valjaat tai kuljetushäkin. Tuotteiden laatua kannattaa myös arvioida itse.
”Kestävät turvavyövaljaat tunnistat leveästä turvavyö- tai kuormansidontanauhasta. Suosi valjaita, joissa on metalliset soljet”, Taskinen vinkkaa.
Takakontissa koira kulkee turvallisesti tukevassa ja auton rakenteisiin kiinnitetyssä metallisessa tai kovamuovisessa kuljetuslaatikossa tai häkissä.
”Muista, että vain avoin tavaratila sopii eläimen kuljetukseen”, Taskinen muistuttaa.