
Uudistetussa rakentamislaissa säädetään seuraamuksista, jos rakentamisluvan käsittely kunnassa viivästyy. Tämä käsittelyaikatakuu astuu voimaan ensi vuonna.
Lain mukaan rakentamislupahakemus on käsiteltävä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus liitteineen on pantu vireille. Pidempi kuuden kuukauden käsittelyaikatakuu pätee vaativamman suunnittelutehtävän ja rakentamishankkeen luvituksen käsittelyyn.
Ellei rakennusvalvonta noudata määräaikoja, kunnan on oma-aloitteisesti palautettava viivästymisen vuoksi rakentamislupamaksusta 20 prosenttia kultakin viivästyskuukaudelta. Edellytyksenä on, ettei viivästys ole aiheutunut hakijasta.
Lupakäsittelyn hitaudesta voi seurata kunnalle jopa vahingonkorvausvastuu.
Itse lupaharkinta jakautuu laissa jatkossa sijoittamisen ja toteuttamisen edellytysten tarkasteluun.
Rakentamislupaa haetaan tämän vuoden loppuun saakka maankäyttö- ja rakennuslain mukaisilla asiakirjoilla ja 1. tammikuuta 2026 alkaen rakentamislain edellyttämällä tavalla tietomallilla tai muulla koneluettavalla tiedolla.
Muutettu rakentamislaki tuli pääosin voimaan jo tämän vuoden alussa. Samalla maankäyttö- ja rakennuslain nimi muuttui alueidenkäyttölaiksi.