• MT 100 vuotta sitten: Sahakauppa hierottiin seitsennumeroisella summalla

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 19.9.1925 myös tuleen syttyneestä rautatievaunusta.
    Saha vaihtoi omistajaa miljoonasummalla vuonna 1925, selvisi Maaseudun Tulevaisuuden silloisesta uutisesta. Kuva vuodelta 2022.
    Saha vaihtoi omistajaa miljoonasummalla vuonna 1925, selvisi Maaseudun Tulevaisuuden silloisesta uutisesta. Kuva vuodelta 2022. Kuva: Pasi Leino
    Koti|Historia ja perinne
    21.9.202517:00
    Tuovi Mäkipere

    Suuri sahan kauppa.

    Ylimetsänhoitaja B. Ericsson on ostanut johtaja Jaakko Ranta-Knuuttilalta hänen omistamansa osake-enemmistön Lahden Saha O.Y:ssä. Liike tulee jatkamaan toimintaansa entiseen tapaan keskeytymättä.

    Kun kauppaan sisältyy myöskin myyjän osuus erinäisiin lahtelaisiin sisaryhtiöihin, kuten Lahden lasitehtaaseen ja tulitikkutehtaaseen, sekä kaikkeen muuhun sahalle johtaja Ranta-Knuuttilan osalta kuuluvaan omaisuuteen, lienee kysymyksessä monien miljoonien kauppa.

    Lisää aiheesta
    • Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt hallitsevat suurten sahakonsernien listaa.

      Metsäteollisuus | Tässä ovat maailman suurimmat sahayhtiöt, kärkikymmenikössä yksi suomalaisyhtiö

    Rautatievaunu syttynyt tuleen Urjalassa.

    Maanantaina aamulla klo 8 seuduissa havaittiin Urjalan asemalla erään juurakoilla lastatun tavaravaunun syttyneen tuleen. Sammutukseen hälyytettiin heti aseman henkilökunta.

    Lyhyessä ajassa saatiin tuli kuitenkin sammumaan. Vaunulle ei palosta koitunut minkäänlaisia vaurioita ja lastikin säilyi miltei vahingoitta. Tuli oli saanut alkunsa veturista lentäneestä kipinästä.

    Raitista ja pystyvää etumiestä haettiin lehti-ilmoituksella Maaseudun Tulevaisuudessa syyskuussa 1925.
    Raitista ja pystyvää etumiestä haettiin lehti-ilmoituksella Maaseudun Tulevaisuudessa syyskuussa 1925. Kuva: Kansallisarkisto

    Turhaan etsit.

    Perjantaina t.k. 11 p. ilmoitti Rovaniemen viranomaisille kauppias Johan Sandros Rovaniemeltä, että hänen rouvansa oli toissapäivänä klo 4 tienoissa kadonnut jätettyhän pöydälle lipun, johon oli kirjoittanut: ”Turhaan etsit.”

    Toistaiseksi on kadonneen kohtalo täysin tuntematon. Kadonneella, joka on iältään noin 35-vuotias, oli yllään sinertävä puku, tumma hattu ja palossikengät.

    Lisää aiheesta
    • Hartolassa sijaitsevassa Itä-Hämeen opistossa koulutetaan yksityisetsiviä.

      Koulutus | Kiinnostaisiko ura yksityisetsivänä? Kahvipöydässä syntyi idea, ja nyt pikkukunnassa järjestetään ainutlaatuinen kurssi

    • Ruoka | Dekkarien suosikkijuomia ei ole valittu sattumalta – ruoka on tapa kertoa etsivien luonteesta ja asemasta

    Panelian meijeri.

    Johtokunnan äskettäin pitämässä kokouksessa päätettiin viime elokuulla meijeriin tuodusta maidosta maksaa 1:50 penniä [nykyrahassa 59 senttiä] kilolta, rasvapitoisuuden ollessa 3,8 %.

    Lisää aiheesta
    • Sahateollisuuden vienti kasvoi alkuvuonna, mutta alla olivat viime vuoden surkeat vertailuluvut.

      Metsäteollisuus | Sahateollisuus: Vientinäkymät heikentyivät ja kustannustaso kohosi ennätyskorkealle

    • Suomalaisten kyltymätön kahvinjano herättää kummastusta maailmalla, samoin kuin se, että aikuiset kelpuuttavat maidon ruokajuomaksi.

      Historia ja perinne | Maito on luonnollinen osa suomalaista lounasta, mutta muualla maailmassa se herättää ihmetystä

    • Kumina kasvaa samalla lohkolla tyypillisesti yhden kylvövuoden ja kaksi satovuotta.

      Kasvintuotanto | Tämä kasvi kehittyi mäkitupalaisten sivutoimesta suureksi suomalaiseksi vientituotteeksi

      Tilaajalle
    • Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti Rajaseudun siirtolaisuudesta 21.3.1925.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Rajaseutu kaipaa lisää asukkaita ja vesiperäisten maiden kuivaamista

    Artikkelin aiheet
    sahakauppa
    Lahden Saha
    Urjala
    Rovaniemi
    Panelian meijeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää