• Raskaana olevan ruokavalio voi tuntua kieltolistalta – suosituksiin on kuitenkin syynsä

    Raskausajan ruokasuositusten tarkoituksena on turvata vauvan ja äidin hyvinvointi. Lakikirjaksi niitä ei ole tarkoitettu, korostaa tutkija.
    Tilaajalle
    Raa’an kalan syömistä kehotetaan välttämään raskausaikana.
    Raa’an kalan syömistä kehotetaan välttämään raskausaikana. Kuva: Kari Salonen
    Koti|Ruoka
    19.7.202612:00
    Tuovi Mäkipere

    Onkohan kala varmasti läpikypsää? Onhan pakastemaissia keitetty vähintään kaksi minuuttia? Uskallanko ottaa vielä kahvia?

    Tällaisia kysymyksiä voi pyöriä raskaana olevan päässä kesän pitopöydän ääressä. Raskaana olevien ruokarajoitteet saattavat tuntua kieltolistalta, mutta ne perustuvat suureen määrään vuosikymmenten aikana kertynyttä tutkimustietoa, kertoo Turun yliopiston ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen erikoistutkija Ella Koivuniemi.

    ”Suomalaiset ruokasuositukset perustuvat Pohjoismaissa, mutta myös muualla maailmassa tehtyyn tutkimustyöhön.”

    Raskaana olevien ruokasuositusten tarkoituksena on suojella uutta elämää, Koivuniemi lisää.

    ”Suositusten tarkoituksena on kertoa, millaisia valintoja kannattaa suosia ja toisaalta, mitä kannattaisi välttää, koska vaikutukset voivat olla terveydelle haitallisia tai niitä ei tunneta.”

    Raskaana olevien ravitsemussuositukset ovat sellaiset, että niitä voivat halutessaan noudattaa muutkin perheenjäsenet, jos se tekee kodin ruokahuollosta helpompaa.

    ”Kaikille on suositeltavaa syödä monipuolisesti kasviksia, hedelmiä ja marjoja, täysjyvää, palkokasveja, pehmeitä rasvoja ja vähärasvaisia proteiininlähteitä, kuten kalaa”, Koivuniemi muistuttaa.

    ”Jos kerran vahingossa valitsee jäätelökioskilla lakujäätelöä, rauha maassa.”

    Ella Koivuniemi

    Jos ennen vanhaan kehotettiin syömään kahden edestä, nykyään kehotetaan keskittymään ruuan määrän sijaan laatuun.

    Toki raskaana olevien ruokasuosituksissa on tiettyjä erityispiirteitä. Esimerkiksi isoihin petokaloihin, kuten haukeen, voi rikastua ravintoketjussa elohopeaa, ja pellavansiemenissä voi olla korkeita raskasmetallipitoisuuksia, minkä vuoksi näitä molempia kannattaa raskaana ollessaan välttää.

    Raakaa lihaa ja kalaa puolestaan kehotetaan raskauden aikana välttämään listeriariskin vuoksi ja maksaruokia korkean A-vitamiinipitoisuuden vuoksi. Lakritsi ja salmiakki kannattaa puolestaan jättää kaupan hyllyyn niiden sisältämän glykyrritsiinin vuoksi.

    Historian hämäriin on puolestaan jäänyt esimerkiksi suositus nauttia inkivääriä raskauspahoinvointiin, sillä nykyään tuoretta inkivääriä kehotetaan päinvastoin välttämään raskausaikana.

    Joitain ruoka-aineita suositellaan Koivuniemen mukaan välttämään varovaisuusperiaatteen vuoksi. Esimerkiksi erilaisten yrttiteiden ja -haudukkeiden vaikutuksia sikiölle ei tunneta, minkä vuoksi teekuppiin kannattaa valita vain teepensaan lehdistä valmistettua juomaa.

    Koivuniemi muotoilee, että monipuolisesti syöminen vähentää riskiä siihen, että tulisi vahingossa syöneeksi jotain suositusten vastaista ainakaan isoja määriä.

    ”Jos kerran vahingossa valitsee jäätelökioskilla lakujäätelöä, rauha maassa.”

    Raskaana olevien ruokasuositukset ovat sellaiset, että niitä voi noudattaa muukin perhe, jos se helpottaa kotitalouden ruokahuoltoa.
    Raskaana olevien ruokasuositukset ovat sellaiset, että niitä voi noudattaa muukin perhe, jos se helpottaa kotitalouden ruokahuoltoa. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ravintosuosituksiin kuuluvat varsinaisten ruokasuositusten lisäksi ravintolisiin liittyvät suositukset. Suomessa koko väestölle suositellaan D-vitamiinilisää, ja tämä koskee myös raskaana olevia.

    Jo raskautta yritettäessä ja raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana suositellaan foolihappolisää, sillä suomalaisten ruokavalio sisältää keskimäärin vähäisenlaisesti folaattia.

    Koivuniemi kertoo, että ravintolisiin liittyvät suositukset ovat raskaana olevilla varsin hyvin tiedossa, ja ongelmana on enemmänkin se, ettei niitä käytetä suositeltavin annoksin. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että jotkut raskaana olevat käyttävät jopa yhdeksää eri ravintolisää.

    Ravintolisät sisältävät usein kahta tai useampaa vitamiinia ja hivenainetta, joten lukuisten tuotteiden yhtäaikaisella käytöllä saattaa tulla napsineeksi melkoiset määrät jotain yksittäistä ravintoainetta.

    Koivuniemi muistuttaa, että ruokavalio on aina yksilöllinen, mutta ruokasuositukset tehdään väestötasolle. Yksilötasolla terveellinen ruokavalio voi olla monennäköinen, vaikkei se täysin noudattaisi suosituksia.

    ”Eivät ravitsemussuositukset ole lakikirja, vaan ne on tarkoitettu enemmänkin inspiraation lähteeksi.”

    Lisää aiheesta
    • Hilma Mesimäki (vas), Viivi Kauppinen sekä Iisa ja Hermanni Mesimäki ovat toipuneet raskaasta talvesta.

      Perhe | Viivillä piti olla tavallinen työaamu karjanhoitajana, kun kipu iski – nopea reagointi raskauden alussa pelasti

      Tilaajalle
    • Maaseudun Tulevaisuuden toimittajat Mari Ikonen ja Janica Pörhönen vaihtoivat kokemuksia äidiksi tulemisesta. Väsymyksen keskelläkin se oli onnellista aikaa.

      Perhe | Vauva putosi järveen ja taaperot touhusivat keskenään – kahden sukupolven äidit paljastavat mokansa ja katumuksen aiheensa

      Tilaajalle
    • Hallitus pyrkii lakimuutoksella siihen, että määräaikainen työsopimus voitaisiin sopia enintään vuodeksi ilman perusteltua syytä. Hallituspuolueiden naisjärjestöiden mukaan uudistus lisäisi naisten syrjintää työelämässä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.

      Työmarkkinat | 35–39-vuotiaskin on työnantajalle ”vauvariski” – Akava antoi synkän arvion määräaikaisuuksien helpottamisesta

    • Pohjoisessa on Suomen pisimmät synnytysmatkat: Nuorgamin kylästä Lapin keskussairaalaan on 496 kilometriä. Kuvituskuva.

      Perhe | Synnytysmatka voi Lapissa olla 500 kilometriä – enää siellä ei haluta perätilasynnyttäjää helikopteriin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    raskaus
    ruokasuositus
    ravitsemus
    ravintolisä
    ruokavalio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle