
MT selvitti, kuinka paljon rakennuslupia loma-asunnoille haettiin vuonna 2024 useammassa suositussa mökkikunnassa.
Rakennuslupia on haettu vähemmän kuin aikaisempina vuosina, kertovat kuntien rakennustarkastajat.
”Valtava lasku on ollut koronavuosista”, toteaa rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Kuopion rakennusvalvonnasta.
Vuonna 2024 Kuopiossa haettiin 20 lupaa vapaa-ajan asunnoille. Lupien määrä on yli puolittunut vuodesta 2021, jolloin lupia haettiin 48.
Kuopio on Suomen mökkivaltaisin kunta. Kyse ei ole vain rakennusinnon laantumisesta, vaan myös vähentyneistä rakennuspaikoista.
”Aika kortilla ovat rakentamattomat rantatontit. Asema- tai yleiskaavassa osoitetut rakennuspaikat on pääosin käytetty.”
Lupien määrä on jopa puolittunut koronavuosista.
Kuusamossa on nähty myös vastaava kehitys. Haettujen rakennuslupien määrät ovat puolittuneet vuodesta 2021, jolloin lupia haettiin peräti 90.
Vuonna 2022 hakemusten määrä laski Kuusamossa 65:een. Vuonna 2023 haettiin vielä 68 lupaa, mutta vuonna 2024 enää 40.
Kuusamon rakennustarkastaja Antti Laihola arvelee korkotason nousun olevan yksi merkittävä tekijä rakennusinnon laskuun.
”Jos katsotaan ihan kaikkia rakennuslupia, niin voi todeta yleisen rakentamisen suhdanteen laskeneen selkeästi”
Vuonna 2021 oletettavasti korona aiheutti piikin lupahakemuksiin.
”Olen itse miettinyt, että silloin ei paljoa lähdetty ulkomaille. Ehkä sitä rahaa oli ylipäänsä enemmän käytettävissä mökkien rakentamiseen”, hän pohtii.
Lapissa Kittilän kunnassa lupamäärät ovat olleet samalla tasolla noin kolme vuotta, sanoo rakennustarkastaja Antti Pekkala.
Lupahakemuksia laitettiin vireille viime vuonna 84, kun vuonna 2023 lupia haettiin 87 ja 2022 peräti 138.
”Korkojen ja hintojen nousu sekä talouden epävarmuus ovat vaikuttaneet lupamääriin laskevasti.”
Myös Savonlinnan rakennustarkastaja Juha Karvinen sanoo kesämökkien rakentamisen tasoittuneen viime ja edellisvuonna.
”Koronan alussa oli vilkkaampia vuosia, mutta sen jälkeen on ollut tasaista laskua. Viime vuonna ei ollut enää merkittävää muutosta edellisvuoteen. 20–40 kappaleen nurkilla olivat haetut loma-asuntojen rakennusluvat.”
Pasi Hinkkuri Mäntyharjun rakennusvalvonnasta kertoo, että loma-asuntojen rakennuslupia haettiin kahdeksan kappaletta viime vuonna. Tätä edeltävänä vuonna lupia haettiin 11 ja sitä edeltävänä vuonna 22.
Turun kupeessa Paraisilla rakennuslupia vapaa-ajan asunnoille haettiin 47 vuonna 2024. Vuonna 2023 vastaava luku oli 54, vuonna 2022 taas 72 ja 2021 peräti 101.
Viime vuonna loma-asuntojen rakennuslupia haettiin Salossa vain 13.
”Ukrainan sota ja siihen liittyvät vaikutukset, kuten korkojen ja hintojen nousu sekä talouden epävarmuus ovat vaikuttaneet lupamääriin laskevasti”, kommentoi Salon rakennus- ja ympäristövalvonnan johtaja Janne Ranki.