Anneli Kanto hankki omakotitalonsa, kun esikoinen oli 5-vuotias. ”Yhdelle tämä on iso, mutta ajatuskin kirjamäärieni muuttamisesta uuvuttaa.” Kuva: Rami MarjamäkiTampereVeli kuoli sunnuntaina, ja seuraavana torstaina Anneli Kanto lyyhistyi kahvilan lattialle
Itsepäisyys auttoi kirjailija Anneli Kantoa toipumaan vakavasta sairauskohtauksestaan.TilaajalleJos oikein tiivistää, Anneli Kannon kuulumiset menevät näin: mustaa talvea on seurannut toiveikas kevät.
Marraskuussa hänen veljensä kuoli keuhkoveritulppaan. Ainoan sisaruksen äkillinen poismeno oli sokki. Se oli sunnuntai, ja seuraavana torstaina Anneli Kanto sai itse keuhkoveritulpan ja lyyhistyi lattialle helsinkiläisessä kahvilassa.
”Eikä se antanut mitään ennakkovaroitusta. Vähän olin hengästynyt edellisenä päivänä.”
Kanto selviytyi, pääsi sairaalasta kotiin ja ajatteli, että eihän tässä mitään, jatketaan elämää kuten ennenkin.
Hän ihmettelee, miksei yksikään terveydenhuollon ammattilainen varoittanut häntä siitä, että vakavan sairauskohtauksen jälkeen mieli ei toivu samaan tahtiin kuin keho.
Kirjailija vajosi masennukseen, ahdistui ja sai paniikkikohtauksia, joissa tuntui, että happi loppuu just. ”Ihan selvä posttraumaattinen stressireaktio.”
Tuttavien vinkistä hän hakeutui silmänliiketerapiaan (EMDR), vaikka epäili sitä huuhaaksi. Mutta siitä on todella ollut apua.
”Terapiassa hävitetään se virheellinen uskomus, että olen yhä kuolemanvaarassa, ja luodaan tilalle uusi, hyödyllisempi uskomus, että olen turvassa ja keuhkot toimivat.”
Vuonna 1950 syntynyt Anneli Kanto lukee itsensä suurten ikäluokkien vastuunkantajiin. Jo 6-vuotiaana hän vahti pikkuveljeään, kun opettajaäiti oli töissä. Kuva: Rami MarjamäkiEdelleen hän suree ja kaipaa veljeään. Lapsuudenperheestä ei ole jäljellä kuin Anneli itse. Mutta kevät puskee eteenpäin ja maailmantilannekin näyttää valoisammalta.
Viime viikkoina Anneli Kannon mielessä on ollut Leonard Cohenin kappale Anthem.
”Siinä on säe, että ʹkaikessa on halkeama, josta valo pääsee sisäänʹ. Mulla on olo, että Unkarin vaalitulos oli se halkeama.”
”Eurooppa on kääntämässä selkänsä Trumpille, joka on mählännyt niin kolossaalisesti tässä Iran-jutussa, ja myös Trumpin lähtölaskenta on alkanut.”
Vapunpäivänä Kanto aikoo lähteä Tampereen Keskustorille ja kuunnella puheet, niin kuin hänen tapanaan on.
Sitten hän palaa omakotitaloonsa Härmälään ja jatkaa kirjoittamista. Työn alla on näytelmä, jonka neljäs rakenne-ehdotus sai juuri hyväksynnän.
Hän ei yritä miettiä, kuinka monta työvuotta hänellä on jäljellä tai miten monta teosta hän saa valmiiksi. Hän vain kirjoittaa.
”Mitä muutakaan tekisin? Puutarhatöistä en tykkää, enkä ole käsityöihminen. Kirjoittaminen on intohimoni.”
”Mitään en muuttanut jälkikäteen, niin että sikäli tämä on dokumentaarista tekstiä.”
Huhtikuussa julkaistiin Anneli Kannon uusin teos Elämänlangalla. Se pohjautuu päiväkirjaan, jota hän piti kesäkuusta 2024 kesäkuun loppuun 2025.
Alun perin hän kirjoitti sitä itselleen. Puolen vuoden päästä hän mietti, voisiko sen julkaista. Kustannustoimittaja kehotti häntä jatkamaan sekä kirjoittamaan lisää kirjoittamisesta ja omasta aiemmasta tuotannosta.
Anneli Kanto pitää sietämättöminä muistelmia, joissa kirjoittaja haluaa näyttäytyä oikein fiksuna ajattelijana. Hän päätti kertoa myös kaikki ne tilanteet, joissa on käyttäytynyt tyhmästi ja hölmösti. Samastumispintaa lukijalle on tarjolla yllin kyllin.
”Mitään en muuttanut jälkikäteen, niin että sikäli tämä on dokumentaarista tekstiä.”
Kirjan alaotsikko on Kolmen sodan päiväkirja. Sodat ovat isoviha, josta Kanto kirjoitti oopperalibrettoa, sekä Ukrainan ja Gazan sodat, joita hän seurasi ja murehti aikalaisena.
Kirjassa on muistumia muistakin sodista. Vuoden 1918 tapahtumista, joissa Anneli Kannon ilmajokinen paappa soti valkoisten puolella ja joista Kanto on kirjoittanut romaaneja ja näytelmiä molempien puolten näkökulmasta.
Jatkosodasta, josta Annelin isä, 18-vuotiaana rintamalle joutunut Jaakko Kanto puhui vältellen ”sotahommina”. Lapin sodasta, jonka jaloista Annelin äiti Aila Kanto joutui nuorena opettajana evakkoon Ruotsiin.
Enää ei ole isää eikä äitiä, joilta voisi kysyä lisää, kun ei aikanaan tullut kysyttyä.
Annelin äiti sairastui Alzheimeriin, ja se oli raskas vaihe. Kirjailijaa kismittävät heitot, että omaisten pitää ottaa vastuu vanhuksista. ”Käytännössä se tarkoittaisi lisää hoivatyötä naisille.” Kuva: Rami MarjamäkiViime kesänä Ilmajoen musiikkijuhlilla Anneli Kannon kirjoittama ja Uljas Pulkkiksen säveltämä Isoviha-ooppera oli huikea yleisö- ja arvostelumenestys ja järjestelyineen osoitus pohjalaisen kökkäperinteen elinvoimasta.
Ensi kesäkuussa oopperaa esitetään jälleen Kyrönjoen rannalla, samoissa maisemissa, joissa kasakat polttivat kyliä ja rääkkäsivät siviilejä yli 300 vuotta sitten.
Anneli Kanto on nähnyt isostavihasta painajaisia, joissa hän on vainolaisia piilotteleva ja pakeneva tyttö. Kun hän mainitsi unista äidilleen, tämä kertoi nähneensä samanlaisia. Asia vaivasi kirjailijan mieltä niin, että hän teetti MyHeritage-palvelussa geenitestin. Hän arveli, että hänen perimässään saattaisi olla jälkiä isonvihan aikaisista raiskauksista.
Tulos oli tylsä, vaikka samalla helpotus. Kannon sukujuuret ovat 75-prosenttisesti Etelä-Pohjanmaalta, loppuneljännes rantaruotsalaisia pienviljelijöitä äidinisän puolelta.
Joka kerta, kun Kanto ajaa autollaan Tampereelta Seinäjoelle, lakeuksilla hän tuntee saapuvansa sielunmaisemaansa. Moon täältä, moon tullu kotia.
Viime kesänä Ilmajoella oli serkkutapaaminen, johon osallistuivat myös jälkeläiset. Annelista oli hienoa, kun hänen poikansa sai verkostoitua pikkuserkkujensa kanssa.
”Aikaisemmin me serkukset tapasimme häissä, sitten hautajaisissa. Seuraavaksi on taas iloinen tapaaminen, kun yksi serkuistani on menossa naimisiin kypsällä iällä.”
Anneli Kannon mökki on Vesilahdella. Siellä hän yrittää olla kuuntelematta isävainajansa ääntä, joka motkottaa joutenolosta. Kuva: Rami MarjamäkiElämänlangalla-kirjassa Anneli Kanto kertoo, miten hänellä oli vuosi sitten omaakin ”sutinaa”, kuten hänen poikansa suhdetta kutsui.
Episodi on nyt kirjoissa ja kansissa, mistä kyseinen mies sai kuulla etukäteen. Jos lukijoilta tulee lunta tupaan, Kannon kantti kestää.
Anneli Kannon tytär asuu Japanissa ja poika perheineen Nokialla. Bonuslapsenlapset, ”bonarit”, ovat Annelille rakkaita.
Perheen lisäksi hänellä on läheisiä ystävyyssuhteita, vanhimmat vuosikymmenten takaa. ”Ystävien merkitystä ei voi yliarvioida. Vanhoja ystäviä ei tule uusia.”
”Sen haluaisin sanoa kaikille, että ystävyyssuhteita kannattaa pitää yllä. Surettaa leskimiehet, joiden vaimo on hoitanut sosiaaliset suhteet, ja kun vaimo kuolee, mies jää ihan yksin.”
Kerran kuussa Anneli Kanto juo entisten naistoimittajien kanssa aamukahvit Amurin Helmessä. Porukan tapaamiset alkoivat vuonna 2000. Kaksi on kuollut, muut jatkavat kokoontumisia.
”Yksi vuorollaan puhuu, ja muut kuuntelevat keskeyttämättä. Se on ihmeen virvoittavaa. Aina odotan seuraavia Helmi-kahveja.”
Anneli Kanto
75-vuotias kirjailija, asuu Tampereella. Kirjoittanut romaaneja, näytelmiä, tv-sarjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja.
Aloitti työuransa toimittajana 1978, esikoisromaani ilmestyi 2007.
Tunnetaan parhaiten Hattulan Pyhän ristin kirkon seinämaalauksista kertovasta Rottien pyhimys -kirjasta (2021) ja sen näyttämösovituksista.
Perheeseen kuuluvat aikuinen poika ja tytär sekä bonuslapsenlapset.
Kotimaisista kirjailijoista ihailee historiallisen romaanin mestareita Aino Kallasta ja Mika Waltaria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
