Alkuperäinen kaakaojuoma oli eurooppalaisten makuun turhan kitkerää, mutta sokeri teki siitä hoviherkun

Suklaapatukka omaksi herkuksi ja konvehtirasia tuliaiseksi, suklaavanukasta lapsille ja tummaa kaakaojauhetta leivontaan, ja ehkäpä vielä pari tummalla suklaalla ryyditettyä välipalakeksiä pahimpaan nälkään.

Näistä kaikista arkisista tuotteista on kiittäminen trooppista ikivihreää kaakaopuuta eli kaakaota, tai tarkemmin sanottuna puun syötäviä siemeniä.

Kaakaopuu kasvaa luonnonvaraisena päiväntasaajalla Etelä-Amerikan sademetsäalueilla. Ecuadorista löydetyt kaakaon jäänteet saviastioissa viittaavat siihen, että ihmiset käyttivät kaakaokasvia ravinnokseen jo 5 000 vuotta sitten.

Noin 3 000 vuotta sitten esimerkiksi mayat ja asteekit viljelivät kaakaota laajalti. He valmistivat pavuista juomaa, joka maistui erityisesti ylhäisille ja jota käytettiin myös seremoniallisissa yhteyksissä.

Kaakaopuun tieteellinen nimi, Theobroma cacao, tarkoittaakin osuvasti ”jumalten ruokaa”.

Suklaa ja kaakao monissa muodoissaan ovat nykyään osa länsimaista arkea, mutta ilmastonmuutos uhkaa kaakaonkasvatuksen tulevaisuutta. Kuvassa punajuuri-suklaakakku. Kuva: Sanne Katainen

Asteekkien juoma tehtiin auringossa kuivatuista, kuorituista ja fermentoiduista pavuista. Rikottuja papuja paahdettiin saviastioissa ja jauhettiin tahnaksi.

Tahnaan lisättiin erilaisia mausteita ja yrttejä, ja joskus myös maissia miedomman maun saamiseksi. Tahna muotoiltiin pieniksi kakuiksi, jotka kovetettiin ulkoilmassa.

Kakut murennettiin, sekoitettiin kuumaan veteen ja vatkattiin vaahtoavaksi pienellä puisella vispilällä. Varhaisen kaakaojuoman vaahtoavuus ei siis ollut peräisin maidosta, vaan pienistä ilmakuplista.

Nahuatlin kielessä tätä juomaa kutsuttiin sanalla ”xocoatl”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”karvasta vettä”. Xocoatl-sanasta ovat peräisin erinäisten mutkien kautta sekä suomen kielen kaakao- että suklaa-sanat.

Lyhyttä merireittiä Intiaan etsinyt Kristoffer Kolumbus päätyi, kuten tunnettua, Amerikan mantereelle vuonna 1492. Tästä alkoivat eurooppalaisten valloitusmatkat niin kutsutulle Uudelle mantereelle.

Espanjalaiset valloittajat tutustuivat asteekkien valmistamaan kaakaojuomaan nykyisen Meksikon alueella vuonna 1519. Alkuperäinen kaakaojuoma oli kuitenkin eurooppalaiseen makuun aivan liian karvasta, mutta nesteeseen keksittiin lisätä sokeria, ennen kuin juoma esiteltiin Espanjan hovissa.

Suklaan keksimistä saatiin odottaa vielä useita vuosisatoja. Vuonna 1828 alankomaalainen C. J. van Houten patentoi menetelmän, jolla kaakaopavuista valmistetusta kaakaomassasta voitiin erottaa kaakaojauhe sekä rasva, eli kaakaovoi.

Parinkymmenen vuoden päästä, vuonna 1847, englantilaisfirma Fry and Sons keksi yhdistää kaakaomassaan kaakaovoita ja sokeria, ja tällä tavoin syntyi ensimmäinen, nykyisiä tummasuklaalevyjä muistuttava tuote. Vuonna 1876 puolestaan syntyi ensimmäinen maitosuklaa, kun sveitsiläinen Daniel Peter keksi lisätään suklaaseen maitojauhetta.

Maitosuklaa on vasta 150 vuotta vanha keksintö. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

Suomalaisten maitosuklaahimon juuret juontavat 1800-luvun jälkipuoliskolle.

Tuolloin Suomessa työskenteli monia sveitsiläisiä kondiittoreita, jotka olivat omaksuneet kotimaassaan keksityn maitosuklaan valmistamisen.

Maitosuklaa oli siitä kätevä tuote, että kotimainen maito maksoi vain murto-osan kalliin tuontikaakaon hinnasta.

Suklaan makuun pääsivät vähitellen muutkin kuin kaikkein varakkaimmat.

Nykyään kaakaota viljellään alkuperäisen kasvualueensa lisäksi Länsi-Afrikan ja Etelä-Aasian trooppisilla alueilla.

Ilmastonmuutoksen voimistamat rankkasateet ja kuivat kaudet kuitenkin uhkaavat kaakaonviljelyä, mikä on viime vuosina näkynyt kaakao- ja suklaatuotteiden hinnannousuna ja pakkauskokojen pienentymisenä.

Aika näyttää, loppuuko kaakaonviljely kokonaan ja onnistutaanko kaakaopavuille kehittämään riittävän samanmakuista korviketta.

Jos kaakaon hinta nousee pilviin ja tavallisen tallaajan ulottumattomiin, kaakao palaa tietyllä tapaa juurilleen, eli eliitin herkuksi.