Ossi ja Elias Lehtovaara sekä Miia Anttila päättivät remontoida vanhasta talosta unelmien kodin kymmenen vuotta sitten. Kuva: Taina RenkolaKurikkaPitkän iän salaisuus
Kun ostaa sata vuotta vanhan talon, saa mukanaan talon historian ja korjausvelkaa. Kipupisteitä löytyy, mutta usein kaikki on korjattavissa.TilaajalleNoin kymmenen vuotta sitten jalasjärveläiset Miia Anttila ja Ossi Lehtovaara tiirailivat satavuotiaan talonsa yhdestä kissanluukusta alapohjaan ja ihmettelivät siellä näkyvää puulaatikkoa.
Se muistutti aselaatikoita, joita löytyy yhä satunnaisesti vanhoista suomalaista taloista. Sotien jälkeen aseita kätkettiin Neuvostoliiton hyökkäyksen pelossa. Pariskunta mietti, liittyikö laatikko siihen.
Asia jätettiin hautumaan muutamaksi vuodeksi, sillä vanhan kiinteistön remontti oli aloitettava kiireisemmistä kohteista. Piharakennuksen katosta vesi oli jo tullut läpi ja aiheuttanut lahoa.
Satavuotias talo oli ollut pois asuinkäytöstä joitain vuosia, mutta nyt siitä oli päätetty tehdä jälleen koti. Pariskunta osasi aavistaa, että rakenteista varmasti paljastuu pienempiä tai isompia yllätyksiä.
”Tahdon purkaa rakenteita siihen saakka, että tiedän asioiden olevan kunnossa. Niinpä tässäkin purettiin kaikki eristeitä myöten hirsirunkoon saakka”, toteaa Lehtovaara.
Pariskunta täydentää toisiaan, sillä Miia Anttila on sisustusihminen ja Ossi Lehtovaara kädentaitaja. Kuva: Taina RenkolaNykyään talon laskennalliseksi elinkaareksi on määritelty 50 vuotta. Silti pystyssä on yhä tuplasti vanhempia taloja, joista moni haaveilee.
Yksi heistä oli Miia Anttila. Vuonna 2010 hän kuuli, että kunta oli myymässä vanhaa Rajalan taloa Jalasjärvellä, joka nykyään kuuluu Kurikkaan. Siihen aikaan hän jakoi postia ja ajoi toisinaan paikan ohi.
”Menin katsomaan taloa. Tavallaan toivoin, että se olisi kauhean ruma, jottei asia jäisi harmittamaan”, Anttila muistelee.
Hän näki mansardikattoisen, hirsirakenteisen maalaistalon piharakennuksineen. Läheltä kulki Kolmostie, mutta ääni ei juuri kuulunut tontille.
Oli viikko aikaa antaa tarjous, ja se meni läpi.
Tilan olivat perustaneet Juho ja Hilma Rajala vuonna 1922. Alkuperäinen talo oli hirsirunkoinen ja kooltaan noin 150 neliötä. 1950-luvulla talo kasvoi kokoa lähes saman verran, kun itäpuolelle rakennettiin tolpparunkoinen, purueristeinen lisäosa. Sinne tehtiin syytinkihuone helloineen Juholle ja Hilmalle.
Uudisosan perustus valettiin betonista ja tehtiin maanvaraiseksi, kun vanha puoli on luonnonkivien päällä.
Vasemmalla näkyvä osa rakennettiin 1950-luvulla ”syytinkipäädyksi”. Siinä on maanvarainen perustus ja tolpparunko. Kuva: Taina RenkolaOn hämmästyttävää, että 100-vuotiaita rakennuksia on vielä pystyssä tai remontoitavissa. Varsinkin kun osaa aikaa uhmanneista taloista ei ole korjattu vuosien varrella paljoakaan tai jopa väärin.
Olisi kuitenkin harhaanjohtavaa viritellä niiden päälle sädekehää.
Neuvontainsinööri Timo Jokela Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus ry:stä neuvoo harkitsemaan ostamista kaksi kertaa, kun vastaan tulee satavuotias hirsitalo – niin halvalla kuin niitä usein näkeekin myynnissä.
”Ne ovat moniongelmaisia. Mahdolliset rossipohjat ovat mädäntyneet aikojen saatossa kertaalleen tai kahdesti. Lisäksi alimmat hirret ovat usein ainakin osittain lahoja ja yläpuoli rungosta vaihtelevassa kunnossa sen mukaan, onko katto vuotanut.”
Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Osa vanhoista puutaloista on yllättävän hyvässä kunnossa meillä ja muualla. Saksassa pari sataa vuotta vanha hirsihuvila ei ole harvinaisuus.
Remontti oli aloitettava piharakennuksista, sillä katon kautta tullut vesi oli päässyt lahottamaan jo rakenteita. Kuva: Taina RenkolaVarsin monet Suomessa hyvin säilyneistä satavuotiaista olivat aikoinaan kylän mahtitaloja. Kuntotarkastaja Jarno Haakana Suomen Talokatsastuksesta näkee niiden kestävyyden taustalla muutaman syyn.
”Ensinnäkin suurten maatilojen päärakennukset tehtiin hyvälle paikalle ja jopa 130–140 senttiä korkean kivisokkelin päälle. Silloin oli varaa valita, ja isäntä tietenkin katsoi mahdollisimman kuivan paikan mäen päällä. Vasta kun tonttimaa hupeni, alettiin rakentaa taloja savipelloille.”
Kuiva rakennuspaikka on pelastanut monta vanhaa taloa.
Useimmiten maankosteus iskee alimpiin hirsikertoihin etenkin vanhoissa ”torpparitaloissa”, jossa perustus on matala ja tuuletus puutteellista.
Alimpien hirsien vaihto hoidetaan usein ”kengittämällä” eli tunkataan rakennus tukevasti paikoilleen ja vaihdetaan tarvittavat hirret.
Myös Timo Jokela pitää sijaintia ratkaisevan tärkeänä, jotta vanha rakennus on välttänyt maankosteuden aiheuttamat tuhot.
”Pohjavesi pitää olla todella alhaalla ja sijainti korkealla mäellä, jonne osuu tuuli. Minulla on yli 100 vuotta vanhoja rakennusoppaita, ja niissä korostetaan ilmansuuntia ja rakennuspaikan valintaa.”
Rajalan talon sijainti ja maapohja olivat suojanneet rakenteita maankosteudelta, vaikka perustus ei ole erityisen korkea. Kuva: Taina RenkolaLuultavasti sijainti pelasti myös Rajalan talon. Mustalammilta tuodut hirret pystytettiin lähiympäristöään korkeampaan paikkaan, jota kuvaavasti alettiin kutsua Rajalanmäeksi.
Alapohjaan pääsi käsiksi vain sisätilojen kautta, sillä talon kivijalka ei ole erityisen korkea.
Rakenne oli kestänyt ilman lahoa 100 vuotta. Anttila kuitenkin muistelee, kuinka ennen remonttia lattiat olivat kylmät ja vetoisat.
Lehtovaara irrotti varovasti lankut lattialankut erikoistyökalulla, naulan ulosvetäjällä, joka jättää lautoihin pienet jäljet, kun ne myöhemmin asennetaan takaisin.
”Onneksi lankut oli kiinnitetty melko huonosti, usein naulalla tai parilla.”
Lattialankkujen alta paljastui 18 sentin eristekerros savea ja sammalta. Niiden alla ja päällä oli tervapaperi ja laudoitukset.
Lehtovaara poisti vanhan eristeen ja kaivoi maata rakennuksen alta pois. Näin ilmanvaihtoa saatiin parannettua rossipohjan alla ja eristekerrosta kasvatettua 40 senttiin.
Vanhojen eristeiden tilalle laitettiin puukuitueristettä ilman höyrynsulkua, jotta myös tulevaisuudessa mahdollinen kosteus saattoi kuivua itsekseen vaurioita aiheuttamatta.
Tähän tiiliseinään päättyi aikoinaan vanha puoli, ja sen takana on 1950-luvulla rakennettua lisätilaa. Kuva: Taina RenkolaLahottava kosteus voi kuitenkin päästä vanhaan hirsitaloon muitakin reittejä.
”Hirsiseinä on kylmä rakenne. Hirsiseinän paksuus on yleensä vanhoissa taloissa 15 senttiä ja korkeintaan 18 senttiä. Kun lisäksi hirsissä on suurta halkeilua, ilmavuotoja on paljon – ja missä nurkat vuotavat, on aina kosteutta”, Jokela sanoo.
Tilannetta pahentaa se, ettei nykyään enää paisteta pullia ja leipää tulisijoissa päivittäin ympäri vuoden eikä pönttöuuni lämpene joka päivä. Usein tulisijat purettiin 1960–1970-luvuilla ja korvattiin öljylämmityksellä. Märkätilat tehtiin sisälle.
”Talossa pitää olla lämmitys, ilmanvaihto ja rakenteellinen tiiveys kunnossa, jotta rakennus kestää”, sanoo Jokela.
Maankosteus, ilmavuodot sekä ikkunoiden pellitykset voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.
Myös kuntotarkastaja Jarno Haakanalle rakenteen vauriot myös ylemmissä hirsikerroissa ovat tuttuja. Ikkunan pellitykset ovat voineet ohjata vettä hirsiin, ja ilmavuodot tiivistäneet kosteutta jonnekin.
”Yksi haaste ovat yläpohjan reunimmaiset seinähirret, jonne ilmavuoto tulee toisinaan seinää pitkin.”
Hän lisää, että kokonaisuudessaan perushirsitalot ovat silti kestäneet aikaa varsin hyvin ja lahovauriot usein korjattavissa.
Oma lukunsa ovat sitten talot, joissa tiiveyttä on parannettu väärin. Jos lisäeristys hoidetaan mineraalivillalla höyrynsulkuineen hirren sisäpuolelle, luodaan kosteudelle altis riskirakenne.
”Lisäeristäminen on ehdottomasti turvallisinta toteuttaa hirren ulkopintaan”, opastaa Haakana.
Olohuone palveli aikoinaan odotushuoneena, josta vähävaraiset vuorollaan pääsivät sosiaalilautakunnan puheenjohtajan juttusille. Kuva: Taina RenkolaLehtovaaralla on kertynyt runsaasti kokemusta remontoinnista. Hän aloitti aikoinaan sen kunnostamalla vanhempien asuntoa ja on sen jälkeen ollut mukana monella työmaalla. Sähkömiehen pätevyydestä on ollut iso apu.
”Eteläpääty on yleensä pahin, sillä siellä sää kuluttaa rakennusta eniten”, hän toteaa.
Rajalan talon seinärakenteessa lahoa löytyi vanhemmasta eteläpäädystä parista paikasta. Alahirsi näytti pahalta, mutta loppujen lopuksi taloa ei tarvinnut kengittää vaan osa lahonneesta alahirrestä korvattiin terveellä puulla.
Sen sijaan yläkerran ikkunan alta löytyi suurin paikkaustarve. Pellitykset olivat ohjanneet vettä rakenteisiin ja pehmentäneet puuta monen hirsikerran alueella hieman ikkunaa suuremmalta alalta.
Mukana oli apuna timpuri, joka tangon avulla ensin kiristi hirsiä korjattavan alueen ulkopuolelta yhteen, jotta rakenne ei lähtisi leviämään korjauksen aikana. Sitten hän uusi vauriot lankkutavaralla.
Lattialankut poistettiin, kun alapohja remontoitiin. Irrotuksessa syntyneet kolot erottaa yhä puusta. Kuva: Taina RenkolaRajalan talossa mineraalivillaa ja muovia löytyi vain eteläpäädyn umpeen laitetussa ikkunassa.
”Jo ennen seinän aukaisua ikkunan kohdan kyllä huomasi laudoituksesta, eli rakenne toimi eri tavoin kuin vanha hirsiseinä”, sanoo Lehtovaara.
Muovi poistettiin, ja mineraalivilla korvattiin puupohjaisella eristelevyllä.
Ikkuna oli poistettu huoneesta, jonka vieressä oli aikoinaan talon rakennuttajan Juho Rajalan työhuone. Hän oli Paloapuyhdistyksen ja kunnalliskodin esimies sekä sosiaalilautakunnan puheenjohtaja.
Näistä eteläpäädyn huoneista tehtiin keittiö, josta puhkaistiin seinä olohuoneeseen. Siellä odottivat aikoinaan vähävaraiset vuoroaan päästä Juhon puheille saadakseen hengenpitimiksi rahaa tai viljaa.
Näin siis hoidettiin asiat ennen Kelaa.
Keittiö tehtiin vanhaan eteläpäätyyn, jossa kaksi huonetta yhdistettiin ja avattiin seinä myös olohuoneeseen. Kuva: Taina RenkolaYksi asia tahtoo unohtua, kun pohditaan rakennuksen pitkän iän salaisuutta.
”Tällaisessa talossa heti näkee, jos jokin paikka vuotaa. Jos vaikka meidän alakerran remontissa uusittu kylpyhuone sattuisi pettämään, vesi menisi kellariin”, sanoo Lehtovaara.
Näin ilmeisesti joskus on käynytkin talon historian aikana valumajäljistä päätellen.
Puhutaan vikasietoisuudesta ja helposta korjattavuudesta. Vahingot eivät ehdi laajentua ja muuttua homeeksi.
Vanhempien makuuhuone sijaitsee uudella puolelle. Kuva: Taina RenkolaLisäksi hengittävä rakenne kuivuu itsellään tiettyyn rajaan asti, mutta tietenkin kaikella on rajansa – kuten monien vanhojen talojen lahot hirret ongelmapaikoissa osoittavat.
Palataanpa vielä hetkeksi rossipohjaan ja siihen puulaatikkoon siellä.
Ennen arvoituksen ratkaisua korjattiin piharakennuksia vuonna 2015, sitten vintti 2017. Pesutilat uusittiin 2019 ja ulkovuoraus 2020.
Viimein 2021 oli alakerran vuoro, ja tällöin asekätköksi pelätyn puulaatikon luonne lopulta selvisi.
”Se oli jokin eristelaatikko vesiputkelle”, pariskunta kertoo hymyssä suin.
- Osaston luetuimmat
