
Kun Lappeenrannasta ottaa suunnaksi Pulsan Aseman, pääsee huristelemaan Ylämaantietä halki kauniiden maalaismaisemien. Reilussa 20 minuutissa ollaan perillä vuonna 1869 rakennetun entisen rautatieaseman pihamaalla – keskellä korpea.
”Asfaltista saamme kiittää niitä 50 000 matkailijaa, jotka vuosittain ovat kaartaneet pihaamme. Sen verran kovilla on ollut tuo tieosuus”, Aseman emäntä ja toimitusjohtaja Petra Karjalainen kertoo.
Yhdessätoista vuodessa Pulsan Asemasta on kasvanut tunnettu matkakohde. Tuorein tunnustus on Vuoden kotimainen vierailukohde 2025 -palkinto.
Vanhaan asemarakennuksen kodikkaasti sisustettu kahvila on kuuluisa itse tehdyistä leivonnaisistaan ja oman paahtimon kahvista.
”Kinuski-puolukkakakku keikkuu listalla varmaan ikuisesti, niin suosittu se on. Aviomies Lasse Karjalainen urakoi metsissä ja kerää kakkuihin tarvittavat puolukat, kun konsultin töiltään ehtii. Vuotuinen marjatarve hipoo 150 kiloa.”
”Japanilaisille täällä on liiankin rauhallista. Heitä pelottaa, kun öisin on täysin hiljaista ja pimeää.”
Päivässä saattaa hävitä vitriinistä 30 kakkua parempiin suihin. Aluksi omat tyttäret hoitivat leipomisen, mutta nyt kesän huippusesongin aikana piharakennuksen leipomossa taikinoita työstää neljä leipuria.
”Kakut eivät ole konditoriatuotteita, vaan tekijänsä näköisiä ja makuisia – kotitekoisia artesaanileivonnaisia.”
Suolaisista leivonnaisista Karjalainen nostaa ykköseksi kolmen juuston piirakan. Hän kehitteli oman versionsa äitinsä reseptistä. Sveitsiläiseen tapaan juustoa tai kermaa ei ole säästelty.
Entiseen liiterirakennukseen Petra Karjalainen perusti lifestyle-myymälän. Putiikista tarttuu kävijöiden matkaan sisustus- ja keittiötarvikkeita, tekstiilejä, valaisimia ja huonekaluja. Myös kahvilan yläkerrassa voi tehdä kivoja löytöjä.
Pihapiirin vanhat rautatieläisten asunnot on kunnostettu majoituskäyttöön.
”Kotimaan matkailijoiden lisäksi meidät ovat löytäneet muun muassa saksalaiset, sveitsiläiset, hollantilaiset ja belgialaiset. Japanilaisille täällä on liiankin rauhallista. Heitä pelottaa, kun öisin on täysin hiljaista ja pimeää.”

Pulsan rautatieaseman entisöintiä edelsi Karjalaisten muutto Joensuusta Lasse Karjalaisen kotiseudulle Lappeenrannan Pulsaan 2014.
”Oli vuosi 2010, kun yhtenä päivänä mieheni soitti minulle ja kertoi ostaneensa 1800-luvulla rakennetun talon sitä näkemättä ja hinnasta tinkimättä. Se oli mielestäni ihan hullua. Olihan meillä talo Joensuussa ja mökki Pieksämäellä. Emme tarvinneet lisää rakennuksia.”
Mutta ajatus tuosta talosta oli kytenyt Lassen mielessä pikkupojasta asti. Talo sijaitsi hänen lapsuudenkotinsa lammen vastarannalla, ja sinne paistoi aurinko.
Remontti kesti lähes neljä vuotta, ja talosta tuli koti vuonna 2014. Sitten pariskunnan huomio kiinnittyi lähellä sijaitsevaan asemarakennukseen, joka oli päässyt rapistumaan.
”Lassea suretti, millaiseen kuntoon asema ja sen pihapiirissä olevat rakennukset olivat joutuneet. Jotain oli tehtävä, ja niinpä päätimme pelastaa paikan. Kaupat tehtiin marraskuussa 2014, ja kahvila myymälöineen avattiin puoli vuotta sen jälkeen.”
Petra Karjalainen kertoi aseman remontin etenemisestä Facebookissa, ja ihmiset kiinnostuivat. He halusivat tulla katsomaan omin silmin, millaiseksi vanha asema oli muuttumassa.
”Koko 11 vuoden aikana markkinointiin ei ole käytetty euroakaan. Tänä vuonna pääsemme ehkä jo miljoonan euron liikevaihtoon.”

Petra Karjalainen ei pelkää tarttua toimeen ja heittäytyä uuteen. Työntekoon hän tottui jo lapsena kotitilalla sveitsiläisellä pikkupaikkakunnalla. Perheessä oli seitsemän lasta, mutta vanhimmat olivat jo muuttaneet omilleen, joten nuorimmaiselle lankesi paljon tehtävää.
”Aina piti olla auttamassa äitiä tai isää maatilan töissä. Ei siinä kysytty, että haluatko, vaan hommat vaan hoidettiin”, hän muistelee.
Asenteesta oli hyötyä, kun Karjalainen muutti rakkauden perässä Suomeen vuonna 1988. Joensuulaisesta arkkitehdistä tuli hänen ensimmäinen aviomiehensä.
”Ensivaikutelmaani silloisesta Joensuusta kuvailin sanalla takapajula. Ukot istuskelivat Esson baarissa, ja puliukot majailivat rautatieasemalla. Kukaan ei puhunut englantia.”

Karjalainen, tuolloin sukunimeltään Kärnä, päätti opiskella uuden ammatin, jotta oppisi suomen kielen. Hän aloitti Pohjois-Karjalan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kudontalinjalla jo samana syksynä.
”Ajattelin, että käsitöitä tekevän ei tarvitse paljon puhua, mutta se ei pitänyt paikkansa. Alussa opetuskieli oli aivan hepreaa ja opettelin vain kaiken ulkoa. Puolen vuoden jälkeen aloin ymmärtää puhetta ja vuoden jälkeen kirjoittaminenkin sujui.”
Ensitöikseen Karjalainen perusti neulealan yrityksen aviomiehen rakentamaan ateljeehen. Syntyi graafisia ja värikkäitä paitoja, pipoja ja huiveja. Samoihin aikoihin syntyivät myös lapset – tyttäret vuonna 1991, 1993 ja 1999. Poika syntyi 2001.
”Sveitsiläiseen tapaan halusin olla kotiäiti, mutta halusin myös tehdä töitä. Niinpä neulekoneet lauloivat iltakahdeksasta aamuyökahteen silloin kun lapset nukkuivat.”
”Ensivaikutelmaani silloisesta Joensuusta kuvailin sanalla takapajula. Ukot istuskelivat Esson baarissa, ja puliukot majailivat rautatieasemalla.”
Vuonna 2004 Karjalainen esitteli Joensuun kaupunginjohtajalle ideansa Taitokorttelista, joka edistäisi käsityöläisyyttä Suomessa ja houkuttelisi matkailijoita kaupunkiin.
”Sain nimityksen toiminnanjohtajaksi ja vapaat kädet. Kesäkuussa 2006 avautui Taitokortteli ja sen putiikit, näyttely- ja kurssitilat sekä kahvila.”
Hän halusi nostaa kangaspuilla kutomisen trendiksi, ja Pohjois-Karjalan toimipisteisiin ilmestyi valkoisiksi tai pinkeiksi maalattuja kangaspuita, joita käsitöiden ystävät saivat käyttää luomustensa tekemiseen.
Karjalainen järjesti muun muassa kansainvälisiä kudonta-alan tapahtumia, kehitti kirjastoauton tapaan maaseutua kiertävän Taitobussin ja ideoi Homecrafts-malliston, joka sisälsi käsintehtyjä sisustuotteita.
”Ensimmäiset puolitoista vuotta tein työtä talkoohengessä, mutta kymmenessä vuodessa onnistuin kääntämään yhdistyksen tuloksen pitkältä miinukselta plussan puolelle.”
”Sveitsiläiseen tapaan halusin olla kotiäiti, mutta halusin myös tehdä töitä. Niinpä neulekoneet lauloivat iltakahdeksasta aamuyökahteen silloin kun lapset nukkuivat.”
Muutto Pulsaan osui aikaan, jolloin Karjalainen halusi hidastaa tahtiaan. Takana olivat työntäyteiset vuodet ja syöpähoidot. Taloremontti tarjosi sopivaa puuhaa, ja elämä asettui uusiin uomiinsa.
Toisin kävi. Pian työn alla oli kokonainen asemakylä, ja kahvilan ympärille kasvoi merkittävä matkakohde. Yksitoista vuotta riittää Karjalaiselle, ja hän haikailee työlleen jatkajaa. Mieluisin vaihtoehto löytyisi läheltä.
”Olisin onnellinen, jos kauppatieteen maisteriksi valmistunut tyttäreni haluaisi muutaman Helsingissä vietetyn työvuoden jälkeen palata tänne maalaismaisemiin ja hypätä äitinsä saappaisiin.”

Tyttönimeltään Cueni, entinen Kärnä, Karjalainen vuodesta 2010.
Syntynyt 1962 Sveitsin Blauenissa.
Muuttanut Joensuuhun vuonna 1988 ja sieltä Lappeenrannan Pulsaan 2014.
Koulutus markkinointialan tutkinto Sveitsistä, kudonta-artesaani ja sisustussuunnittelija. Toimii nyt Pulsan Aseman emäntänä ja toimitusjohtajana.
Perheeseen kuuluu aviomies Lasse, neljä omaa lasta, kolme bonuslasta ja viisi lastenlasta sekä kissa Neponen.
Harrastaa tammikuisia ulkomaille suuntautuvia kaukomatkoja. Tulevaisuudensuunnitelmissa on löytää Pulsan Asemalle jatkaja ja toimia itse tarvittaessa takapiruna.
Motto: Kaiken oppii, jos haluaa.
Muutettuaan Suomeen otti tavoitteekseen päästä presidentinlinnaan itsenäisyyspäiväjuhliin. Kun Taitobussin vetäjä sai kutsun, hän itse oli jo siirtynyt seuraaviin tehtäviin ja naureskelee, että läheltä piti.