Alexander Aminoff ryhtyi nelikymppisenä kartanonisännäksi ja kertoo, mitä aateluus tarkoittaa

”Kukaan ei halua olla se sukupolvi, joka menettää kaiken. Se on yleisesti tuomittavaa. Tosin tuomittavaa on myös omistaa kartano, mutta vielä pahempaa on hävittää se”, Alexander Aminoff, 42, lausuu. Sanoissa on kuivaa huumoria, jota Alexander viljelee taitavasti.

Alexander, joka on myös Armfelt-suvun jälkeläinen, syntyi Wiurilan kartanoon aateliseen sukuun perheen ainoana poikana. Hän sai arvon vapaaherra, mikä alun perin on tarkoittanut vapautusta veroista, mutta joka Aminoffille tarkoittaa perinteitä ja periaatteita.

”Pitää pyrkiä elämään esimerkillistä elämää kuitenkin ihmisenä pysyen. Aina se ei onnistu, mutta sen pitää olla pyrkimys.”

Wiurilan kartano Salon Halikossa on periytynyt Alexanderille äidin ja isoäidin kautta. Kartanon isäntä miehestä tuli vasta nelikymppisenä.

”Yleensä tällaisilla tiloilla jatkaja kasvatetaan jatkajaksi. Wiurilassa ei ollut niin, vaan isoäiti ja äiti pitivät ohjakset käsissään. Minulle oli mysteeri, mikä on Wiurilan tulevaisuus.”

Alexander opiskeli ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa maisteriksi ja työskenteli Ruotsissa it-alalla myynnin ja markkinoinnin tehtävissä.

Kun mies lähestyi neljääkymmentä, hän totesi, että nyt tai ei koskaan epätietoisuuden on loputtava ja tilan tulevaisuudesta päätettävä. Jos sukupolvenvaihdosta ei aleta tehdä, niin hänellä voi pian olla koko elämä Ruotsissa tai toisaalla. Silloin ei palata takaisin sormia napsauttamalla.

”Siitä se lähti.” Prosessi oli raskas ja kesti lähes kolme vuotta, kunnes vuosi sitten maaliskuussa 2024 Alexander Aminoffista tuli Oy Wiurila Ab:n omistaja. Kartanosta muodostettiin osakeyhtiö, jonka Alexander omistaa sataprosenttisesti. Osakeyhtiö omistaa Wiurilan.

”Kun joskus siirrän omaisuuteni eteenpäin, Wiurila pysyy kokonaisuutena. Halusin, että kaikki on yhdessä paketissa, rakennukset ja maat, eikä Wiurilaa enää pilkota.”

Wiurilan ruokasalin astiasto on böhmiläistä posliinia. Alexander Aminoff muistelee viimeksi aterioineensa ruokasalissa yli kymmenen vuotta sitten.  Kuva: Tero Pajukallio

Alexander Aminoff asuu nyt Wiurilan kartanon päärakennuksessa. 1800-luvulla rakennetussa talossa asuu myös hänen yli 90-vuotias isoäitinsä.

”Isoäidin ja äidin välillä sukupolvenvaihdos tapahtui lähes 20 eri erässä kiinteistö kerrallaan. Minä haluan rakentaa tilan pyörittämisen niin, että se pysyy kokonaisuutena. Wiurila on tärkeä minulle, muuten en lähtisi viimeisenä mohikaanina hakkaamaan päätä seinään.”

Alexanderin mielestä maatilalla olisi hyvä olla selvillä jo lapsen ollessa teini-iässä, onko tarkoitus, että lapsi saa jatkaa maatilaa. Jos saa, niin minkä ikäisenä ja mitkä ovat luopujan vaatimukset ja ehdot. Tällöin lapsi voi päättää, miten kouluttautuu, millaista uraa luo ja paljonko on aikaa ennen kuin tilan saa käsiinsä.

”Ihmisen aktiiviaika on noin 60-vuotiaaksi, sen jälkeen ei yleensä tee mitään radikaaleja peliliikkeitä vaan pyörittää sitä, mikä on olemassa. Niinpä se aika, mikä kullakin sukupolvella on, riippuu siitä, milloin pääsee isännäksi. Minulla on enää noin kaksikymmentä vuotta aikaa kehittää Wiurilaa aktiivisesti.”

Alexander muistuttaa, että maatilanhoito on täysin erilainen ala kuin mikään muu. Vuosi on siinä lyhyt aika ja kvartaali on pikemminkin 25 vuotta kuin neljännesvuosi.

Kartanon isäntänä Alexander kokee itsensä yrittäjäksi eikä niinkään maanviljelijäksi. Tilalla on jäljellä enää 23 hehtaaria peltoa ja niitä viljellään ostopalveluna, samoin kuin 40 hehtaarin metsäalaa.

Jo Alexanderin äiti avasi Wiurilan ovet osittain matkailijoille, ja Alexander haluaa avata ne kokonaan. Perinteisestä kartanosta on muodostunut matkailukohde.

Kartanon päärakennukseen ja puistoihin ja ruusutarhaan pääsee opastetuille kierroksille, samoin talousrakennuksessa sijaitseviin hevosvaunu- ja kotimuseoihin.

Kartanon mailla toimii vuokralla täysmittainen golf-kenttä ja talousrakennuksissa toimivat myös ravintola ja neljän huoneen hotelli. Tiluksille on rakennettu parinkymmenen hevosen talli. Kesäisin kartanolla järjestetään taidenäyttelyitä.

Kartanon avaaminen kaikille on Alexanderille sekä periaate- että talouskysymys. Hänestä Wiurila on niin arvokasta Suomen kulttuurihistoriaa, että siitä pitää kaikkien saada nauttia.

Toisaalta kartanon ylläpito ja entisöinti nielevät niin paljon rahaa, että pelkkä maa- ja metsätalous ei sitä tuota.

Wiurila tunnetaan parhaiten talousrakennusten valkoisista pylväistä, jotka ovat tyyliltään venäläistä keisarillista empireä. Perimätiedon mukaan rakennukset ovat arkkitehti C. L. Engelin piirtämät.  Kuva: Tero Pajukallio

”Täytyy tehdä tuottavaa sellaisesta, jonka tarkoitus ei ollut lainkaan olla tuottavaa. Kun kartano on rakennettu, ei ajateltu, että tulee sukupolvi, joka ei enää omistakaan kymmeniätuhansia hehtaareita maata. Edellytykset ovat nyt ihan erilaiset kuin silloin.”

Kun Alexanderilta kysyy, mikä on parasta Wiurilassa, hän jää hetkeksi miettimään.

”Täällä on Suomen historia pähkinänkuoressa, eri vuosisatojen kerrokset näkyvissä. Wiurila on elävää historiaa.”

Omassa työssään antoisimpana Alexander pitää sitä, kun saa asioita siirretyksi oikeaan suuntaan: hoitamattomat puistot ja metsät hoidetuksi, pellot ja tiet kuntoon, rakennuksia entisöidyksi.

”Se on se suola, että saa edes hieman takaisin mennyttä loistoa, omien rajallisten resurssien puitteissa.”

Haastetta riittää, sillä jokainen liikenevä euro uppoaa helposti rakennusten ylläpitoon. Pelkästään päärakennuksen kaikkien ikkunoiden entisöinti maksaisi satojatuhansia euroja. Sitä on alettu tehdä vähän kerrallaan.

Saati sitten lämmitysjärjestelmä. Päärakennus lämpiää maalämmöllä, mutta talouskeskus öljyllä.

”Ei voi ylpeydellä sanoa, että täällä lämmitetään fossiilisella polttoaineella. Mutta saa olla aika paksu lompakko, että kaikki vastaa omia arvoja.”

Vaihtoehtoisia lämmitysmuotoja on toki alettu selvittää. Museovirastolla on kaikkiin muutoksiin sanansa sanottavana, koska Wiurilan rakennukset ja ympäristö ovat suojeltuja. Esimerkiksi aurinkopaneelien sijoittaminen historialliseen ympäristöön on hankalaa.

”Autotalli on luultavasti ainoa rakennus, johon voi laittaa aurinkopaneelit Museovirastolta kysymättä. Sillä voi ladata sitten vaikka sähkökäyttöisen ruohonleikkurin eli se ei ratkaise asiaa.”

Pääsalin muotokuvat ovat kopioita, sillä alkuperäiset ovat kulkeutuneet historian saatossa mikä minnekin. Suvun merkkihenkilöt ovat vaikuttaneet Suomen historiaan, kuten Gustaf Mauritz Armfelt, joka oli Kustaa III:n läheinen neuvonantaja ja vaikutti myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunnan perustamiseen.  Kuva: Tero Pajukallio

Aateluus tarkoittaa ennen kaikkea velvollisuuksia linjalla koti, uskonto, isänmaa.

”Wiurila edustaa kotia, uskonto kristinuskoa, joka on lähimmäisenrakkautta hyväntekeväisyyteen osallistumisen muodossa, ja isänmaa maanpuolustusta. Että elän elämää, joka kestää tarkastelua ja jonka voi monistaa, että muutkin toimisivat niin. Että minä en ole se, joka heittää roskat ulos autosta Viurilantielle, vaan se, joka kerää ne”, Alexander havainnollistaa.

Hän kokee edustavansa mennyttä maailmaa. ”Elän mielelläni omien arvojeni mukaan. Vaalin kulttuuriperintöä, en valtion rahoilla, vaan omillani, ja elämäntyöni lopputulos on, että kulttuuriperintö säilyy tuleville sukupolville.”

Alexanderin haaveissa on löytää puoliso, joka ymmärtää miehen elämäntavan ja arvot. Tässä työssä ei katsota viikonpäivää tai kelloa, vaan mennään tilan ehdoilla, toki lepopäivä pyhittäen.

Tulevilla sukupolvilla kartanonisäntä ei tarkoita välttämättä omia lapsia, vaikka niitäkin voisi tulevaisuudessa olla, vaan kaikkia suomalaisia.

”Että tämä kulttuuriperintö on olemassa vastaisuudessa. Se on minulle itseisarvo.”

Hän haluaa romuttaa ajatuksen, että Wiurilan kartano on vain eliitin paikka. ”Tänne ovat tervetulleita kaikki suomalaiset tutustumaan yhteiseen kulttuurihistoriaamme. Visioni on tehdä Wiurilasta elävä kohde, jossa nykyhetki ja historia kohtaavat.”