

Laskun ottaminen paperisena postitse ei ole halpaa. Yritykset veloittavat tyypillisesti 3-5 euroa pelkän laskun lähettämisestä.
Yritys ei voi kuitenkaan vaatia laskutuslisää kuluttajalta ellei maksuttomia vaihtoehtoja ole tarjottu, kertoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtava asiantuntija Saija Kivimäki.
”Laskutuslisä voidaan periä vain silloin, kun kuluttaja valitsee pääsäännöstä poikkeavan maksutavan; esimerkiksi silloin kun kuluttaja toivoo käteismaksamisen sijasta, että lasku lähetetään hänelle kotiin”, Kivimäki kertoo.
”Lisän periminen edellyttää, että kuluttajalle on ollut tarjolla ainakin yksi lisämaksuton, tavanomainen maksutapa. Lisäksi laskutuslisästä on pitänyt sopia kuluttajan kanssa jo kaupanteko- tai tilausvaiheessa. Jos maksun saaja ei tarjoa todellista lisämaksutonta maksamismahdollisuutta, laskutuslisääkään ei voi periä”, hän jatkaa.
Mitä tahansa yritykset eivät voi pyytää laskun lähettämisestä. Laskutuslisän on perustuttava todellisiin kuluihin eikä se saa muodostua kohtuuttoman suureksi. Kuluttajariitalautakunta on täysistuntoratkaisussaan linjannut, että maksu voi lähtökohtaisesti olla enimmillään viisi euroa.
Kotitalouden laskutuslisiin palaa helposti 200 euroa, jos kaikki laskut otetaan paperisena.
Yli viiden euron laskutuslisiä löytyy kuitenkin useammalta yritykseltä. Esimerkiksi teleoperaattori Elisan laskutuslisä paperilaskulle on 5,99 euroa.
”Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suositusluonteisia”, Kivimäki toteaa
Oma poikkeuksensa ovat sähkölaskut. Sähkömarkkinalaissa säädetään sähkölaskun maksuttomuudesta eli sähkösopimusta koskevasta paperilaskusta ei saa veloittaa maksua.
Moni tilaa edelleen laskun paperisena vanhasta tottumuksesta, vaikka verkkopankkitunnukset olisivat käytössä. Tämä voi käydä kalliiksi.
Asiaa voidaan tarkastella käytännön esimerkin kautta. Esimerkiksi puhelin- ja nettiliittymiä laskutetaan kuukausittain. Kun kummankin laskusta peritään joka kuukausi 5,99 euroa, vuoden mittaan rahaa palaa paperiin noin 144 euroa.

Lehtien laskutuslisä on tyypillisesti 4,90. Kun kotitalouteen tulee kaksi sanomalehteä, joiden laskutuskausi on 3 kuukautta, vuoden mittaan kertymä on 39 euroa.
Kotitalouden laskutuslisiin voi siis palaa helposti 200 euroa, jos kaikki laskut otetaan paperisena.
”Puhumattakaan, jos menet vielä pankkiin maksamaan sen paperilaskun. Siinä tulee helposti yhdelle laskulle enemmän hintaa kuin lasku on sisällöltään”, toteaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.
Beurling-Pomoell kehottaa siirtymään verkkolaskuihin, jos vain mahdollista.
”Jos paperinen lasku on itsessään tärkeä syystä tai toisesta, siitä joutuu valitettavasti maksamaan. Helpotuksena on lähinnä vain Kilpailu- ja kuluttajaviraston sääntely.”
Paperilaskun haluava voi joissain tapauksissa pidentää laskutuskautta vuoteen, jolloin laskutuslisiä joutuu maksamaan vähemmän.
”Siinä tulee helposti yhdelle laskulle enemmän hintaa kuin lasku on sisällöltään.”
Kaikille paperinen lasku ei ole kuitenkaan vain mieltymyskysymys. Ikäihmisiltä ei laskujen maksaminen välttämättä suju netissä.
Näissä tapauksissa Beurling-Pomoell neuvoo käyttämään suoramaksua.
”Suurin osa laskuista on vanhemmilla ihmisillä toistuvia. Nämä voi hoitaa usein suoramaksulla ottamalla laskun kanssa pankkiin yhteyttä. Sen jälkeen rahat menee automaattisesti tililtä seuraavien laskujen tullessa.”
Yksittäisissä tapauksissa, kuten vaikka hammaslääkärissä, laskun voi pyytää maksettavaksi heti tai mukaan.