Uutuustuote hurmasi Suomen säätyläiset 1700-luvulla – joulun lisäksi sitä syödään nykyään myös arkena

Kesä-Suomi on palannut arkeen, ja tämä näkyy myös arkiruokien paluussa kotikeittiöihin. Monen kuiva-ainekaapissa nököttää ainakin yksi paketti riisiä.

Riisi (Oryza sativa) on yli metrin korkuiseksi kasvava heinäkasvi. Riisin syötävä osa, eli jyvät, tarjoavat päivittäistä ravintoa yli puolelle maailman väestöstä, ja riisistä noin 95 prosenttia päätyykin ihmisten suihin.

Riisi on maailman kolmanneksi viljellyin kasvi maissin ja vehnän jälkeen, ja yli 90 prosenttia maailman riisistä kulutetaan planeetan väkirikkaimmassa maanosassa Aasiassa. Tämä ei ole sattumaa, sillä riisi kasvaa luonnonvaraisena eteläisessä Aasiassa.

Riisiä on viljelty vuosituhansia, mahdollisesti jopa 5 000 vuotta, mutta riisinviljelyn tarkkaa alkupistettä on mahdotonta määrittää.

Riisillä on valtava kulttuurinen merkitys monissa Aasian maissa. Esimerkiksi Etelä-Koreassa yksi tapa kysyä, mitä toiselle kuuluu, on esittää kysymys muodossa ”oletko syönyt riisiä”. Nykyään keskiverto eteläkorealainen syö vajaat 60 kiloa riisiä vuodessa, mutta vielä vuonna 1985 lukema oli melkein 130 kiloa.

Jos Suomessa puhutaan jokapäiväisestä leivästä, monissa Aasian maissa voi hyvällä syyllä puhua jokapäiväisestä riisistä. Tällaisesta leivän ja riisin vastakkainasettelusta saatiin konkreettinen esimerkki toisen maailmansodan jälkeen Japanissa, jossa amerikkalaiset miehittäjät pitivät leipää sivistyneempänä ravintona kuin riisiä ja koettivat saada japanilaiset syömään riisin sijaan valkoista leipää.

Kylmät voileivät eivät kuitenkaan pitäneet nälkää yhtä hyvin kuin riisistä valmistetut lämpimät ruuat, ja etenkin työssäkäyvät miehet purnasivat suoltensa kurnimisesta leivänsyönnin jälkeen.

Riisi sopii myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Esimerkiksi gluteenittomissa leivonnaisissa voidaan hyödyntää riisijauhoa. Kuva: Markku Vuorikari

Mutta miten riisi päätyi aikoinaan jopa suomalaisten lautasille? Riisi lähti maailmanvalloitukselleen eteläisestä Aasiasta alun perin arabien mukana. Riisiä kasvatettiinkin jo 1400-luvulla nykyisen Espanjan ja Italian alueella.

Noissa Euroopan maissa riisiä viljellään edelleenkin, sillä niistä löytyy riisinviljelylle otollisia alueita. Maailman yleisimmät ja satoisimmat riisilajikkeet nimittäin viihtyvät kasvunsa alkuvaiheessa tulvaa muistuttavassa vesimäärässä, mitä pitäisi seurata yhtäjaksoinen kuivan ja kuuman sään jakso.

Esimerkiksi Suomessa riittäisi kyllä vettä, mutta säät ovat liian epävakaiset ja koleat.

Riisiä on Suomessa syöty 1700-luvulta alkaen, mutta riisi säilyi pitkään säätyläisten fiininä herkkuna, kuten monet muutkin eksoottiset tuontiherkut rusinoista sitruunoihin ja erilaisiin mausteisiin.

Mausteet, rusinat ja riisi kuulostavat varsin jouluiselta yhdistelmältä, ja tähän on syynsä. Kalliita tuontiruokia ei edes hienoimmissa piireissä syöty joka päivä, mutta juhlapöytään ne kuuluivat. Nykysuomalaisten joulupöytä onkin paljosta velkaa kolmen vuosisadan takaisten säätyläisten kekkereille.

Maitoon keitetty riisipuuro oli ohrapuuroon tottuneiden silmissä huikean valkeaa, ja 1800-luvun mittaan kyseinen statusruoka alkoi valua vähitellen myös alempiin kansankerroksiin.

Riisipuuron valkea väri hurmasi suomalaiset säätyläiset 1700-luvulla. Riisipuuro kuuluu edelleen monen suomalaisen joulupöytään. Kuva: Jaana Kankaanpää

Nykyään pienenkin marketin hyllyssä nököttää pitkä rivi erilaisia riisejä basmatista jasmiiniin ja arborioon sekä täysjyväriisiin, josta on hiottu pois vain uloin kuorikerros. Erilaiset riisit sopivat erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Riisinsyömisen mielekkyyttä on viime vuosina Suomessa kyseenalaistettu, sillä riisi on näillä leveyspiireillä aina tuontitavaraa ja riisinviljelyn vaatiman vesimäärän vuoksi riisin hiilijalanjälki ei ole parhaasta päästä.