

Useimmat maailman maan ovat riippuvaisia tuonnista ruokkiakseen väestönsä. Muun muassa saksalaisessa Göttingenin yliopistossa selvitettiin, kuinka omavaraisia eri maat ovat. Tutkimuksessa käytiin läpi seitsemän eri elintarvikeryhmää: hedelmät, vihannekset, maitotuotteet, kala, liha, kasviproteiini sekä tärkkelyspitoiset peruselintarvikkeet.
Tutkimus on julkaistu Nature Food -lehdessä. Asiasta kertoi ensin ruotsalainen ATL.
Tutkimuksen mukaan 186:sta tutkitusta maasta vain Etelä-Amerikassa sijaitseva Guyana pystyy täyttämään kansansa ravitsemukselliset tarpeet täysin omavaraisesti.
Erityisesti Afrikka ja osa Aasian maista ovat pitkälti riippuvaisia tuonnista.
Kiina ja Vietnam selviävät kuuden elintarvikeryhmän osalta ilman tuontia.
Pohjoismaissa ei tällä hetkellä tuoteta tarpeeksi hedelmiä ja vihanneksia omiin tarpeisiimme.
Kaikki Euroopan maat tuottavat riittävästi maitotuotteita kansallisten ravitsemussuositusten täyttämiseksi. Myös lihantuotanto on korkealla tasolla suurimmassa osassa Euroopan maista. Sen sijaan Pohjoismaissa ei tällä hetkellä tuoteta tarpeeksi hedelmiä ja vihanneksia omiin tarpeisiimme.
Maailmanlaajuisesti 65 prosenttia maista tuottaa enemmän lihaa ja maitotuotteita kuin niiden väestö todella tarvitsee nykyisten ravitsemussuositusten mukaan.
Kasvipohjaisten ruokien osalta sen sijaan on vajetta. Alle puolet tutkimukseen osallistuneista maista tuottaa tarpeeksi kasvipohjaisia proteiineja, kuten papuja, kikherneitä, linssejä, pähkinöitä ja siemeniä.

Keskustelu maista, jotka pyrkivät omavaraisemmiksi ruoan osalta, on saanut vauhtia viime vuosina. Siihen vaikuttanut suuresti pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Tutkijat halusivat selvittää, kuinka moni maa voisi saavuttaa omavaraisuuden tänään.
Tutkijoiden mukaan Euroopan tulevaisuuden ruokaturva ei koske vain saatavuuden varmistamista, vaan myös kulutustottumusten muuttamista. Eläintuotteiden ylituotannon vähentäminen ja kasvipohjaisten ruokien tuotannon lisääminen parantaisivat kriisinkestävyyttä. Taustalla ovat lisäksi ilmastosyyt.
Laskelmiinsa tutkijat käyttivät YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n dataa siitä, kuinka paljon ruokaa maassa tuotetaan, tuodaan, viedään ja kulutetaan sekä World Wildlife Fund WWF:n "Livewell" ruokavaliota, joka kuvaa kestävää elintarviketuotantoa.