Avoliitossa piilee taloudellisia sudenkuoppia – näin voi käydä, jos puoliso on maksanut enemmän talosta

Moni kokee avoliiton turvalliseksi parisuhteen muodoksi, ja se on suomalaisten keskuudessa yhä suositumpaa. Kun on löytänyt toisesta turvasataman ja arki sujuu tasaisesti, miksi mennä naimisiin, kun näinkin on hyvä?

Avoliitto on kuin välitila, jossa pysytään tottumuksesta. Moni saattaa haaveilla naimisiin menosta mutta pohtia häihin uppoavaa rahasummaa ja lykätä niitä. Sitten tulee huomattua, että tässä samassa tilassa sitä ollaan oltu kymmenen vuotta.

Myös eronneet ajattelevat usein, etteivät astele enää koskaan alttarille, kun edellinen suhde jo särkyi. Kannattaisiko kuitenkin koettaa avata sydäntään uudelle mahdollisuudelle?

Joillekin naimisiinmeno ei tunnu luontevalta eikä se varmaan kaikille sovikaan. Elinikäinen sitoutuminen saattaa ahdistaa, jos vaikka on kokenut lapsuuden perheessä vanhempien eroamisen.

Ymmärrän nämä perusteet hyvin ja arvostan jokaisen ratkaisua.

Itse ajattelen, että avoliitto on juridisesti ja taloudellisesti heikko vaihtoehto, jos aikeissa on olla loppuelämä yhdessä. Avoliitossa oleva ei peri mitään puolison kuoltua, vaikka olisi yhteisiä lapsia tai olisi asuttu yhdessä vuosikausia.

Olen pohtinut avoliitossa olevien tuttavieni kohtaloita. Monilla on yhteinen koti ja lapset, mutta harva on miettinyt sitä, jos puoliso menehtyisi.

Lain mukaan avopuolisolla ei ole kuitenkaan automaattista oikeutta jäädä asumaan yhteiseen kotiin puolison kuoleman jälkeen – toisin kuin avioleskellä.

Ainoastaan jos puoliso on laatinut testamentin, johon on kirjattu avopuolison oikeus toisen omaisuuteen ja esimerkiksi asumisoikeus yhteiseen kotiin, oma taloudellinen tilanne on turvattu. Toki jos on lapsia, lapset saavat tietenkin ensin lakiosan perinnöstä.

Raha ei ole elämän tärkein asia, mutta se tuo luonnollisesti turvaa.

Onneksi Kelan leskeneläke turvaa avoleskelle edes jotain, mutta etuutta saadakseen on muun muassa oltava vähintään viisi vuotta avoliitossa. Myös yhteinen alle 18-vuotias lapsi on oltava, jonka on täytynyt asua samassa kodissa. Aika kohtuuttomat vaatimukset esimerkiksi lapsettomalle pariskunnalle.

Toki avioliitossakin voidaan tehdä avioehto – esimerkiksi sellainen, että kumpikin pitää oman omaisuutensa toisen kuoltua tai eron tullessa. Molemmat pitävät siis esimerkiksi omat rahansa tai talonsa. Avioehdon pystyy tekemään kuitenkin vain yhteisestä tahdosta.

Juristi Nina Nyberg Lakiasiantoimisto Nybergistä muistuttaa myös, että erotilanteessa avopuolisolla voi syntyä oikeus hyvitykseen yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta. Näin voi käydä, jos toinen avopuoliso on maksanut esimerkiksi enemmän suhteen aikana talosta ja muut laissa säädetyt edellytykset täyttyvät.

”Oikeutta hyvitykseen ei lähtökohtaisesti ole, mikäli toisen kumppanin saama hyöty toisen kumppanin panostuksesta on yleisesti arvioiden vähäinen”, Nyberg sanoo.

En silti nostalgisoi avioliittoa. Voihan avoliitossa olla yhtä onnellinen kuin avioliitossa.

Mutta jotain pyhää avioliitossa silti on. Pyhyys tulee Jumalan siunauksesta liitolle.

Suurinta pyhyyttä on kuitenkin sitoutuminen avioliitossa. Lupaus pysyä rinnalla loppuun asti.

Sitoutuminen näkyy arkisissa hetkissä, kun hauduttaa teetä ja vie sen kuumeiselle rakkaalle sohvalle. Kun puoliso tiuskii väsyneenä ja silti näkee toisessa sen hyvän, mihin joskus rakastui.