Sinnikäs pullasorsa koukuttaa kirjan ääneen nekin teinit, jotka yleensä karttelevat lukemista

14-vuotias Ani on niin vihainen ja kyllästynyt elämäänsä tamperelaisessa betonilähiössä, että päättää valuttaa ankeat ajatuksensa paperille. Koulussa Ania kiusataan halvoista vaatteista ja oudosta nimestä, kotona äiti hautautuu sohvalle ohjelmiensa ääreen ja naapurissa asuva serkkukin on muuttamassa kauas pois.

Kun Ani on saanut viimeisenkin ärtyneen sanan tallennettua paperille, tapahtuu jotain outoa: tuiki tavallinen pullasorsa nappaa lapun ja lähtee se nokassaan omille teilleen.

Jos sorsan ensivisiitti oli omituinen, vielä kummallisempi on sen paluu. Lintu nimittäin tuo Anille vastausviestin Ikiltä. Tuntematon ystävä kertoo asuvansa Lintukodossa, paratiisissa, missä Emo pitää huolta Ikistä.

Kirjeenvaihto yli taivaankannen rakentaa ystävyyden kahden eri maailmoissa elävän nuoren välille, mutta lopulta kirjeenvaihto syöksee molemmat maailmat tuhoisaan kierteeseen.

Reetta Vuokko-Syrjäsen Harhakoto-romaani leikittelee suomalaisella kansanperinteellä yhdistäen sitä nykyajan nuorten sydäntä raastaviin ongelmiin.

Kirja muistuttaa, että yksi välittävä ihminen voi auttaa nousemaan epätoivon suosta.

Anin ja Ikin kirjeenvaihto on kirjan perusta, mutta toisaalta myös kompastuskivi. Nuorten kirjoittamat rivit ja niiden välit on ahdettu turhan täyteen merkityksiä. Tuntuu myös uskomattomalta, että yläkouluikäinen vaikuttaa kokonaan unohtaneen yleisen hätänumeron olemassaolon.

Harhakoto on silti koukuttava mysteeri, jonka sivuilla on lennettävä eteenpäin. Lukijan on nimittäin pakko saada tietää, mikä on totta ja mikä ei.

Reetta Vuokko-Syrjänen: Harhakoto. 208 sivua. Hertta. Kuva: Hertta Kustannus