• Tämän kirjan voi lukea miten päin tahansa ja kääntää vaikka kesken kaiken ympäri

    Tunnollinen jääkiekkoilija Eino ja nuorisokodissa asuva Aurora kohtaavat jälki-istunnossa kutkuttavin seurauksin.
    Edith Arkon Aurora/Eino-romaani on selkosuomea.
    Edith Arkon Aurora/Eino-romaani on selkosuomea. Kuva: Kristiina Lappalainen, Hertta kustannus, koonnut: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Kirjallisuus
    26.11.202422:00
    Arvio
    Laura Kuivalahti

    Tämä ei ole aivan tavallinen kirja. Ensinäkemältä ei voi olla aivan varma, mistä kirjan lukeminen kannattaa aloittaa. Pinkissä kannessa lukee Aurora, mutta jos kirjan kiepsauttaa ympäri, vaihtuu kansikuva ja kirjan nimi. Toisella puolella lukee Eino.

    Kyseessä ei ole painotalon lipsahdus, vaan Edith Arkon Aurora/Eino-romaani on kääntökirja. Tarina on kirjoitettu kahden yläkoululaisen näkökulmasta ja lukemisen voi aloittaa kummalta puolelta tahansa.

    Lukija voi myös valita, lukeeko hän ensin tarinan toisen nuoren ja sitten vasta toisen näkökulmasta. Halutessaan kirjaa voi käännellä myös luvun tai parin välein.

    Tällä kertaa päädyin aloittamaan lukemisen Auroran näkökulmasta ja vasta luettuani sen kokonaan, siirryin Einon tarinaan.

    Aurora on kesällä sijoitettu nuorisokotiin, sillä hänen äitinsä juo liikaa. Arki ja äidin aiheuttamat pettymykset tuntuvat raskailta, mutta onneksi suosikkibändin musiikki tuo voimaa.

    Yhdeksäsluokkalainen Eino on tunnollinen oppilas, jonka suurin unelma on päästä pelaamaan jääkiekkoa alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen.

    Aurora ja Eino kohtaavat jälki-istunnossa. Sitten katseet alkavat hakeutua toisiinsa koulun käytävillä ja kotitaloustunnilla leikkuulaudan yli. Yhteinen taival ei kuitenkaan ole helppo, sillä molemmilla on omat huolensa kannettavinaan ja Auroralla on tunnustettavaa jälki-istunnosta, jonne Einon ei olisi pitänyt joutua.

    Arkko on kirjassaan onnistunut tavoittamaan hyvin yläkoulun loppupuolella mielen ja kehon valtaavat tunteet. Sen, kuinka yksikin sana saattaa nostaa hallitsemattomasti punan kasvoille ja kuinka koulurakennuksen seinät piirtävät maailman rajat.

    Arkko työskentelee yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina, ja tuore tuntuma ysiluokkalaisten mielenmaisemiin paistaa kirjasta.

    Kääntökirja on kirjoitettu selkosuomella. Se sopii siis myös nuorille, joille yleiskielen lukeminen voi olla hankalaa. Myös muiden kannattaa tarttua kirjaan, sillä sen kieli on rikasta, tarina hurmaava ja tunteet väkeviä, kuten nuoruuteen kuuluu.

    Edith Arkko: Aurora/Eino. 294 sivua. Hertta-kustannus.
    Edith Arkko: Aurora/Eino. 294 sivua. Hertta-kustannus. Kuva: Hertta-kustannus
    Lisää aiheesta
    • Selkokirjoja julkaistaan vuosittain noin 30. Osa on selkomukautuksia yleiskielisistä kirjoista, osa suoraan selkokielelle kirjoitettuja kirjoja. Oulun Karjasillan kirjastossa on selkokirjoille oma osasto.

      Kirjallisuus | Selkokieli madaltaa maahanmuuttajien ja kehitysvammaisten kynnystä tarttua kirjaan – ostotuen lakkautus uhkaa kuitenkin heikentää selkokirjojen saatavuutta

    • Selkokieltä tarvitaan avaamaan ovia ruuanlaittoon, sillä monille ohjeet ovat muuten liian vaikeita.

      Ruoka | Yli 10 prosenttia Suomen väestöstä ei saa välttämättä selvää tästä jutusta tai lihapullien ohjeesta – apua tarjoaa omanlaisensa kieli

      Tilaajalle
    • Mervi Heikkilän kirjoittamista kirjoista uusin on Hämärtäjät, joka ilmestyi tämän vuoden lokakuussa. Hämärtäjiin on perehtymässä myös Taiga. "Taiga on 75-prosenttisesti lapinporokoira", Heikkilä kertoo.

      Lukemisen kynnys alas: Mervi Heikkilälle selkokieli ja lukemisen kynnyksen madaltaminen ovat sydämenasia – sekä kirjailijana että kirjastotyössä

    • Sanna-Leena Knuuttila arvelee, että selkokirjoittamisen omaksuminen on ollut hänelle helppoa osin pohjalaisen mielenlaadun vuoksi. "Asiat halki, poikki ja pinoon. Valtava maalailevuus tekstissä voisi olla minulle vaikeampaa."

      Joku muu saa nyt ruokkia päiväkodin lapset – Sanna-Leena Knuuttila kirjoittaa: "Selkokielelle on älytön tarve"

    • Heidi Korkiakangas: Riparisäätöä, Aatu Sorsa. 2023. Myllylahti. 203 sivua.

      Kirjallisuus | Rippileiriltä ei puutu jännittäviä tilanteita Heidi Korkiakankaan nuortenromaanissa – teinipoika kyseenalaistaa uskoa, kunnes löytää siitä paljon hyvää

      Tilaajalle
    • Anni Niskanen: Hunajaa ja houkutuksia. Tammi, 2024. 341 sivua.

      Kirjallisuus | Maalaiskylän majataloon sijoittuva esikoisteos tarjoaa oivaa lomalukemista

    • Merja Mononen: Anna ja Johan. Momentum -kirjat. 358 sivua.

      Kirjallisuus | Mukana kulki vain puinen hyrrä – säädyttömän tie oli kivinen 1800-luvun Suomessa

    Artikkelin aiheet
    kirja
    nuortenkirjallisuus
    selkosuomi
    Edith Arkko
    Aurora/Eino
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki