• Esimerkkilukuina kuvassa käytetty Seinäjoelle rakennettavan 1,5 miljardin euron datakeskusta, jonka kiinteistöveroksi on ilmoitettu noin puoli miljoonaa euroa. Grafiikalla havainnollistetaan mittakaavaa kiinteistöveron osalta. Ilmakuva Muhokselle rakennettavan datakeskusalueen maanrakennustöistä.
    Esimerkkilukuina kuvassa käytetty Seinäjoelle rakennettavan 1,5 miljardin euron datakeskusta, jonka kiinteistöveroksi on ilmoitettu noin puoli miljoonaa euroa. Grafiikalla havainnollistetaan mittakaavaa kiinteistöveron osalta. Ilmakuva Muhokselle rakennettavan datakeskusalueen maanrakennustöistä.  Kuva: Timo Heikkala, grafiikka ja kuvankäsittely: Timo Filpus

    Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

    Vaalan kunnanjohtajan mukaan kuntien kannattaa ehdottomasti tavoitella datakeskusinvestointeja.
    Tilaajalle
    Uutiset|Talous
    25.9.202605:00
    Joonatan Reunanen

    Ilmoituksia datakeskusinvestoinneista pulpahtelee jatkuvalla syötöllä ympäri Suomen maata.

    Keskuksista saatava kiinteistövero on kunnille varma tulo vuosikymmeniksi. Sitä on käsitelty mediassa vähän.

    Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on tunnistanut noin 140 datakeskushanketta Suomessa. Kiinteistöverotulojen kasvu tulee siis koskemaan useita kuntia, vaikka osa hankkeista jääkin toteutumatta.

    Miljardiluokan investointeihin verrattuna kiinteistöveropotit jäävät kuitenkin maltillisiksi, elleivät jopa hyvin pieniksi.

    Kunnat toki saavat palvelinkeskuksista muitakin taloudellisia hyötyjä, joita on käsitelty aiemmin aiheesta kirjoitetuissa jutuissa.

    Lisää aiheesta
    • Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju on tutkinut datakeskuksia yli 15 vuotta ja kirjoittanut niistä useita tieteellisiä vertaisarvioituja artikkeleita. Taustalla Eatonin tilat, joissa rakennetaan laitteita datakeskuksiin.

      Talous | Datakeskusten lupaukset puntarissa – yksi vähennysoikeus voi kuitata kymmenen vuoden kiinteistöverot

      Tilaajalle
    • Winthrop rakentaa Microsoftille Espooseen datakeskusta, jonka rakennustyöt ovat jo pitkällä. Kuvituskuva.

      Talous | Näin paljon datakeskukset työllistävät – Professorin karkeat laskelmat paljastavat työllisyysvaikutukset verrattuna muihin investointeihin

      Tilaajalle

    ”Tämä oli myös valtiolle todella iso ja salainen projekti.”

    Minna Kärkkäinen

    ”Google kävi meillä jo marraskuussa 2023, ja seuraavana kesänä aloitimme yhteistyön. Meillä oli niin sanotusti salainen projekti, jossa Business Finland on ollut mukana alusta lähtien ja pitänyt pääministerin ajan tasalla. Tämä oli myös valtiolle todella iso ja salainen projekti”, Pohjois-Pohjanmaan Vaalan kunnanjohtaja Minna Kärkkäinen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Muhoslainen Antti Jakonen toivoo, että Google rahoittaisi Oulujoen kalateitä.

      Rakentaminen | Voisiko lohi nousta Oulujokeen Googlen rahoilla? Datajätti kuunteli muhoslaisten ideoita, mutta ei luvannut aktiivista tiedotusta

      Tilaajalle

    Googlen ilmoittamasta 13 miljardin euron investoinnista osa suuntautuu myös noin 2 500 asukkaan Vaalaan. Jättiyhtiön tarpeisiin kaavoitetaan noin tuhat hehtaaria maata, josta noin 400 hehtaaria rakennuksille.

    Mahdollisesta kiinteistöveropotista Kärkkäinen ei vielä osaa sanoa. Mille tahansa kunnalle lisätulot silti varmasti kelpaavat.

    Kärkkäinen kuvailee, että investoinnin eteen on tehty jo tähän mennessä valtavasti työtä. Datakeskukset ovatkin hänen mukaansa investointeja, joita kunnan kannattaa ehdottomasti tavoitella.

    ”Tämä oli myös valtiolle todella iso ja salainen projekti.”

    Minna Kärkkäinen

    Kärkkäinen neuvotteli noin vuoden ajan yksityisten maanomistajien kanssa maanhankinnasta Googlen valtakirjalla.

    ”Yhteistyö on ollut Googlen kanssa todella hyvää. Minulle on tullut parin vuoden aikana useita investointiehdotuksia samalle alueelle kotimaasta ja ulkomailta”, hän sanoo.

    ”Google on luotettava yhtiö, joten halusimme edistää asiaa heidän kanssaan. Projekti olisi ollut helpompi, jos kunta olisi omistanut satoja hehtaareita maata sähköaseman vieressä.”

    Kärkkäinen kuitenkin sanoo, että Vaalassa on ihan hyvä tilanne ja useita muitakin hankkeita etenemässä. Googlen investointi ei ole sille mikään oljenkorsi, vaikka merkittävä onkin.

    Konsulttiyhtiö Rambollin vuoden 2025 selvityksen mukaan datakeskuksista maksetaan kunnille kiinteistöveroa karkeasti arvioiden puolesta miljoonasta puoleentoista miljoonaan euroa per 100 megawatin (MW) keskus vuodessa. Selvityksen teetti EK ja Suomen datakeskusyhdistys FDCA.

    Esimerkiksi Seinäjoelle rakennetaan nyt 1,5 miljardin euron ja yli 100 MW:n datakeskusta, jonka kiinteistöveroksi on ilmoitettu noin puoli miljoonaa euroa. Googlen tytäryhtiö puolestaan maksoi Haminan vanhassa paperitehtaassa sijaitsevasta datakeskuksestaan puolitoista miljoonaa euroa kiinteistöveroa vuonna 2022.

    Helsingin yliopiston raportin mukaan Suomen viisi suurinta operaattoria maksoivat viiden vuoden 2019–2023 aikana kiinteistöveroa yhdeksän miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Kuvituskuva.

      Energia | Kun 1,5 miljardin euron datakeskus valmistuu, kallistuuko sähkölasku?

      Tilaajalle

    Mikä on datakeskus?

    Datakeskuksessa eli palvelinkeskuksessa on valtava määrä tietokoneita, joita käytetään netin tietomassojen tallentamiseen ja käsittelyyn.

    Kaikki internetin palvelut sosiaalisesta mediasta suoratoistopalveluihin tarvitsevat datakeskuksia.

    Datakeskukset käyttävät runsaasti energiaa tietokoneisiin ja rakennusten viilennykseen.

    Datakeskuksissa megawateilla mitataan laitoksen sähkötehon kapasiteettia eli sitä, kuinka paljon sähköä keskus voi enimmillään ottaa vastaan ja käyttää.

    Tekoälybuumi lisää datakeskusten tarvetta.

    Maksaa yli 40-kertaista sähköveroa muuhun teollisuuteen verrattuna.

    Muhoksella Googlen datakeskusten tieltä on poistettu luonto, ja tilalle tulee digitaalisen yhteiskunnan palikoita.
    Muhoksella Googlen datakeskusten tieltä on poistettu luonto, ja tilalle tulee digitaalisen yhteiskunnan palikoita. Kuva: Timo Heikkala

    Verotukseen perehtynyt Kuntaliiton erityisasiantuntija Pekka Montell kuvaa kiinteistöveron merkitystä kunnille merkittäväksi. Sen painoarvo kasvoi, kun sote-tehtävät siirtyivät hyvinvointialueilla ja kunnilta vähennettiin verotuloja.

    ”Kiinteistöveron painoarvo tuplaantui. Nyt se on tuoreimman arviomme mukaan keskimäärin 17 prosenttia kuntien verotuloista”, Montell sanoo.

    Hän kuitenkin korostaa, että painoarvo vaihtelee kuntien välillä hyvin paljon.

    ”Jos on vaikka voimalaitoksia tai arvokkaita vapaa-ajan kiinteistöjä, niin niissä kunnissa kiinteistöveron painoarvo on aika suuri.”

    Suurimpia kiinteistöveroja saavat kunnat löytyvät Montellin mukaan saaristomaisista kunnista ja Lapin lomakeskusten ympäristöstä, sillä niissä on arvokkaita vapaa-ajan asuntoja.

    ”Kuntien on myös mahdollista asettaa korotettu veroprosentti ydinvoimaloihin ja muihin voimalaitoksiin”, Montell sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Murskerekkoja kulkee uudella soratiellä hurjaa tahtia.

      Rakentaminen | Muhoksen teillä pyörii kiihkeä rekkaralli: Suomen kaikkien aikojen suurimman investoinnin maansiirtotyöt käyvät kuumina

      Tilaajalle
    Datakeskuksen rakentaminen vaatii massiivisia maansiirtotöitä. Kuva Muhokselta syyskuun alusta.
    Datakeskuksen rakentaminen vaatii massiivisia maansiirtotöitä. Kuva Muhokselta syyskuun alusta.  Kuva: Timo Heikkala

    Yleisimmät kiinteistöverot ja maapohjavero

    Maapohjan yleinen veroprosentti 1,3‒2 prosenttia.

    Vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti on 0,41‒1 prosenttia verotusarvosta.

    Muiden asuinrakennusten (kuten vapaa-ajan asunnot) veroprosentti 0,93‒2 prosenttia verotusarvosta.

    Rakennusten kiinteistöveroprosentti (tuotanto- ja teollisuusrakennukset, mukaan lukien datakeskukset) 0,93‒2 prosenttia verotusarvosta.

    Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 2‒6 prosenttia verotusarvosta.

    Voimalaitosten (kuten ydinvoimala) veroprosentti enintään 3,1 prosenttia verotusarvosta.

    Yleishyödyllisen yhteisön omistaman rakennuksen ja maapohjan kiinteistöveroprosentti voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä määrätä jopa nollaan.

    Verotuksessa on poikkeuksia: enintään viiden neliön kokoisesta, ilman lämpöeritystä olevasta piharakennuksesta ei makseta veroa.

    Kiinteistövero on yksinkertaisuudessaan vero, joka maksetaan kiinteistön omistamisesta. Se koskee sekä maata että rakennuksia. Nykymuodossaan vero otettiin käyttöön laman aikana 1993, jolloin se korvasi monia muita veroja.

    Maa- ja metsätalousmaa sekä vesialueet eivät kuulu kiinteistöveron piiriin, maatilojen rakennukset sen sijaan kuuluvat. Kiinteistövero on tuloverotuksessa vähennyskelpoinen siltä osin kuin kiinteistöä on käytetty tulonhankkimisessa.

    Veron suuruus riippuu kiinteistön verotusarvosta sekä kunnan määrittelemästä veroprosentista. Verotusarvo määrätään vuosittain laissa. Kunnat eivät maksa kiinteistöveroa omilla alueillaan sijaitsevista kiinteistöistä.

    Veron määrään vaikuttaa kunnan kiinteistöveron lisäksi muun muassa maapohjan verotusarvo, rakennustyyppi eli minkälainen rakennus on kyseessä ja pinta-ala. Pääsääntö on, että mitä arvokkaampi kiinteistö, sitä suurempi kiinteistövero.

    Lopullinen kiinteistövero lasketaan näin: kiinteistön verotusarvo x kiinteistöveroprosentti.

    Kuvituskuvassa Winthropikin tumma palvelinkeskus Espoossa. Keskusten lähiympäristö koostuu usein sähkölinjoista, aidoista ja valaistuksesta.
    Kuvituskuvassa Winthropikin tumma palvelinkeskus Espoossa. Keskusten lähiympäristö koostuu usein sähkölinjoista, aidoista ja valaistuksesta.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Kunta voi päättää datakeskusten veroprosentin 0,93‒2 prosentin välillä. Keskuksen kiinteistön verotusarvo kattaa lähinnä rakennuksen, eikä palvelinkeskusten laitteistoa. Nyrkkisäännön mukaan keskuksen investoinnista noin 20 prosenttia menee rakennukseen ja fyysisen infrastruktuuriin. Laitteistoon kuluukin loput noin 80 prosenttia.

    Datakeskusrakennukset arvostetaan Verohallinnon ohjeistuksen mukaan tietoliikennerakennuksina, joiden arvo vuoden 2026 kiinteistöverotuksessa on 753,29 euroa neliömetriä kohti. Arvosta vähennetään vuotuiset ikäalennukset ja suurin alennus voikin olla 80 prosenttia jälleenhankinta-arvosta.

    Kunnan tuleekin huomioida kiinteistöveron määrän väheneminen vuosien varrella, ellei teollisuushalliin tehdä investointeja.

    Kuntaliiton Pekka Montell sanoo mielenkiintoisen pohdinnan siitä, kuvaako tietoliikennerakennuksen hankinta-arvon yksikköarvo 753,29 euroa neliöltä sopivalla tavalla datakeskusinvestointia. Investoinnit voivat olla miljardeja euroja, mutta yksikköarvo ei vastaa investoinnin suuruutta.

    ”Ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista, että yksikköarvo seuraisi investoinnin arvoa. Nykyisessä verolainsäädännössä asia on näin”, Montell sanoo.

    Jos nykyinen yksikköarvo olisi suurempi tai datakeskukselle arvostettaisiin täysin oma kategoriansa Verohallinnon ohjeistuksessa, kiinteistöverokin voisi muuttua nykyisestä.

    Sisällä datakeskuksissa on suuri määrä tietokoneita. Kuvituskuva Googlen Haminan serverisalista.
    Sisällä datakeskuksissa on suuri määrä tietokoneita. Kuvituskuva Googlen Haminan serverisalista.  Kuva: Google

    Huomionarvoista datakeskusten kohdalla on vielä niistä saatavien kiinteistöverotulojen huomioiminen kuntien valtionosuuksien verotuloihin perustuvassa tasausjärjestelmässä.

    Datakeskuksista saatavat kiinteistöverot voivat puolestaan vaikuttaa kuntaan niin, että tasausjärjestelmän vaikutuksesta hyöty verotulojen noususta valuu osittain myös muille kunnille.

    Esimerkiksi tuulivoimaloiden kiinteistöverotuloja ei tasauksessa huomioida.

    Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on sanonut, että mitä enemmän valtionosuuden tasausjärjestelmästä on tuotettu tietoa, sitä enemmän on selvinnyt, että se on rikki.

    Hallituksen piti uudistaa tällä vaalikaudella kuntien valtionosuusjärjestelmä, mutta asiassa ei päästy sopuun.

    Lähteinä käytetty myös Verohallinnon ja valtiovarainministeriön nettisivuja.
    Lisää aiheesta
    • Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) toteaa, että kuntatalouden tilanne on muutamien poikkeuksellisen hyvien vuosien jälkeen jälleen vaikea. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Politiikka | Hallitus siirsi kuntien jättiuudistusta vaalien yli – vastuuministerin mukaan koko valtionosuusjärjestelmä on rikki

    • Muhoksen datakeskuksen alue syyskuussa.

      Metsä | Luonnonsuojeluliitto: Googlen datakeskustyömailla epäillään laittomia hakkuita – yhtiö kiistää lainvastaisuudet

    • Voimalaitosten kiinteistöverokertymä on toistaiseksi pieni verrattuna kuntien keräämiin kunnallisveroihin, jotka puolestaan ovat jääneet monin paikoin kireiksi sote-uudistuksen jälkeen.

      Energia | Kunnat ovat huolissaan tuulivoimatuloistaan, vaikka Espoo vie valtiolta paljon suuremman tukipotin jo nyt

      Tilaajalle
    • Pohjois-Pohjanmaalla kiinteistöverotuloja kertyi runsaasti viime vuotta enemmän uusien tuuli- ja aurinkovoimaloiden ansiosta.

      Energia | Katso mitkä kunnat saivat tuuli- ja aurinkovoimaloista suurimmat verotulot – eurot eivät jakaudu tasaisesti Suomen sisällä

    Artikkelin aiheet
    datakeskus
    kiinteistövero
    kunta
    Google
    Vaala
    Toimitus suosittelee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja