Opettaja Liisa Liiaksen kesä kuluu kulttuuririennoissa, ja kesäkuussa hän vietti tiiviin kolmen viikon mummoilusession, kun tytär perheineen tuli Saksasta käymään. Kuva: Petteri Kivimäki
Liisa Liiaksen lapset kävivät kyläkoulua, joka lakkautettiin – hänellä on painavaa sanottavaa kuntien päättäjille
Liisa Liias on opettanut koko uransa pikkukoululaisia. Lukemaan oppiminen on aina yhtä suuri ihme, jota on hienoa päästä todistamaan.Tilaajalle
Luokanopettaja Liisa Liiaksen mielestä on kohtuutonta ajatella pieniä kouluja vain energiasyöppöinä kuutiometreinä ja laittaa lapset istumaan tuntikausiksi koulukyyditykseen. Kuva: Petteri KivimäkiJyväskyläläinen luokanopettaja Liisa Liias kuuluu niihin ihmisiin, joiden kesästä ei tekemistä puutu. Haastattelua edeltävät päivät ovat kuluneet Savonlinnan Oopperajuhlilla, ja seuraavaksi suuntana ovat musiikki ja museot Helsingissä.
”Olen kerta kaikkiaan kulttuuri-ihminen. Jos jossain on teatteria tai tapahtumaa, lähden sinne”, Liias tiivistää.
Hän on vuosien varrella huomannut, että kulttuurin kuluttaminen aiheuttaa nopeasti itseään ruokkivan, hyvälaatuisen kehän. Kerran hän esimerkiksi luki arkkitehti Wivi Lönnin (1872–1966) elämäkerran ja intoutui sen jälkeen kiertämään Jyväskylässä ja vähän muuallakin kaikki mahdolliset Lönnin suunnittelemat rakennukset.
Myös ystävien näkeminen nivoutuu mukavasti kulttuuriharrastukseen.
”Kesä on mahtavaa aikaa käydä eri ihmisten kanssa ties missä paikoissa ympäri Suomea.”
”Lopulta ilta- ja viikonlopputyöt alkoivat tuntua raskailta ja opettajan työ mielekkäämmältä.”
Tällainen uusista asioista innostumisen taito poiki aikoinaan Liiakselle ammatin, tai oikeastaan kaksikin. Hänen vanhempansa ja molemmat mummonsa olivat opettajia, ja Liias pohti, että hänkin voisi sopia niihin hommiin.
Toisaalta häntä kutkutti myös toimittajan ammatti, joten lukion jälkeen elämä vei hänet ensin Jyväskylästä Helsinkiin Laajasalon opistoon vuoden mittaisiin toimittajaopintoihin. Seuraavaksi hän kuitenkin kallistui opettajaksi ryhtymisen kannalle ja lähti Savonlinnaan opiskelemaan luokanopettajaksi.
Opintojen ohessa hän teki urheilutoimittajan työtä sanomalehti Itä-Savossa, ja sinne hän jäi muutamaksi vuodeksi myös valmistumisen jälkeen.
”Lopulta ilta- ja viikonlopputyöt alkoivat tuntua raskailta ja opettajan työ mielekkäämmältä”, Liias kuvailee.
Liiaksen toimittajataustasta on tosin ollut hyötyä myös opettajan hommissa ja kyläaktiivina puuhaillessa.
”Tiedotteita olen saanut kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää. Olen myös jonkinlainen koulun epävirallinen PR-henkilö, sillä tykkään järjestää toimittajia paikalle koulun tapahtumiin.”
Liisa Liiaksen ensimmäinen opetusalan työpaikka oli kotimaakunnassa Keski-Suomessa Rutalahden koulussa nykyisen Joutsan alueella. Samaisessa maaseutukylässä hän tuli myös asuneeksi 27 vuotta.
Liiaksen kolme lasta kasvoivat Rutalahdessa, ja hän muistelee siellä asumistaan lämmöllä. Kansallispuisto alkoi omalta takapihalta, ja kylä oli oikea maaseutukylän ihannekuva, eli eläväinen ja energisiä ihmisiä täynnä. Asukkaiden aktiivisuus myös palkittiin moneen kertaan erilaisilla kyläpalkinnoilla.
Kuten usein käy, kyläkoulu kuitenkin lakkautettiin vuonna 2010. Liias ei tarkoita nostaa yksittäistä koulua tai kuntaa tikunnokkaan, mutta hänellä on painavaa sanottavaa kuntien päättäjille, jotka näkevät pikkukoulut vain energiasyöppöinä kuutiometreinä.
”Kun koulu lähtee, kylä alkaa sammua, sillä sinne ei muuta veronmaksajia ilman koulua.”
Liias korostaa ymmärtävänsä, ettei talousvaikeuksissa kyntävällä kunnalla ole tietenkään varaa ylläpitää alle 15 oppilaan kouluja. Pitkän opettajakokemuksensa aikana hän on kuitenkin huomannut, että kouluja lakkautetaan herkästi, vaikka oppilasmäärät näyttäisivät jatkossakin kohtuullisilta.
Hän huomauttaa, että kun jotain päätetään tehdä, se on aina jostain muusta pois.
”En ole ikinä nähnyt laskelmaa, jossa olisi aivan todella osoitettu ne säästöt, jotka kyläkoulun lakkauttamisella on saavutettu. Siinä pitäisi ottaa huomioon, että väki muuttaa pois ja jäljelle jäävät koululaiset istuvat päivässä tuntikausia taksissa.”
”En ole ikinä nähnyt laskelmaa, jossa olisi aivan todella osoitettu ne säästöt, jotka kyläkoulun lakkauttamisella on saavutettu.”
Rutalahden koululta Liisa Liias siirtyi pariksi vuodeksi Leivonmäen kouluun ja sieltä Joutsan yhtenäiskouluun, jossa hän työskentelee edelleen.
Hän on koko työuransa opettanut pikkukoululaisia, eli 1.–3.-luokkalaisia. Tulevana lukuvuonna hän opettaa tokaluokkalaisia.
Koulutietään aloittelevien opettaminen on Liiaksen mielestä palkitsevaa, sillä alle kymmenkesäiset ovat vielä hyvin avoimia. Etenkin lukemaan oppiminen on lapselle valtava merkkipaalu elämässä.
”He ovat aivan silmät pyöreinä, kun he tajuavat osaavansa lukea.”
Pienten oppilaiden vastapainoksi Liiaksella on hieman vanhempiakin opetettavia. Tulevana lukuvuonna hän opettaa käsitöitä 5.-luokkalaisille.
Työasiat ovat olleet Liiaksella kesälläkin sen verran mielessä, että hän on keräillyt koululaisten isänpäiväkorttien materiaaliksi koivunlehtiä.
Päivittäinen happihyppely on Liisa Liiakselle tärkeää. Hän on mielissään, että luonnon mikrobien tärkeys hyvinvoinnille on noussut julkiseen keskusteluun. Kuva: Petteri KivimäkiNykyään Liiaksella on työmatkaa melkein tunti suuntaansa, sillä hän muutti takaisin kotikaupunkiinsa Jyväskylään kuusi vuotta sitten.
Maakunnan keskuskaupungissa asuminen on ollut maalaisvuosien jälkeen virkistävää, sillä enää hänen ei tarvitse ajaa joka paikkaan autolla työmatkoja lukuun ottamatta.
Jyväskylä on myös mukavan luonnonläheinen kaupunki, jossa järvenrantaan ja metsään pääsee joka päivä.
”Päivittäinen ulkoilu on uskomattoman tärkeää. Olen aina mielissäni, kun jossain kerrotaan, miten tärkeää on altistua luonnon mikrobeille.”
Kesällä Liias viettää aikaa mieluusti myös Konneveden-mökillä, joka on hänen isänsä lapsuudenkoti. Mökkipihaan on rakennettu sen verran aittoja, että sinne mahtuvat tarvittaessa sekä Liiaksen että hänen sisarustensa perheet.
”Vedet kannetaan järvestä, mutta sähköt siellä on. Rakennukset on pidetty hyvässä kunnossa, eli ei siellä tarvitse koko ajan huhkia remontoimassa.”
Liiaksella on vielä muutama vuosi työuraa jäljellä, ja hän kertoo menevänsä edelleen mielellään töihin. Työuransa aikana hän on huomannut monenlaisia muutoksia sekä kouluissa toimintaympäristöinä että oppilaissa.
Haastavia oppilaita on aina ollut, mutta nykyään heitä on ihan diagnoosien määrän perusteella vuosi vuodelta enemmän.
Toisaalta jos oppilaalla on haasteita, hänellä on myös tukiverkkoa aivan eri tavalla kuin vielä parikymmentä vuotta sitten. Joutsassakin on kouluvalmentajaa, koulutsempparia ja toimintaterapeuttia, ja myös sosiaalitoimi on paljon mukana koulun toiminnassa.
Liias muistuttaa, että vuosien varrella on tapahtunut hyvääkin kehitystä.
”Oppilaat ovat nykyään aiempaa avoimempia ja suvaitsevaisempia. Tämän kehityksen soisin jatkuvan.”
Jos Liias saisi lähettää vielä yhdet terveiset Opetushallitukselle, ne olisivat nämä.
”Taito- ja taideaineista ei pidä nipistää, sillä liikkuminen, musiikki ja kädentaidot ovat sellaista pääomaa, jota ei mikään tekoäly tule viemään.”
Liisa Liias
Syntynyt 1964 Jyväskylässä, jonne palasi vuonna 2019. Mökkeilee Konnevedellä.
Työskentelee Joutsan yhtenäiskoulussa luokanopettajana.
Koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselta (nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta).
Työskenteli ennen opettajan uraansa Itä-Savon urheilutoimittajana.
Perheeseen kuuluu kolme aikuista lasta ja kaksi lastenlasta.
Laulaa kuorossa ja harrastaa kulttuuria laidasta laitaan. Penkkiurheilee erityisesti koripallokatsomossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
