Thaimaasta saapuneiden poimijoiden hyväksikäyttö sai ulkoministeriön tiukentamaan huomattavasti viisumilinjaansa. Kuva: Pekka FaliThaipoimijoiden kohtelusta pöyristyneet suomalaiset haluavat reilua mustikkaa, mutta onko ainoa keino poimia marjat itse?
Tänä kesänä viisumin sai vain 123 marjanpoimijaa Thaimaasta. Suomalaiset rientävät nyt metsiin mutta kauppaavat saaliinsa muille kuin isoille marjafirmoille.TilaajalleMustikan maineessa on tahra.
Kun ajattelee suomalaisia metsämustikoita, mieleen pitäisi tulla sellaisia myönteisiä asioita kuin rättänä ja smoothie tai vitamiinit ja antosyaanit. Uunilämmin, pullataikinapohjaan leivottu mustikkapiirakka, sen kanssa lasi kylmää maitoa.
Niiden sijasta alkaakin miettiä kaukomailta tulleiden marjanpoimijoiden hyväksikäyttöä. Ihmiskauppaa. Kylmää kalanpääkeittoa ja homeisia majoitustiloja.
Entäs puolukka, toinen supermarja, kaalilaatikon ja maksapihvien välttämätön lisuke? Mieleen tupsahtaa lisää ikäviä sanoja: pakkotyö, kartelli, lahjonta.
Mustikka on viime vuosina ollut Suomen kaupallisesti tärkein luonnonmarja. Sitä käytetään paljon kotimaisessa elintarviketeollisuudessa ja viedään muun muassa Aasian maihin. Kuva: Markku WiikSosiaalisessa mediassa olen nähnyt nimityksen ”verimarjat”, väännöksen niin sanotuista veritimanteista, joilla rahoitetaan afrikkalaisia sisällissotia. Puhutaan myös riistomarjoista.
Ei kai Suomen metsämarjoista ole tullut vihan marjoja?
Muistelen John Steinbeckin romaania Vihan hedelmät (1939). Siinä oklahomalaiset pientilalliset houkutellaan pölymyrskyjen pilaamilta synnyinmailtaan poimijoiksi Kalifornian hedelmätarhoille. Pitkän matkan taivaltanut perhe raataa aamusta iltaan, mutta ei vaurastu, vaan päinvastoin velkaantuu työnantajalle.
Ei kai Suomen maukkaista ja terveellisistä metsämarjoista ole tullut vihan marjoja?
Vilkkaana vellovan marjakeskustelun ydinkysymys on se, kuinka paljon kuluttaja on valmis maksamaan reiluin ehdoin poimituista metsämarjoista ja niistä jalostetuista elintarvikkeista.
”Kansalaisina emme voi ulkoistaa itseämme hyväksikäyttöilmiöstä, koska olemme sen keskeinen osa”, toteaa toimittaja Paavo Teittinen Finlandia-palkitussa tietokirjassaan Pitkä vuoro (2025).
”Me hyödymme, kun voimme maksaa vähemmän kurkuistamme ja sipuleistamme, vadelmistamme, mustikoistamme ja lounaistamme.”
Alkutuotantoa liippaava riisto kolahtaa kipeästi.
Teittinen kirjoittaa, että ulkomaalaisten riisto ei ole matalapalkka-aloille kohdistuvan maahanmuuton marginaalinen lieveilmiö, vaan keskeinen osa sitä.
Hän käyttää termiä ”moderni orjuus” ilmiöstä, jossa työnantaja käyttää hyväkseen työntekijän haavoittuvaa asemaa ja alistaa tämän selvästi laittomiin työoloihin, jotta hyötyisi itse taloudellisesti.
Pitkä vuoro -kirjassa on esimerkkejä myös kasvihuoneissa ja marja- ja hedelmätiloilla tapahtuneesta ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä. Alkutuotantoa liippaava ja metsiin kätkeytyvä riisto kolahtaa kipeästi.
Pitää kuitenkin muistaa myös se, että osa Suomeen saapuneista thaipoimijoista on ollut ansioihinsa tyytyväisiä ja ettei kaikkia marjayhtiöitä ole syytetty laittomuuksista.
Marjayhtiö Kiantaman ihmiskauppaepäilyä käsiteltiin Lapin käräjäoikeudessa 3. syyskuuta 2024. Syytettyinä olivat yhtiön toimitusjohtaja Vernu Vasunta (edessä vas.) ja thaimaalainen Kalyakorn Phongphit (takana vas.). Kuva: Lehtikuva / Jouni PorsangerSuomessa kuka tahansa saa poimia luonnonmarjoja omaan käyttöön tai myyntiin. Tätä kutsutaan jokamiehenoikeuksiksi.
Metsähallituksen viestintä lanseerasi muutama vuosi sitten tasa-arvoistetun version ”jokaisenoikeudet”. Termi on yleistynyt nopeasti, ja mikäpä siinä. Verohallinnon ja Ruokaviraston verkkosivuilla käytetään kuitenkin edelleen termiä jokamiehenoikeudet.
Nykysuomalainen ajattelee, että näin asiat ovat olleet maassamme aina, mutta Ilma Lindgrenin oikeustaistelusta ei ole kuin reilut sata vuotta.
Syyskuussa 1914 kolmen lapsen leskiäiti Lindgren ja pari muuta naista lähti poimimaan puolukkaa Saimaan saariin. Rantauduttuaan soutuveneellään Ruokolahden Äitsaareen naiset peittelivät poimimansa marjat metsään ja etsiytyivät sateensuojaan. Sillä aikaa puolukat löytänyt maanomistaja vei naisten marjasaaliin.
Myös metsänomistaja on jokamies, kun hän poimii muualla kuin omassa metsässään.
Sydämistynyt Lindgren haastoi maanomistajan oikeuteen, mutta hän hävisi juttunsa ensin kihlakunnan- ja sitten hovioikeudessa. Vasta korkein oikeus ratkaisi asian Ilma Lindgrenin hyväksi helmikuussa 1920.
Pitkä oikeuskäsittely tuotti jokamiehenoikeuksia puoltavan tärkeän ennakkopäätöksen. Ja edelleen jokamiehenoikeuksien innokkaimpia käyttäjiä taitavat olla naiset.
Aika ajoin me maanomistajat saatamme nurista jokaisenoikeuksia vastaan, varsinkin silloin, jos omaan metsään ilmaantuu ammattimaisia marjankerääjiä haravapoimureineen.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös metsänomistaja on jokamies silloin, kun hän poimii marjoja ja sieniä muualta kuin omasta metsästään.
Marjanpoimijoita Tampereen metsissä 1920-luvulla. Perinteiset jokamiehenoikeudet metsämarjoihin saivat korkeimman oikeuden vahvistuksen 1920. Kuva: Museovirasto / Vapriikin kuva-arkistoMetsämarjojen poiminta lisättiin 17.2.2025 voimaan tulleilla säädösmuutoksilla kausityölain piiriin.
Työsuhteiset poimijat ovat tämän myötä voineet hakea poiminnan ajaksi kausityöhön oikeuttavaa lupaa eli kausityöviisumia, kausityöoleskelulupaa tai kausityötodistusta.
123. Vain sen verran viisumeita Suomen Thaimaan-edustusto myönsi thaimaalaisille marjanpoimijoille kesällä 2026.
Esimerkiksi viime vuonna 75 prosenttia Suomessa kaupallisesti kerätyistä luonnonmarjoista oli ulkomaisten poimijoiden keräämiä. Poimintatuloja kertyi yhteensä 34,7 miljoonaa euroa.
Kaikki kannustavat nyt suomalaisia marjametsään.
On selvää, ettei kourallinen thaipoimijoita ehdi kerätä yhtä paljon kuin takavuosina Suomeen saapuneet tuhannet thaimaalaiset.
Kaikki kannustavat nyt suomalaisia marjametsään. Niin tekee myös luonnontuotealan etujärjestö Arktiset aromit siinä toivossa, että marjoja kerättäisiin myös teollisuudelle, eikä vain vähittäis- ja kuluttajamyyntiin.
Torikauppaa tekevä riihimäkeläinen marjayrittäjä Tuan Tran haluaa maksaa mustikasta kerääjille reilun hinnan. ”He tekevät suurimman työn.” Kuva: Kimmo HaimiMarjayritykset ostavat kerääjiltä roskaista mustikkaa ja maksavat siitä nyt kolmisen euroa kilolta. Jos jaksaa haravoida marjoja saaviin sadan kilon päivävauhtia, pääsee kunnon tienesteille.
Poimijalle tulo on verovapaata, ja maksut hoidetaan yleisesti saman tien ja käteisellä.
Facebook-ryhmissä ja Tori.fissä myydään puhdistettua mustikkaa, jonka mittayksikkönä on litra. Myynti-ilmoitusten perusteella 10 litran ämpärillinen mustikoita maksaa yleisesti 50 euroa. Ämpärin saattaa saada kaupan päälle.
Litra mustikoita painaa kosteudesta riippuen 550–700 grammaa. Säntillisimmät kerääjät siivoavat marjoista kannatkin.
Somekeskustelujen perusteella myös monet Suomessa asuvat ukrainalaiset ovat päättäneet myydä marjoja suoraan kuluttajille, eikä ammattiostajille.
Osa paikallisryhmien myyntipäivityksistä on alaikäisten vanhemmilta. ”Lapseni innostui poimimaan, tässä kuva saalista, haluathan tukea taskurahojen tienaajaa?” Aina joku haluaa.
Marjojen poimiminen on kovaa työtä, paitsi ehkä instamarjastus.
Marjankerääjä on tienestinsä ansainnut. Marjojen poimiminen on kovaa työtä, paitsi ehkä instamarjastus. Siinä kolmen litran ämpäri poimitaan pohjapeittoon hillaa, vattua tai mustikkaa, asetellaan kuvaukselliselle mättäälle ja napataan taiteellinen pystykuva:
#lomapäivä #parastajustnyt
Puolukkaa poimitaan eniten, mutta siitä maksetaan poimijalle vähemmän kuin mustikasta. Elintarviketeollisuus käyttää paljon puolukkaa, ja sitä viedään esimerkiksi Keski-Euroopan maihin. Kuva: Lari LievonenMaaseudun Tulevaisuuden arkistosta löytyy juttuja kaupalliseen marjastukseen liittyvistä epäkohdista 2000-luvulta lähtien. Viime vuosina tahti on kiihtynyt, kun paljastuksia on kertynyt lisää.
Kesällä 2014 Suomeen oli tulossa ulkomailta jopa 6 000 metsämarjanpoimijaa, suurin osa heistä Thaimaasta. MT kirjoitti 23.5.2014, että ministeri Lauri Ihalainen (sd.) on tavannut marjayrittäjiä ja ratkonut marjanpoimintaan liittyviä ongelmia.
”Tavoitteemme on taata poimijoille toimeentulo ja asianmukaiset olot. Marjayritykset ovat kehittäneet vastuullisia toimintamalleja ja alan itsesääntelyä. Huolenaiheena ovat järjestäytymättömät yritykset.”
MT:n marjanpoimintajutun otsikkoon ilmaantui sana ihmiskauppa vuonna 2017.
Vuonna 2017 MT:n marjanpoimintajutun otsikosta löytyy ensimmäisen kerran sana ihmiskauppa.
Syyttäjän mukaan poimijoille syntyi matkakuluista velka, jota perittiin marjatuloista. Myös ruoka, autojen käyttö ja majoitus maksoi, joten he velkaantuivat lisää.
Poimijat tekivät jopa 15-tuntisia päiviä ilman vapaita. Syytetty piti hallussaan heidän passejaan ja lentolippujaan. Kahden ja puolen kuukauden työrupeaman tienestit saattoivat poimijoilla jäädä tappiolle.
Joulukuussa 2023 Arktisten aromien toiminnanjohtaja Birgitta Partanen huomautti MT:n jutussa, että marjanpoiminta on ”erityislaatuista työtä”.
”Kahdeksasta neljään -malli ei siihen sovi vaan on parempi, että poimija määrittelee itse työajat: urakoi, kun löytyy hyvä marjapaikka, ja lepää, kun on sadepäivä.”
Tammikuussa 2024 Thaimaan Suomen-suurlähettiläs Chavanart Thangsumphant kommentoi MT:lle:
”Minun näkökulmastani marjanpoimijoiden kohtaamat ongelmat ovat pysyneet ennallaan viimeiset 16 vuotta tähän päivään saakka. Jos Suomen hallitus ei pysty ratkaisemaan tätä ongelmaa, suomalaisen kansalaisyhteiskunnan on ehdottomasti puututtava asiaan.”
Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraista (oik.) syytettiin törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Helsingin käräjäoikeudessa 19.8.2024. Syytteet liittyivät Soraisen vastaanottamaan etuuteen luonnonmarja-alan toimijalta. Kuva: Lehtikuva / Heikki SaukkomaaMitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Suomalaiset metsämarjat ovat laadukkaita, ja toisin kuin monissa maissa meillä Suomessa marjoja voi poimia varvuista suoraan suuhun.
Luonnonmarjat ovat maamme uusiutuvaa kansallisvarallisuutta. Totta kai suomalaiset toivovat, että Suomessa on jatkossakin marjanostajia ja marjanjalostusta ja että kaupan pakastealtaasta löytyy suomalaisia marjoja.
Mustikat Finnairin mustikkamehuun hankitaan tällä hetkellä Puolasta.
On valitettavaa, jos tämän keruukauden poimijapula johtaa kotimaisissa marjayrityksissä yt-neuvotteluihin. Tästä huolimatta kuluttajilla on oikeus edellyttää reiluja marjoja.
Esimerkiksi mustikalla on myös suuri symboliarvo. Onhan vaikkapa Finnair valinnut mustikkamehun juomaksi, jota se tarjoilee lennoillaan miljoona litraa vuodessa.
”Suomalaisuus on tärkeä osa Finnairin brändiä, ja käytämme mielellämme kotimaisten yhteistyökumppaneiden tuotteita osana tarjontaamme, silloin kuin se on mahdollista”, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist.
Finnairin mustikkamehu valmistetaan Turussa, mutta mustikat mehuun hankitaan tällä hetkellä Puolasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
