• Onko alkoholiton olut lapselle parempi vaihtoehto kuin limppari? Asiantuntijat kertovat

    Moni lapsi saa sokeria yli suositusten. Kannattaisiko lasten juoda alkoholitonta olutta virvoitusjuomien sijaan?
    Tilaajalle
    Keskiajalla lapsetkin joivat miedohkoa kaljaa, kun vesi ei ollut puhdasta. Nykyään lapselle paras janojuoma on vesi.
    Keskiajalla lapsetkin joivat miedohkoa kaljaa, kun vesi ei ollut puhdasta. Nykyään lapselle paras janojuoma on vesi.  Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ruoka
    2.7.202620:00
    Paula Liesmäki

    Kesän helteillä lapsille maistuvat virvoitusjuomat. Niissä voi olla rutkasti sokeria, joita moni suomalainen lapsi saa jo liikaa.

    Kannattaisiko lasten juoda alkoholitonta olutta virvoitusjuomien sijaan?

    Alkoholiton olut voi sisältää vähemmän sokeria ja energiaa kuin virvoitusjuomat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Sari Niinistön mukaan on kuitenkin tärkeämpää, että lapsia ei totuteta alkoholikulttuuriin tai oluen makuun.

    ”Kasvatuksellisesta näkökulmasta sanoisin, että alkoholiton olut ei ole parempi vaihtoehto. Pullon ulkonäkö, maku ja juomistilanne voivat muistuttaa tavallista olutta”, sanoo Niinistö.

    Myöskään valtion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteeri Satu Jyväkorpi ei pidä ajatusta hyvänä, sillä lapsia ei ole syytä totuttaa alkoholin juomiseen, makuun ja tuotteisiin.

    ”Jos lapsi tottuu juomaan nollaoluita, voisi ajatella, että sitten olisi helpompi siirtyä vähän väkevämpiin vanhempana”, sanoo Jyväkorpi.

    Tutkimusnäyttöä siitä, että alkoholiton olut lisäisi myöhemmin alkoholin juomista, ei Niinistön mukaan ole.

    ”Ylipäänsä makumieltymyksiin pätee se, että nuorena opitut maut kantavat pitkälle aikuisuuteen.”

    ”Pullon ulkonäkö, maku ja juomistilanne voivat muistuttaa tavallista olutta.”

    Sari Niinistö

    Alkoholittomissa oluissa voi myös olla Suomessa vähän alkoholia: lain mukaan enintään 0,5 tilavuusprosenttia.

    ”Pienten lasten kyky ottaa alkoholia on hyvin heikko”, muistuttaa Jyväkorpi.

    Nykyään kaupoissa on myös täysin alkoholittomia oluita, siidereitä ja viiniä, eli niissä tilavuusprosentti on 0,0.

    Lain mukaan vähintään 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien juomien myyminen alle 18-vuotiaille on kiellettyä.

    Päivittäistavarakauppa ry suosittelee, että sen jäsenyrityksissä ei myydä alle 18-vuotiaille mitään alkoholia sisältäviä juomia.

    Esimerkiksi simassa, kombuchassa ja muissa käymisteitse valmistetuissa juomissa voi olla pieniä määriä alkoholia.

    Täysin alkoholittomia juomia PTY:n suositus ei koske. 0,0-prosenttisia juomia voidaan siis myydä myös alaikäisille. Yrityksillä ja kaupparyhmillä voi myös olla tiukempia linjauksia.

    Alkosta alaikäiset eivät voi ostaa tuotteita, jotka muistuttavat alkoholijuomia, kuten alkoholittomia oluita tai viinejä.

    Alkoholittomissa oluissa voi olla Suomessa vähän alkoholia: lain mukaan enintään 0,5 tilavuusprosenttia.
    Alkoholittomissa oluissa voi olla Suomessa vähän alkoholia: lain mukaan enintään 0,5 tilavuusprosenttia.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Alkoholittomien juomien suosio kasvaa Suomessa ja maailmalla.

    Iso-Britannian hallitus on pohtinut viime ja tänä vuonna, kirjaako se lakiin alkoholittomien oluiden myynnin kieltämisen alaikäisille.

    Manchester evening newsin mukaan tämä olisi iso muutos pubeille, jotka nyt rinnastavat alkoholittomat oluet virvoitusjuomiin. Toisaalta moni pubi on jo tehnyt itse päätöksen, ettei myy alkoholittomia oluita alle 18-vuotiaille.

    Japanissa ja Australiassa tehdyissä tutkimuksissa ja kyselyissä on käynyt ilmi, että moni lapsi on maistanut alkoholittomia oluita, kertoo CNN.

    Tshekissä 23 prosenttia lapsista oli juonut alkoholittomia oluita ja kolmasosa 11–15-vuotiaiden lasten vanhemmista pitää alkoholittomia tuotteita terveellisempinä kuin perinteisiä limsoja, kertoo Movendi-järjestö.

    Suomessakin kysymys nousee säännöllisesti esille keskustelupalstoilla.

    Kuplat tuova hiilihappo ei ole itsessään haitaksi hampaille.

    Keskiajalla lapsetkin joivat miedohkoa kaljaa, kun vesi ei ollut puhdasta.

    Nykyään lapselle paras janojuoma on Jyväkorven mukaan vesi. Vesijohtovesi on yleensä puhtainta, sillä pullovesissä voi olla mikromuovia.

    Aterialla lapsen arkijuomaksi käyvät Niinistön mukaan vesi, maito tai täydennetty kasvipohjainen juoma.

    Lapsi ei Niinistön mukaan tarvitse esimerkiksi kivennäisvettä helteelläkään. Vesi riittää normaalissa arjessa.

    ”On eri asia, jos vaikka hikoilee paljon urheilutapahtumassa. Silloin voi tarvita mehua tai urheilujuomaa.”

    45 prosenttia lapsista sai vapaata sokeria yli suositusten, kun Dagis-tutkimuksessa selvitettiin hieman alle tuhannen 3–6 vuoden ikäisen lapsen ravitsemusta.
    45 prosenttia lapsista sai vapaata sokeria yli suositusten, kun Dagis-tutkimuksessa selvitettiin hieman alle tuhannen 3–6 vuoden ikäisen lapsen ravitsemusta. Kuva: Juha Tanhua

    Kuplat tuova hiilihappo ei ole itsessään haitaksi hampaille. Asiantila on toinen, jos kuplavesi sisältää sokeria tai on hapan.

    ”Usein vesiin lisätään esimerkiksi sitruunahappoa antamaan makua”, kertoo Jyväkorpi.

    Limsaa ei suositella lapsille ollenkaan, kertoo Jyväkorpi.

    ”Yleensäkin kaikki sokeriset ja myös sokerittomat juomat ovat huonoja hampaiden kannalta. Vaikka sokerittomissa juomissa ei olekaan sokeria, niiden happamuus kuluttaa hammaskiillettä ja voi aiheuttaa hammaseroosiota, jos niitä juodaan usein.”

    Täysmehujakaan ei suositella lapsille säännölliseen käyttöön.

    ”Täysmehuissa on vapaata sokeria saman verran kuin limpparissa.”

    Uudet suositukset tulossa syksyllä

    Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittävät parhaillaan lapsiperheiden ravitsemussuositusta.

    Uusi suositus julkaistaan marraskuussa.

    Uudistettava suositus käsittelee lasten, nuorten, lapsiperheiden, raskautta suunnittelevien, raskaana olevien ja imettävien ravitsemusta sekä ruokailua.

    Lisää aiheesta
    • THL:n asiantuntijan mukaan alkoholittomien oluiden juomisen voi nähdä oluen juonnin imitointina. Nuorten korvissa oluen juonti voi kuulostaa hienommalta kuin vaikkapa limsan juonti.

      Onko lasten sopivaa ostaa kaupasta olutta? Ministeriön virkamies: "Suklaasavukkeilla tai alkoholittomilla oluilla leikkiminen voi saattaa lapsen tuhon tielle”

    • Olavinlinna Savonlinnassa on yksi Suomen keskiaikaisista linnoista, eikä sen sijainti saarella suinkaan ole sattumaa. Arkistokuva.

      Historia ja perinne | Tiesitkö? Moni keskiaikainen linna rakennettiin veden äärelle, mutta useasta syystä vettä ei kannattanut juoda

    • Ihmisellä on ollut tarve päihtyä jollain tavalla jo paljon ennen kirjallisten lähteiden olemassaoloa.

      Professori: 1500-luvulla oltiin aina jonkinlaisessa hiprakassa – Suomessa siemailtiin aluksi simaa ja metua, mutta 1800-luvulla "Viina-Suomi lakkasi olemasta"

    • Suomessa ei ole kirjoitettu kattavaa yleisteosta keskiaikaisista linnoista yli 30 vuoteen. Elise Pihlajaniemi paikkaa tämän aukon.

      Historia ja perinne | Oluttuopin vahvuus ja asuinhuoneen lämpötila paljastivat ihmisen sosiaalisen aseman keskiajalla

      Tilaajalle
    • Nykyisen Suomen alueella ei keskiajan linnoissa paljoa kuninkaallisia nähty, ja varsinaista hovia täällä pitivät vain Juhana-herttua ja Katariina Jagellonica 1560-luvulla Turun linnassa. Arkistokuva.

      Ruoka | Herttua herkutteli silakalla, linnan työväki sai tyytyä mätiin – joidenkin raaka-aineiden arvostus on keskiajan jälkeen kääntynyt päälaelleen

    • ”<em id="emphasis-22a068fde76f8d3e3fba35435dc3f7ab">Hiivanuutti hiivittelee, oluttappi kainalossa</em>”, saatettiin aikoinaan Nuutti-kulkueessa hoilata.

      Historia ja perinne | Ylimääräinen olut oli keskiajalla yleinen ongelma ‒ sitä ratkaisemaan ryhtyi Nuutti, joka pakotti ihmiset takaisin töihin

    • Sima on kuulunut suomalaisten juhlapöytiin jo satoja vuosia.

      Ruoka | Tiedätkö, miksi simaa juodaan vappuna? Simakauppa kävi kuumana jo keskiajalla, ja sitä tuotiin Suomeen enemmän kuin olutta

    Artikkelin aiheet
    alkoholiton olut
    lapsi
    ravitsemussuositus
    virvoitusjuoma
    sokeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle