• Rintamamiestalon arvo puolittui 10 vuodessa, mutta kiinteistövero on pysynyt samana – ”Ei täällä yhtään yli 50 000 euron taloa ole”

    Monia ihmetyttää, miksi rakennusten arvo tippuu, mutta kiinteistövero pysyy ennallaan. Lakiuudistus voi joissain paikoissa korjata tilannetta.
    Tilaajalle
    Rintamamiestalo kauniine yksityiskohtineen on suomalaisten kestosuosikki, mutta sekään ei pidä hintaansa muuttotappioalueella. Kuvituskuva.
    Rintamamiestalo kauniine yksityiskohtineen on suomalaisten kestosuosikki, mutta sekään ei pidä hintaansa muuttotappioalueella. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Rakentaminen ja remontointi
    28.6.202619:00
    Jarmo Hankivaara

    Turussa asuva Jorma Hippos törmäsi yllättävään asiaan, kun hänen äitinsä kuoli syksyllä.

    Perunkirjoittaja arvioi perikunnan Yläneellä sijaitsevan rintamamiestalon 30 000 euron arvoiseksi. Isän kuollessa vuonna 2012 hinnaksi katsottiin perunkirjoituksessa 60 000 euroa.

    Eli reilussa 10 vuodessa arvo oli puolittunut, ja se onkin Hippoksen mukaan käypä arvo alueella.

    ”En tiedä siellä yhtään rintamamiestaloa, joista joku maksaisi 50 000:tä enempää.”

    Sen sijaan toista asiaa hän ei ymmärrä.

    ”Maaseudun kiinteistöjen arvo on laskenut nopeaan tahtiin 30–40 prosenttia, mutta verottaja silti ottaa kiinteistöveroa sen mukaan, mikä niiden arvo on aiemmin ollut.”

    Myyntiarvo ei määrää verotusarvoa vaan se, paljonko vastaavan rakentaminen maksaisi nyt.

    Johtava veroasiantuntija Mira Kosunen Verohallinnosta sanoo, että ikäalennus tiputtaa kiinteistöveroa rakennuksen vanhetessa. Toisaalta esimerkiksi perusparannukset ja tai rakennusten jälleenhankinta-arvoon kohdistuvat indeksikorotukset toimivat toiseen suuntaan eli voivat nostaa kiinteistöveroa.

    Perintöverotuksessa huomioitavat rakennusten arvot eivät vaikuta kiinteistöverotukseen.

    ”Rakennusten verotusarvot määritellään joka puolella Suomea jälleenhankinta-arvon perusteella.”

    Rakennuksen verotusarvo kiinteistöverotuksessa ei siis mene myyntiarvon mukaan vaan sen, paljonko uuden ja vastaavanlaisen rakentaminen keskimäärin ja todennäköisesti maksaisi nyt – tai oikeammin 75 prosenttia vastaavan uuden talon rakentamishinnasta.

    Tästä syystä rakennuksen arvon aleneminen ei näy kiinteistöverossa.

    Rakennusten jälleenhankinta-arvoista määrätään asetuksessa, joka annetaan vuosittain ja näitä arvoja korjataan vuosittain rakennuskustannusindeksin mukaisesti.

    Jorma Hippoksen vanha kotitalo sai myöhemmin lisäosan.
    Jorma Hippoksen vanha kotitalo sai myöhemmin lisäosan. Kuva: Jorma Hippos

    Yksi kiinteistöverotuksen ongelmista on, että rakennusten verotusarvoperusteet ovat 1970-luvulta, joten verotusarvot ovat rakennuksilla ja maapohjillakin jääneet yleisesti jälkeen kustannus- ja hintakehityksestä indeksikorotuksista huolimatta.

    ”Toki kiinteistöverotus on myös kaavamaista, eri laskentaperusteisiin pohjautuvaa, eikä se tästä syystä voi ottaa huomioon yksittäisten kiinteistöjen tai alueiden arvojen muutoksia”, Kosunen muistuttaa.

    Rakennusten hinnat ovat eriytyneet vahvasti eri puolilla Suomea. Sitä todistaa myös Hippoksen perintötalon hintakehitys nopeasti alaspäin.

    Kiinteistöverouudistusta on valmisteltu jo toistakymmentä vuotta. Yksi sen tavoitteista on laittaa rakennusten ja maapohjien arvot paremmin ajan tasalle eri puolilla maata.

    Kosusen mukaan on todennäköistä, että kiinteistöverouudistus korottaa kasvukeskusten kiinteistöverotusta ja voi laskea sitä osalla kiinteistöistä. Vaikutuksia on kuitenkin tarkemmin vielä mahdoton arvioida, koska laki ei ole päässyt vielä edes lausuntokierroksille.

    Rakennuksen omistajan velvollisuus on pitää huoli, että kiinteistöverotuksen tiedot pitävät paikkansa. Kuvituskuva.
    Rakennuksen omistajan velvollisuus on pitää huoli, että kiinteistöverotuksen tiedot pitävät paikkansa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Hippoksen tapauksessa purueristeinen talo on ollut tämän talven kylmillään vedet katkaistuina, sillä tyhjän talon lämmitys olisi käynyt turhan kalliiksi.

    Ainoa keino saada kiinteistöveroa merkittävästi laskettua on osoittaa talon kunnon heikentyneen merkittävästi.

    Lisää aiheesta
    • Purkukuntoista rakennusta ei tarvitse purkaa saadakseen vapautuksen kiinteistöverosta.

      Rakentaminen ja remontointi | Talon omistaja sai mukavan yllätyksen, kun hän jaksoi perustella: kiinteistövero nollaan ja kolmen vuoden verot takaisin

      Tilaajalle

    Monia mietityttää, onko esimerkiksi oman pihapiirien rakennusten kiinteistöverotus ajan tasalla vaiko peruja menneiltä ajoilta. Rakennuksiahan on voinut jäädä esimerkiksi tyhjilleen, eikä tieto ole siirtynyt eteenpäin verottajalle.

    ”Jokaisella on velvollisuus tarkistaa, että kiinteistöveroilmoituksessa asiat ovat oikein. Siinä näkyvät tiedot, kuten onko rakennuksessa sähköt ja tulevatko sinne vedet. Jos muutoksia on tullut, ne pitää ilmoittaa kiinteistöveroilmoituksessa”, Kosunen sanoo.

    Tämä mahdollistaa joissain tapauksissa veron laskemisen, mutta myös nostamisen. Jos esimerkiksi uusia, vaikkapa alle 30-neliöisiä rakennuksia on tullut pihapiiriin ilman rakentamislupaa, ne pitää ilmoittaa kiinteistöveroilmoituksessa.

    Lisää aiheesta
    • Vanhasta tilakeskuksesta voi tulla paljon kiinteistöveroa maksettavaksi, vaikka rakennukset olisivat purkukuntoisia.

      Koti | Asunnon kiinteistöveron voi välttää kokonaan yhdellä tavalla

      Tilaajalle
    • Kiinteistöveroa kertyy kunnille 2,4 miljardia euroa vuodessa. Kuvituskuva Oulun asuntomessuilta vuodelta 2025.

      Koti | Verouudistus voi keventää asumisen hintaa maaseudulla – malttavatko kunnat tappaa lypsävää lehmää?

    • 30 neliön varastosta Luhangassa menee vuodessa kiinteistöveroa 27,40 euroa, jos se on vakituisen asunnon pihassa, Verohallinto kertoo.

      Koti | Omakotiliitto ajaa lupavapaiden pikkurakennusten vapauttamista kiinteistöverosta – ministeriö vaitonainen

      Tilaajalle
    • Veroasiantuntija Nikke Jokitie jakaa vuokraamisen verotuksen kolmeen eri ryhmään riippuen loma-asunnon käyttötarkoituksesta.

      Mökki | Nämä kulut saat vähentää ja näitä et, kun vuokraat mökkiäsi – yhdessä tapauksessa et saa käyttää mökkiä itse lainkaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kiinteistövero
    rintamamiestalo
    kiinteistöverouudistus
    rakennuksen arvo
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Työtila valmiina. Myös sähköistys ja valaitus piti uusia.

    Koneviesti | Vanha rehuvarasto muuttui koneistustilaksi – projektissa hyödynnettiin kierrätysmateriaaleja

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Lukijan idea: Aurinkokeräimet seinälle, niin lumi ei haittaa

  • Pressuhallilla konekalustolle saatiin lisää säilytystilaa.

    Koneviesti | Pressuhalli tarjoaa nopeasti pystytettävää säilytystilaa koneille ja laitteille – hallin käyttöikä vaikuttaa lopulliseen neliöhintaan

    Tilaajalle