• Ruovesiläinen vaatekauppias ei jouda eläkkeelle edes 78-vuotiaana – hittituote syntyy omalla ompelukoneella

    Lähes 78-vuotias ruovesiläinen vaatekauppias Katriina Uunonen palvelee päivät asiakkaitaan ja huristelee illat ompelukoneella. Eläkkeelle kiireinen ja pidetty kauppias ei ehdi jäädä.
    Tilaajalle
    Vaatteiden lisäksi tarjolla on monenlaisia kankaita, Tarvittaessa Uunonen ompelee asiakkaalle vaikka verhot.
    Vaatteiden lisäksi tarjolla on monenlaisia kankaita, Tarvittaessa Uunonen ompelee asiakkaalle vaikka verhot.  Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Yritykset
    24.2.202520:00
    Maija Ala-Siurua
    Ruovesi

    Eloisa ja ystävällinen kauppias istuu tiskin takana, hyllyt ja rekit pursuavat vaatteita.

    Tämä on pian 78-vuotiaan Katriina ”Kati” Uunosen valtakunta: vaatekauppa keskellä Ruoveden kirkonkylää.

    Parasta ja palkitsevinta tässä työssä ovat asiakkaat, Uunonen kertoo. He ovat suurin syy siihen, että hän edelleen avaa kauppansa oven joka arkipäivä ja lauantai. Vain sunnuntait ovat vapaapäiviä. Lomia yksinyrittäjä ei pidä.

    ”Jatkan niin kauan kuin terveyttä riittää. Tämä on elämäntapa”, työnarkomaaniksi itseään kutsuva Uunonen sanoo.

    Lapset silloin tällöin kehottavat äitiään hiljentämään. Tunnustaa Uunonenkin ajatelleensa vuosia sitten, että kun tulee 20 vuotta yrittäjänä täyteen, niin sitten riittää. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei vaatekauppias taida edes tosissaan harkita eläkkeelle jäämistä.

    ”Ruovesi on hyvä paikka yrittää. Yrittäjien kesken vallitsee hyvä henki.”

    Maarit Sikiö (kesk.) ja Kaarina Uunonen ovat Ruoveden Vaatekaupan vakioasikkaita.
    Maarit Sikiö (kesk.) ja Kaarina Uunonen ovat Ruoveden Vaatekaupan vakioasikkaita.  Kuva: Rami Marjamäki

    Lauantai-iltapäivän viimeiset asiakkaat kulkevat hyllyjen väleissä. Maarit Sikiö ja Kaarina Uunonen Juupajoelta ovat tulleet Ruovedelle tekemään jääkaappiostoksia. Samalla päätettiin poiketa vaatekauppaan.

    ”Meillä on aina tapana poiketa Katia moikkaamassa”, kaksikko kertoo. Tällä kertaa mukaan tarttuvat lämpöiset termoleggingsit.

    ”Alusvaatteiden pitää olla jämptit”, Uunonen neuvoo.

    Jokainen asiakas on kullan arvoinen ja palvellaan viimeisen päälle, vaatekauppias painottaa. Tällä mentaliteetilla pärjättiin läpi koronapandemian hiljaisen ajan. Asiakaspalveluun luottaen Uunonen uskoo ihmisten löytävän kivijalkakaupan myös aikana, jolloin verkosta ostaminen kasvattaa suosiotaan.

    Synnyinkuntaansa Ruovedelle Uunonen palasi perheineen 1980-luvulla. Isän kuoltua kotitila tarvitsi jatkajan.

    ”Hoidin karjaa ja menin kangaskauppaan töihin. Siellä vierähti 17 vuotta.”

    Karjaa ei enää ole, ja puoliso hankkii elantonsa puuseppänä. Omat lapset ovat jo aikuisia. Sekä tyttärellä että pojalla on lapsia ja lastenlastenlapsiakin on jo viisi.

    Uunonen on pitänyt Ruoveden Vaatekauppaa vuodesta 2000, jolloin hän osti liiketoiminnan sen edelliseltä omistajalta.

    Vuosittain käyvien asiakkaiden määrää yrittäjä ei osaa arvioida. Sen verran käy, että kauppaa kannattaa pitää, hän hymyilee. Kesä on ehdottomasti vilkkainta aikaa.

    Ruoveden Vaatekaupan valtiatar Katriina ”Kati” Uunonen myy vaatteita kaikenikäisille niin arkeen kuin juhlaan.
    Ruoveden Vaatekaupan valtiatar Katriina ”Kati” Uunonen myy vaatteita kaikenikäisille niin arkeen kuin juhlaan.  Kuva: Rami Marjamäki

    Ruoveden Vaatekauppa on ääriään myöten täynnä lähes katosta lattiaan. Onkin helppo uskoa, kun Uunonen sanoo myyvänsä kaikille vauvasta vaariin niin arkeen kuin juhlaan.

    Flanellipaidat ovat asiakkaiden ikisuosikki. Niitä ostetaan erityisesti joulun alla lahjoiksi ja kesällä puolestaan oloasuiksi kesämökin rantasaunalle, Uunonen kertoo. Huopahatut ovat harvinaista herkkua, mutta niitäkin on Ruovedellä tietysti myynnissä.

    Uunonen uskoo laadukkaiden tuotteiden vetovoimaan ja kertoo inhoavansa kieroja saumoja ja roikkuvia langanpätkiä.

    Hän haluaisi myydä mahdollisimman paljon Suomessa valmistettuja vaatteita, mutta valitettavasti kotimainen vaate alkaa olla harvinaisuus.

    Huopahattuja ei ihan joka vaatekaupasta saa, mutta Ruovedellä on niitäkin tarjolla.
    Huopahattuja ei ihan joka vaatekaupasta saa, mutta Ruovedellä on niitäkin tarjolla.  Kuva: Rami Marjamaki

    Vaatteiden ja asusteiden Ruoveden Vaatekaupassa on laaja valikoima erilaisia käsityötarvikkeita ja kankaita. Lisäksi sinne voi jättää pyykkiä toimitettavaksi Orivedellä sijaitsevaan pesulaan.

    "Kun suljen oven päivän päätteeksi, työt jäävät tänne”, Uunonen kertoo.

    Tämä ei taida aivan pitää paikkaansa, sillä kotona ompelukone surisee joskus pitkälle iltamyöhään. Uunonen on aikoinaan valmistunut Mäntän ammattikoulusta pukuompelijaksi.

    Käsitöitä nuoresta saakka harrastanut kauppias lyhentää housujen lahkeita, korjaa vetoketjuja ja ompelee verhoja.

    Värikäs nappirivistö odottaa käsitöistä kiinnostuneita.
    Värikäs nappirivistö odottaa käsitöistä kiinnostuneita.  Kuva: Rami Marjamäki

    Taitavissa käsissä syntyy myös vaatteita. Ja sitten jotain aivan ainutlaatuista: kultakassi. Menestykseen ampaissut kultaisesta tikkikankaasta ommeltu kassi syntyi sattumalta. Mutta ennen tarinaa kultakassista on kerrottava eräästä takista.

    Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun helsinkiläinen Ulla Hirvas oli kesämökkivierailulla Ruovedellä. Tapansa mukaan hän piipahti Ruoveden Vaatekauppaan. Muotialalla työskentelevä Hirvas löysi Uunosen takahuoneen varastosta 1980-luvun kukkakuosisen takin.

    Takki herätti ihastusta Helsingin kaduilla ja Hirvas lisäsi kuvan takista sosiaaliseen mediaan. Ruoveden Vaatekaupan puhelin alkoi soida, moni halusi samanlaisen takin.

    Niin Uunonen alkoi ommella takkeja. Seuraavana kesänä Hirvas poikkesi jälleen tuttuun vaatekauppaan. Uunonen kertoi takkien herättämästä kiinnostuksesta. Hirvas tarjoutui auttamaan myynnissä, jotta takkeja voitaisiin tarjota myös Ruoveden ulkopuolella.

    Kultakassi, jonka tie menestykseen on Kati Uunosen tikkaama.
    Kultakassi, jonka tie menestykseen on Kati Uunosen tikkaama.  Kuva: Rami Marjamäki

    Vuonna 2020 Hirvas pyysi Uunosta tekemään kassin kultaisesta tikkikankaasta. Kassin kanssa kävi samoin kuin takkien: ”kaikki” halusivat samanlaisen.

    Kultakassi on nähty monen julkisuudesta tutun henkilön olkapäällä ja onpa se ollut Veikkauksen televisiomainoksessakin, Uunonen kertoo.

    Viime vuoden lopulla kultakassi sai seuraa, kun Uunonen ompeli tikkikankaan jäämäpalasta pienen kultakassin. Aika näyttää, onko siitä uudeksi suosikkituotteeksi.

    Ruovesi-aiheiset tuotteet kuuluvat vaatekaupan valikoimiin.
    Ruovesi-aiheiset tuotteet kuuluvat vaatekaupan valikoimiin.  Kuva: Rami Marjamäki

    Uunosen kädenjälki näkyy myös tyynyissä ja kasseissa, jotka hän ompelee Olli Kankaan suunnittelemasta Hell-kuosista. Nimi viittaa Ruovedellä sijaitsevaan Helvetinjärven kansallispuistoon ja Helvetinkolu-kalliomuodostumaan. Kuosi sai ensiesittelynsä missäpä muualla kuin Ruoveden Vaatekaupassa viime kesänä.

    ”Kankaasta tehty läppärilaukku, jossa on tilaa sateenvarjolle, oli viime kesänä suuri suosikki.”

    ”Ensi kesällekin saattaa olla jotain pölhöä luvassa”, Uunonen lupaa ja purskahtaa nauruun.

    Lisää aiheesta
    • Matti Jokinen kuvailee itseään introvertiksi insinööriksi, mutta levykauppiaana hän rupattelee mieluusti asiakkaiden kanssa vaikka kuinka pitkään.

      Musiikki | Matti perusti vanhempainvapaan aikana kivijalkapuodin ja aikoo osoittaa epäilijöiden olevan väärässä

      Tilaajalle
    • Liisa Häklin on vaikea ajatella elämää ilman Ommellista. ”Elämänkatsomukseni on muuttunut yrittäjänä paljon. Opettajana kyseenalaisti usein kaikkea. Nyt ymmärtää, että on pieni osa tätä kaikkea mutta hirveän merkityksellinen noin 15 ihmiselle.”

      Yritykset | Yksi pipo muutti kaiken: Liisa Häkli ”oli suorastaan anti-käsityöihminen” mutta työllistää nyt 14 vaateyrityksellään

      Tilaajalle
    • Perheeseen kuuluu Sonyan lisäksi puoliso Olli-Pekka, parin kaksi pientä tyttöä ja tanskandoggi Voitto. Kodissa piipahtavat myös Olli-Pekan kaksi lasta edellisestä parisuhteesta.

      Koti | Kahden kulttuurin kasvatti viihtyy maalaismaisemissa – ”Täällä on kaikkea, mitä lapsiperhe tarvitsee”

      Tilaajalle
    • Kauppias Arto Tervahauta Lantmännen Agro -ketjusta toteaa, että isojen myymälöiden sijasta tilausta on kompakteille myyntipisteille. Jalasjärven myyntipisteessä on pieni myyntivarasto. Isot tilaukset toimitetaan suoraan tiloille.

      Maatalousyrittäjät | Jalasjärvelle aukesi uusi maatalouskauppa – ”Ehkä yksi myymälä ja kymmenen autoilevaa myyntimiestä riittävät tulevaisuudessa”

      Tilaajalle
    • Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

      Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy