Kalastajan pöydästä herraskartanoon – suomenruotsalainen ruokakulttuuri koostuu monista aineksista

Elokuun lopun pimenevissä illoissa moni maistelee rapuja ja joulukuun 13. päivän tienoilla sahrami värjää pullataikinan luciapulliin sopivaksi. Nämä ovat esimerkkejä ruotsin- ja kaksikielisten alueiden ruokaperinteistä, jotka ovat vähitellen valuneet myös suomenkielisten tietoisuuteen.

Mutta mitä oikeastaan on suomenruotsalainen ruokakulttuuri ja eroaako se suomenkielisten suomalaisten ruokaperinteestä? Vastauksia näihin kysymyksiin pohtii Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS:n) johtava arkistonhoitaja Yrsa Lindqvist.

Lindqvist mainitsee aluksi, että nykyään kaikki seuraavat samoja ruokatrendejä kielestä riippumatta. Historiasta on kuitenkin mahdollista etsiä virtauksia, joiden päälle suomenruotsalainen ruokakulttuuri on rakentunut.

Aivan ensin katse pitää kohdistaa jopa 700 vuoden taakse keskiajalle.

Aina välillä otsikoihin nousee tutkimuksia, joiden mukaan milloin mikäkin ilmiö suomalaisten geeniperimästä kansanterveyttä uhkaaviin sairauksiin noudattelee vuonna 1323 solmitun Pähkinäsaaren rauhan rajaa.

Samainen raja jakaa myös ruokakulttuurin länsi- ja itäsuomalaiseen ruokaperinteeseen. Suomenruotsalainen ruokakulttuuri on osa länsisuomalaista perinnettä.

”Länsi-Suomessa esimerkiksi leipää leivottiin pari kertaa vuodessa leipojan äidinkielestä riippumatta”, Lindqvist kertoo.

Hän lisää, että koska suomenruotsalainen ruokakulttuuri nivoutuu osaksi länsisuomalaista ruokaperinnettä, helpointa olisi listata ruuat, jotka eivät kuulu suomenruotsalaisen ruokaperinteen kaanoniin. Sellaisia ovat tietyt peri-itäsuomalaiset ruokalajit, kuten karjalanpaisti.

”Enpä myöskään muista nähneeni missään suomenruotsalaisessa yhteydessä muikkuja”, Lindqvist kertoo.

Silakka kuuluu perinteisiin suomenruotsalaisiin raaka-aineisiin, ja silakkamarkkinat yhdistivät pitkään koko suomenruotsalaista kansanosaa. Kuvassa silakkalaatikkoa. Kuva: Kimmo Haimi

Koska ruotsinkielinen asutus on historiallisesti keskittynyt länsi- ja etelärannikolle, suomenruotsalaista ruokakulttuuria leimaa erilaisten vedenelävien käyttö. Nykypäivän rapujuhlat ovat esimerkki siitä, miten alkujaan säätyläisten pöytiin kuulunut herkku on vähitellen valunut kohti yhä useamman ruokapöytää.

Silakkamarkkinat ovat puolestaan perinteisesti olleet koko suomenruotsalaista yhteisöä yhdistävä liima. Lindqvist kuvailee, että etenkin saaristossa asuville silakkamarkkinat on ollut yksi harvoja tilanteita, joissa on päässyt vaihtamaan kuulumiset monen tutun kanssa kerralla.

Silakkamarkkinoita järjestetään edelleen muun muassa Turussa ja Helsingissä, mutta silakka on menettänyt asemaansa arjen perusruokana. Lindqvist huomauttaa, että esimerkiksi aikoinaan yleinen silakkalaatikko kuuluu entistä harvempien kotitalouksien ruokalistaan.

Ruotsista tulleet vaikutteet omaksuttiin Suomessa pitkään ensimmäisinä suomenruotsalaisissa piireissä, ja Lindqvistin mukaan ruotsalaisvaikutteet vaikuttavat suomenruotsalaisessa ruokakulttuurissa edelleen.

Yksi esimerkki ruotsalaisvaikutteista on mantelimassan käyttö. Ruotsissa mantelimassaa käytetään kaikenlaisissa makeissa leipomuksissa, joista tunnetuimpia ovat prinsessakakku ja laskiaispullat.

Lindqvist huomauttaa, että Ruotsissa laskiaispullan sisällä on aina mantelimassaa, ei hilloa.

”Tästä ei varmastikaan ole tieteellistä tutkimusta saatavilla, mutta uskaltaisin väittää, että suomenruotsalaiset valitsevat yleensä laskiaispullansa mantelimassatäytteellä”, Lindqvist naurahtaa.

Erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on perinteisesti seurattu paljon Ruotsin tv:tä. Ruotsalaisvaikutteet näkyvät suomenruotsalaisessa ruokakulttuurissa muun muassa mantelimassan suosiona. Kuva: Jaana Kankaanpää

Jos suomenruotsalaisessa keittiössä on yksi keittokirja, se saattaa Lindqvistin mukaan todennäköisesti olla nimeltään Marthas kokbok. Marttaliiton julkaiseman keittokirjan ensimmäinen painos otettiin vuonna 1929, ja tällä hetkellä opuksesta myydään 30. painosta.

Marthas kokbokin kirjoittaja Runa Melander (1893–1977) vaikutti suomenruotsalaiseen ruokakulttuuriin myös Porvoossa sijainneen ruotsinkielisen Högvallan emäntäkoulun opettajana ja johtajana. Häntä on kiittäminen myös siitä, että hän toi Lucian päivän vieton ja luciapullat Suomeen vuonna 1919 (Borgåbladet 20.11.2018).