Karstulalainen Risto Toivanen asuu ensimmäisessä remonttikohteessaan punaisessa talossa. Oikealla näkyvän rakennuksen hän osti sen jälkeen ja kerrostalon edessä olevan valkoisen rakennuksen neljä vuotta sitten. Kuva: Petteri KivimäkiKarstulaPätkä vanhaa raittia
Purkuvimma on muuttanut suomalaisia taajamia 1960-luvulta lähtien kovalla kädellä. Risto Toivanen päätti pelastaa sen verran kuin yksi mies pystyy.TilaajalleKarstulalainen Risto Toivanen, 45, uskoo muistavansa kuolinvuoteellakin yhden tietyn hetken, kun hän kunnosti yli sata vuotta vanhaa taloa kunnan keskustassa. Kyläläiset kutsuvat yhä tuota kaksikerroksista, pohjalaistyylistä taloa Hiekkavirran tai Siimeksen taloksi sen edellisten omistajien mukaan.
Toivanen oli nähnyt rakennuksen myynti-ilmoituksen ja päätti ostaa sen vaimon vastustuksesta huolimatta, vaikka kotitalon laajennus oli kesken ja lapset pieniä.
Oli kesäkuuma ja Toivanen väänsi maapohjasta kiviä ja multaa pois talon sisällä. Tarkoituksena oli saada rossipohjaa aiempaa kuivemmaksi ja samalla turvallisemmaksi.
Työn lomassa Toivanen keräili hetken voimia ja kuuli, kuinka kaksi ihmistä pysähtyi talon ulkopuolelle.
”Toinen ihmetteli, kukahan hullu tämänkin on ostanut. Toinen taas arveli, että varmaan tarkoituksena on purkaa talo.”
Hän vakuuttaa, ettei sanoista pahastunut tai masentunut – eivätkä sanojat olleet tuttujakaan. Keskustelu kertoi kuitenkin asenteesta, joka monilla oli vanhoihin taloihin vielä kymmenen vuotta sitten.
Karstulan Keskustiellä vanha rakennuskanta on säilynyt hyvin lähellä kirkkoa, kun taas etäämpänä keskusta muistuttaa useimpia suomalaisia kirkonkyliä. Kuva: Petteri KivimäkiToivanenkin kuuli rakennuksen ostettuaan useasta suusta, ettei hommassa ollut järkeä.
Rakennus oli yksi monista, jotka uinuivat henkitoreissaan arvokkaan kylänratin varrella. Museovirasto on arvioinut Karstulan keskustan läpi vievän kylänraitin yhdeksi maamme 74 kirkonkylästä, -mäestä tai -seudusta, joissa vanha ilme on säilynyt erinomaisen hyvin.
”En suoraan sanoen ajatellut tuota puolta kovin syvällisesti, kun ostin talon. Hirsitalo on lähellä sydäntä, ja tahdoin vain käsillä tekemistä konttorityön vastapainoksi. Ainakaan kotitaloksi en kaavaillut sitä hetkeäkään.”
Jälleenrakentamisen näkymä 1950-luvun alussa oli kaikkialla Suomessa hyvin yhteneväinen. Taajamien pääkatua reunustivat puutalot, todennäköisesti siellä kirkko ja pitäjäntupa – jossain saattoi olla säästöpankkikin, mutta palveluita siellä oli yleisesti ottaen vähän.
Joissain oli sentään puoteja ja kahviloita, ja tämä Hiekkavirran talo oli yksi sellainen.
Talon rakenteet kätkivät sisäänsä jättiläismäisen leivinuunin.
Kun Toivanen osti talon, moni asia kulki perimätietona, kuten että talossa oli ollut leipomo ja kahvila. Jälkiä niistä ei ollut, mutta hän rupesi selvittämään asiaa.
Mies löysi piirustuksia, joiden mukaan leipomon leivinuunin pitäisi olla alakerrassa. Pienellä riskillä hän rikkoi muurauksen ja poisti tiilet todennäköisessä kohdassa ja osui oikeaan: rakenteiden takaa paljastui valtava leivinuuni. Hän päätteli sen ulottuvan myös viereiseen huoneeseen, mutta siellä näkyi vain sauna- ja kylpytiloja. Kun ne purettiin, leivinuuni tuli sielläkin vastaan.
Monen huoneen puolelle ulottuva leivinuuni oli piilotettu rakenteiden alle, ja vähitellen se paljastui koko komeudessaan. Kuva: Petteri KivimäkiMikä hämmästyttävintä, leipomon vanha uuni toimi täysin moitteettomasti yhä. Hirsissä leivinuunin vieressä on vuosilukuja ja kirjoituksia, ja yhdessä on luku 1914. Mitä ilmeisimmin talo oli valmistunut vuotta aiemmin.
Tontti oli lohkaistu samalla kadulla sijainneesta Poikolan tilasta. Rakentaja Joonas Poikosella oli kuitenkin suuria vaikeuksia maksaa talon hirsiä.
”Väitetään, että hirret myynyt tila sai loppujen lopuksi palkaksi vain keinutuolin”, kertoo Toivanen.
Hiekkavirran talossa toimi aikoinaan leipomo-kahvila. Harvinainen kuva sieltä on tallentunut lasinegatiiville arviolta 1910–1920-luvulla. Kuva: Petteri KivimäkiLeipomo sijaitsee 300-neliöisen talon alakerrassa, jonka kunnostus on yhä vaiheessa. Historiansa aikana talossa on ollut jos jonkinmoista liiketoimintaa majatalosta kioskiin ja leninkikauppaan. Sisäpihalla oli myös 1950-luvulla talli pienille linja-autoille, rakennus on yhä paikoillaan.
”Pikkupoikana ensi muistikuvani on, kun kävimme talossa toimineella suutarilla. Muistan yhä nahan ja öljyjen tuoksun”, sanoo vuonna 1980 syntynyt Toivanen.
Talon edeltävät omistajat laittoivat kadun puoleiset liikeovet ja -ikkunat piiloon ja muokkasivat rakennuksen omakotitalon näköön. Samalla myös leipomon leivinuuni peitettiin rakenteiden alle.
Hiekkavirran talon keskellä oli aikoinaan sisäänkäynti ja näyteikkunat kadun puolella, mutta edellinen omistaja laittoi ne peittoon. Kuva: Petteri KivimäkiKädentaito kulkee vahvana Toivasen suvussa, ja kunnostusprojektissa oli alusta lähtien veljiä, setä ja oma isä. Vähitellen myös muita tuttuja tuli tarjoamaan talkooapua, ja kunnostus sai lopulta kylän yhteisen ponnistuksen luonnetta.
”Joku saattoi tulla sanomaan, ettei osaa paljon mitään, mutta voisin tulla vetelemään maalia pintaan. Koen nyt, että minusta tuli välikappale siihen, kuinka loppujen lopuksi ihmiset tahtovat säilyttää vanhan kylän ulkonäköä.”
Hän kiittelee, että rakennusvalvontaa myöten kaikki ovat puhaltaneet samaan hiileen.
Toivasen perhe asuu punaisen, pohjalaistyylisen talon yläkerrassa ja alakerta on yhä remontissa. Kuva: Petteri KivimäkiViimeistään kun Hiekkavirran talon 150-neliöinen yläkerta valmistui, Toivasen vaimo ihastui taloon. Hän ehdotti perheen muuttavan ”kirkolle”, missä palvelut ja lasten harrastukset olivat käden ulottuvilla. Nyt oli isännän vuoro empiä, mutta lopulta hän antoi periksi.
Kuin osoituksena palvelujen tärkeydestä Toivasen jälkikasvua tulee kotiin uistin olkapäässä, ja vaimo Elsa-Maria alkaa hoitaa asiaa.
Makuuhuoneen muhkeat vaatekaapit ovat 1910-luvulta ja tehtiin aikoinaan Helsingin päärautatieasemalle. Toivanen osti ne, kun ne tulivat myyntiin. Kuva: Petteri KivimäkiVanhoja kylänraitteja ja joitain pikkukaupunkeja säilyi yleensä sattumalta.
”Kiskon kirkonkylän säilyminen perinteisessä asussa on hyvä esimerkki. Kunnan keskustaajama siirrettiin toisaalle, ja vanhan taajaman kehitys jähmettyi. Siksi siellä on perinteiset kirkonkylän elementit”, sanoo erikoisasiantuntija Timo Kantonen Museovirastosta.
Tallella ovat tietysti kirkko rakennuksineen, pitäjänmakasiini, kansakoulu, säästöpankkitalo ja raitin varrella asutusta. Lisäksi yhteys vesistöön on olemassa, mikä oli ennen autoistumista merkittävä etu kulkemisessa ja tavaroiden liikuttelussa.
Sekään ei aina pelastanut vanhoja kylänraitteja. Taajaman siirto 1950-luvulla eri paikkaan tarkoitti yleensä, että myös palvelut siirtyivät ja vanhan taajaman vetovoima hiipui.
”Huonossa tapauksessa ihmiset muuttavat pois ja ympäristö tuhoutuu. Tästä on joukko hyviä esimerkkejä, joita en nyt lähde luettelemaan”, sanoo Kantonen.
Toivasilla on arvokas arkisto kuvia heidän talostaan, sillä edellinen omistaja oli löytänyt ullakolta vanhoja valokuvia sen ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Kuva: Petteri KivimäkiKarstulan kylänraitti ei ole täydellinen esimerkki vanhasta, hyvin säilyneestä miljööstä. Vanhaa on säilynyt paljon Keskustien varrella, kirkon seudulla, mutta kadun toisessa päässä vanhat talot loistavat poissaolollaan ja tilalla ovat uudet S- ja K-Marketit sekä niiden edustoilla paljon parkkitilaa autoille.
Muutamia 1960–1970-luvuilta olevia liiketiloja on tyhjillään levyt ikkunoilla, ja samalta aikakaudelta oleva ravintola on sekatavarakaupan varastona. Siihen jonottivat sisäänpääsyä aikoinaan monet.
Kantonen on yhtä lailla surullinen tuon aikakauden talojen rappiosta kuin vanhempien rakennusten.
”Vanhat liiketilat ovat kurimuksessa, sillä palveluiden tarve vähenee. Puhumattakaan vanhoista pankkirakennuksista, jotka ovat kirpputoreina tai purettu.”
Heikkisen talossa oli aiemmin rappaus, mutta Toivanen koki sen palauttamisen liian työlääksi tolpparunkoisen talon rakenneremontin jälkeen. Kuva: Petteri KivimäkiToivanen huomasi parin vuoden kuluessa, että hänen kunnostusprojektinsa alkoi vaihtua monen silmissä epätoivoisesta yrityksestä kannustamisen arvoiseksi teoksi.
Lähes vastapäätä sijaitsi 1937 rakennettu kunnan ensimmäinen varta vasten liiketilaksi rakennettu 500 neliön rakennus. Se toi kuntalaisille aikoinaan ensimmäiset neonvalomainokset.
Rakentajan jälkeläinen Pentti Heikkinen alkoi puhua, jos Toivanen ostaisi senkin ja ryhtyisi kunnostamaan – omat voimat kun siihen eivät riittäisi. Niihin päiviin saakka yläkerrassa oli asuttu, ja alakerrassa oli liiketiloja.
Vuonna 2019 tehtiin kaupat, ja Toivanen ryhtyi kunnostamaan sitäkin. Hän poisti setänsä kanssa tolpparunkoisesta rakennuksesta ensin rappaukset ja ryhtyi korjaamaan rakenteita.
”Jos olisin tiennyt urakan laajuuden, en suin surminkaan olisi uskaltanut ryhtyä siihen. Tässä joutui tavallaan ajattelemaan, kuinka 500 neliön suuruinen rintamamiestalo toimii.”
Rakennus oli samalta aikakaudelta ”rintsikoiden” kanssa ja yhteneväinen pururakenteineen ja vinolaudoituksineen.
Heikkisen talo on L-muotoinen, ja kulman loivat jiirit olivat talvisaikaan aiheuttaneet vesivahingon kylmään vinttiin. Kuva: Petteri KivimäkiIsoimpia rakenteellisia heikkouksia Heikkisen liikerakennuksessa olivat katon loivat jiirikulmat rakennuksen takana. Talvi oli kerännyt niihin kohtiin jäätä, minkä vuoksi vettä oli päässyt sisälle kylmään vinttiin.
”En ollut kuitenkaan huolissani. Ajattelin, että puran ja uusin vain vaurioituneet kerrokset.”
Loppujen lopuksi niin piti tehdä kahden metrin osuudelta kummankin jiirin kohdalta, joissa tehtiin uudet seinärakenteet ja pystyrungot.
Rakennuksen pelasti sama vikasietoisuus kuin monen rintamamiestalonkin, sillä rakenne kastuu ja kuivuu ilman samanlaisia vaurioita kuin mitä kosteus aiheuttaisi uudemmissa taloissa.
Päätien asfaltoinnin yhteydessä monissa pääkadun taloissa huomattiin, että alapohjan kosteusrasitus lisääntyi. Tästä myös talon myyjä kertoi.
”Korjasin asian rakentamalla yksinkertaisen, automatiikalla toimivan pumppusysteemin kellarin syvennykseen. Se pitää ongelman kurissa, kunnes kunnon salaojat saadaan rakennukseen”, sanoo Toivanen.
Yksinkertainen pumppuratkaisu automatiikalla kellarin syvennyksessä hoitaa vedet pois, jos sitä sinne joskus kertyy. Kuva: Petteri KivimäkiEipä kahta ilman kolmatta. Kesällä 2021 tuli kolmas satavuotias talo myyntiin, kun kunta huutokauppasi Kuhilaksen rakennusta. Alun perin siinä toimi Säästöpankki, sitten kunnantalo ja lopulta kymmenkunta pientä yritystä.
”Yritin vastustaa asiaa mielessäni, ja vaimokin siinä kovasti avitti.”
Kuhilas rakennettiin Säätöpankin taloksi, ja se palveli jonkin aikaa myös kunnantalona. Nyt siellä on vuokralla kymmenkunta yritystä. Kuva: Petteri KivimäkiTässä vaiheessa moni kuntalainen jo kannusti Toivasta ottamaan tämänkin rakennuksen kontolleen – eikä kukaan enää ihmetellyt.
”Monelta osin se on paremmassa kunnossa kuin nämä kaksi muuta projektia, joten uskalsin tarttua siihenkin. Lisäksi liiketilat olivat keskeisellä paikalla. Sisimmissäni kuitenkin toivoin, että joku muu olisi sen ottanut.”
Talon pintaremontti on seuraavana edessä, ja sisätilat ovat täynnä mahdollisuuksia. Komea pankkiholvi on yhä paikoillaan, ja ehkäpä sen tiimoilta syntyy jotain ideoita.
Pankkiholvi on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Kuva: Petteri KivimäkiToivanen ei ole syntynyt kultalusikka suussa, joten kunnostus on jollakin lailla rahoitettava. Oman työn osuutta tai sukulaisten ja tuttavien työpanosta hän ei uskalla laskea rahallisesti, sillä jo ensimmäiseen projektiin on häneltä itseltä kulunut arviolta 10 000 työtuntia.
”Pidän liiketiloissa mahdollisimman alhaista vuokraa, jotta yrittäjillä on niihin varaa. Kaikki vuokratuotot käytän rakennusten ylläpitoon ja korjaukseen.”
Vanhojen rakennusten putket, sähköt, viemäröinti ja monet muut asiat ovat loputon työsarka. Toivanen ei ajattelekaan, että asiat tulisivat joskus maaliin.
Kuhilaksessa on alkuperäisiä materiaaleja paljon, ja ne kertovat kyseessä olleen kylän mahtirakennuksen. Kuva: Petteri KivimäkiHän on hieman huolissaan, ettei kukaan vain kokisi, että jotenkin tahtoo korostaa itseään. Hän ajattelee tekevänsä oman osuutensa historian jatkumossa ja samalla toteuttavansa remontoinnin intohimoa. Joku muu ottaa viestikapulan sitten tulevaisuudessa.
Toivasen työn arvostuksesta kertoo, että paikallinen Konsta ja Irene Heinon säätiö palkitsi vuonna 2023 hänet Vuoden uroteko -palkinnolla sekä pienellä rahasummalla.
On selvää, että sekin raha meni rakennusten kunnostukseen.
- Osaston luetuimmat
