• Sähkön hinnan voi ennustaa parin päivän päähän, kun tutkii säätä ja muutamaa muuta seikkaa

    Pörssisähkön käyttäjät ovat ehtineet oppia jo melkoisiksi niksi-Pirkoiksi ja -Pirjoiksi. Innokkaimmat pihistävät silloinkin, kun ei kannattaisi.
    Pörssisähköasiakkaan toivesää olisi sopivan tuulinen ja aurinkoinen.
    Pörssisähköasiakkaan toivesää olisi sopivan tuulinen ja aurinkoinen. Kuva: Johannes Tervo
    Koti|Kodin talous
    1.10.202520:30
    Kolumni
    Stina Haaso

    Kun sähkön hinnat hyppäsivät uusiin sfääreihin pari vuotta sitten, moni kuluttaja joutui opettelemaan uudenlaisen suhtautumisen sähkön kulutukseen ihan taloudellisista syistä. Pahimmillaan jopa 2,5 euroa kilowattitunnilta oli sellainen hinta, että se kauhistutti jo varakkaampiakin.

    Pörssisähkön käyttäjät ovat ehtineet oppia jo melkoisiksi niksi-Pirkoiksi ja -Pirjoiksi. Moni pörssisähköasiakas on ehtinyt hankkia kotiinsa ohjausreleitä, joiden ansiosta sähkön käytön ohjaaminen halvimmille tunneille on helpottunut. Kännykällä voi ajastaa kulutuksen ‒ ja nukkua yönsä rauhassa.

    Pörssisähkön käyttäjille on omia someryhmiä, joissa jaetaan parhaat niksit ja tuoreimmat tiedot. Aina löytyy uusia pörssisähkönoviiseja, joille konkarit nopeasti valistavat tärkeimmät perusasiat.

    Perusasiat ovat tiivistetysti seuraavat: suuntaa käyttösi halvoille tunneille ja vältä kalliita.

    Uunin ja lieden käyttöä harkitessa kannattaa kurkata sähkön hinnat. Etenkin, jos aikoo tuikata kolmeksi tunniksi paistilihat uuniin hautumaan.

    Pyykinpesukoneen, kuivausrummun tai tiskikoneen käyttäminen ei vie ketään konkurssiin, sillä etenkin nykyaikaiset laitteet kuluttavat noin yhden kilowatin per pesukerta. Pitkässä kuumassa suihkussa lorottelua sen sijaan kannattaa miettiä kahdesti, kun sähkön hinta on tapissaan. Sähkölämmitys ja käyttöveden lämmitys kannattaakin ajastaa edullisimmille tunneille.

    Rajansa kuitenkin lämpimän veden säästölläkin. Jonkin kerran hörähdin nauramaan pörssisähkökeskustelua lukiessa, kun joku kertoi käyneensä viikon odottelun jälkeen hyisessä suihkussa, kun ei ollut raaskinut lämmittää vettä. Puoliso oli kuulemma valittanut hien hajusta.

    Myös sähkökiuas on monen pörssisähköasiakkaan erityistarkkailussa. Talven kovimmilla pakkasilla puukiukaan omistavat keksivät tapoja tuoda esiin puukiukaan parhauden. Joku ilonpilaaja löytyy kuitenkin useimmiten joukosta kertomaan, että ainakaan ostoklapeilla ei kannata kiuasta lämmittää.

    Hybridi- tai sähköauton hankinta vie pörssisähköharrastuksen aivan uudelle tasolle. Itsekin olen langennut useamman kerran valvomaan puolille öin latauksen aloittamisen takia, kun edellisessä autossani ei ollut latauksen etäajastusmahdollisuutta.

    Auton lataamisesta saa halutessaan tehtyä taidetta, jos tavoittelee aina halvimpia tunteja.
    Auton lataamisesta saa halutessaan tehtyä taidetta, jos tavoittelee aina halvimpia tunteja. Kuva: Jarno Mela

    Lämmityskauden alkaminen tarkoittaa, että sähkösopimukset viritetään talviasentoon. Jos kantti ei kestä, kannattaa harkita kiinteähintaista sopimusta.

    Kiinteähintainen sopimus kostautuu kuitenkin kesällä. Sähköyhtiöillä on asiakkaan näkökulmasta tarjolla liian vähän lyhyitä kiinteitä sopimuksia.

    Jokaista pörssisähkölämmittäjää kiinnostaa mitä suurimmassa määrin seuraavan päivä sähkön hinnat ja seuraavien päivien hinnan ennustaminen.

    Asiaan vihkiytyneet gurut pystyvät ennustamaan sähkön hinnat parin päivän päähän tutkimalla sääennusteita, Pohjoismaisten ja Baltiaan suuntautuvien siirtoyhteyksien tilannetta sekä valvomalla haukan tavoin erilaisia tuotannon virhetilanteita.

    Pörssisähkön käyttäjän unelmapäivä on sopivan tuulinen ja aurinkoinen. Ja toiveena on, että siirtoyhteydet Ruotsiin ja Norjaan pysyvät kunnossa.

    Kun vielä vuosituhannen vaihteessa kysyttiin sääennusteita sammakkomiehiltä, nykyään tärkein ennuste meistä monelle on pörssisähkösää.

    Kirjoittaja on MT:n toimituspäällikkö.
    Lisää aiheesta
    • Kirjailijoiden mielestä rahasta puhuminen on myös parisuhteen hoitamista.

      Kodin talous | Omat vai yhteiset rahat? Tutkimusten mukaan toisessa perheessä ollaan onnellisempia

    • Henkilövakuutukset päättyvät henkilön kuoltua, kun taas omaisuusvakuutukset siirtyvät kuolinpesälle. Kuvituskuva.

      Perhe | Leski on liemessä vakuutusyhtiön kanssa, jos perikunta ei hoksaa tehdä tätä yhtä asiaa

    • Muistisairaan ja huonokuntoisen ikäihmisen toiminta vaatii seuraamista omaisilta sekä kotihoidolta. Vaarapaikat löytyvät erityisesti keittiöstä.

      Koti | Vanhus teki tulet kattilaan, kun ei muistanut miten mikroa käytetään – yksin kotona asuva muistisairas on vakuutusyhtiöille riski

      Tilaajalle
    • Lahden Nastolassa metsiä omistavan Mikko Pilli-Sihvolan perheessä mietitään sukupolvenvaihdosta. Häntä huolestuttaa metsien kasvottoman omistuksen lisääntyminen.

      Kodin talous | 70 hehtaarin laskennallinen metsätulo on 130 euroa kuukaudessa – järkytys on kova, kun se korottaakin vanhuksen hoivamaksuja ja pahimmillaan tila voi olla pakko myydä

      Tilaajalle
    • Kodin talous | Isoäidin rahat vaarassa? Toimi nopeasti maksuvälinepetosten torjumiseksi

      Tilaajalle
    • Pysyvään avun tarpeeseen suositellaan tilinkäyttöoikeuksien perustamista luotetulle henkilölle.

      Kodin talous | Älä käytä toisen tunnuksia: Näin annat pankkivaltuudet oikein

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja