• Moni muistisairas lähtee keskellä yötä hoitamaan pankkiasioita tai hakemaan lasta päivähoidosta

    Muistisairaan löytämisestä tekee hankalan se, että hän pyrkii usein piiloutumaan. Hän voi pelätä etsijöitä eikä vastaa kun hänen nimeään huudetaan.
    Tilaajalle
    Muistisairauden edenneessä vaiheessa vuorokausirytmi voi muuttua merkittävästi.
    Muistisairauden edenneessä vaiheessa vuorokausirytmi voi muuttua merkittävästi. Kuva: Esa Melametsä
    Koti|Yhteiskunta
    2.11.202519:00
    Janica Pörhönen

    Muistisairaiden etsintätehtävät suhteessa muihin etsintöihin ovat lisääntyneet valtakunnallisesti viime vuosina. Eri vuosien etsintämäärissä on vaihtelua. Asiasta kertoo Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin valmiuspäällikkö Mika Korppinen.

    Vuonna 2024 Vapaaehtoisten pelastuspalvelulla Vapepalla oli yhteensä etsintätehtäviä 215. Vuonna 2024 etsintöjä oli 253. Tilastosta ei ilmene kuitenkaan erikseen ikääntyneiden ihmisten etsintämääriä.

    Vapepan jäsenjärjestöjen vapaaehtoiset avustavat viranomaisia onnettomuuksia ja kriisitilanteissa, kuten kadonneiden etsinnöissä.

    Muistisairaiden katoamisissa on tosin alueellista vaihtelua. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa etsintätehtävien määrä on laskenut viime vuosina.

    ”Selkeää syytä tähän ei ole, mutta arvelisin, että ihmisillä on aiempaa enemmän 112-sovelluksia puhelimissaan ja viranomaiset käyttävät enemmän tekniikkaa apunaan.”

    112-sovelluksesta soittaessa hätäkeskuspäivystäjä saa tarkan tiedon soittajan sijaintipaikasta, mikä nopeuttaa avun saamista.

    Muistisairaiden etsinnöissä on mukana yleensä noin 20–50 vapaaehtoista Vapepalta. Joskus etsijöitä on enemmänkin. Esimerkiksi Lintulan luostarin nunnaa oli etsimässä yli 100 ihmistä.

    Muistisairaan löytämisestä tekee hankalan se, että hän pyrkii usein piiloutumaan. Muistisairas saattaa pelätä etsijöitä eikä hän vastaa omalla nimellä kutsuttaessa.

    ”Siksi koulutetut etsijäkoirat ovat lyömättömiä etenkin muistisairaiden etsinnässä. Ne voivat löytää ihmisen luokse hajun perusteella, vaikka ihminen ei haluaisi tulla löydetyksi.”

    Koira voi löytää ihmisen, vaikka tämä ei haluaisi tulla löydetyksi.

    Vapepan vapaaehtoisen pelastuskoiraohjaajan Suvi Launosen mukaan muistisairaiden etsinnät etenkin taajamassa ovat lisääntyneet.

    ”Muistisairaiden etsintöjä on kaikkina vuoden aikoina – mutta etenkin loppukesästä ja syksyllä, kun ihmiset ovat marjassa ja sienessä.”

    Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen tunnistaa ilmiön muistisairaiden lisääntyneistä kotoa eksymisistä.

    Tämä johtuu osittain siitä, että yhä pidemmälle edenneessä muistisairauden vaiheessa tavoitteena on hoitaa kotona. Tilanteeseen myönnettävät palvelut eivät enää riitä takaamaan inhimillistä ja turvallista elämää.

    ”Muistisairauden edetessä vuorokausirytmi voi muuttua oleellisesti. Se tarkoittaa sitä, että he lähtevät vaikka illalla hoitamaan pankkiasioita tai hakemaan lapsia päivähoidosta. Muistisairaat elävät menneitä aikoja, jotka ovat tuoneet merkityksellisyyttä elämään aiemmin.”

    Heiskanen tietää tapauksia, joissa jopa useaan kertaa eksynyt muistisairas on palautettu kotiin puuttumatta siihen. Hänestä tilanne on signaali, joka vaatii puuttumista.

    ”Siksi on tärkeää, että läheinen tulee mukaan lääkärin vastaanotolle, jotta hän voi kertoa havaintojaan muistisairaan tilanteesta.”

    Lisää aiheesta
    • Kauhavalainen Sami Lahti oli entisen naisystävänsä luona, kun hän sai puhelun 1. elokuuta 2022. Samin isä kertoi, että äiti ei ole tullut takaisin marjametsältä.

      Ihmissuhteet | Äiti, missä olet?

      Tilaajalle
    • Suvi Launonen on ollut pelastuskoiran ohjaajana kolme vuotta. Treenikaverin lapsi Otso Peltonen seurasi Pohjois-Karjalan pelastuskoirat ry:n harjoituksia.

      Eläimet ja kasvit | Kun hälytys kilahtaa puhelimeen, Suvi lähtee keskellä yötä etsimään kadonnutta

      Tilaajalle
    • Suomi.fi-valtuus on sähköinen valtakirja, jonka avulla voi asioida sähköisesti erityisesti eri viranomaisten palveluissa.

      Yhteiskunta | Näillä keinoilla ikääntyneen läheisen puolesta voi asioida – tärkeintä on ennalta varautuminen

      Tilaajalle
    • Muistisairaan ja huonokuntoisen ikäihmisen toiminta vaatii seuraamista omaisilta sekä kotihoidolta. Vaarapaikat löytyvät erityisesti keittiöstä.

      Koti | Vanhus teki tulet kattilaan, kun ei muistanut miten mikroa käytetään – yksin kotona asuva muistisairas on vakuutusyhtiöille riski

      Tilaajalle
    • Maire Nummela on asunut Tupahoiva-hoivakodissa helmikuusta asti. Hän viihtyy hyvin.

      Yhteiskunta | Hoivakoti kuin lottovoitto – tässä vanhusten kodissa voi juosta vaikka maratonin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle