Kuntotarkastuksiin liittyvää sääntelyä ei ole Suomessa, kertoo kiinteistökauppoihin ja -riitoihin erikoistunut asianajaja Leena Laurila.
Kuka tahansa voi perustaa yrityksen ja alkaa myydä kuntotarkastuksia ilman koulutusta tai kokemusta.
”Sitä ei ole missään säädetty, kuka näitä tarkastuksia saa tehdä. Viime hallituskaudella oli käynnissä lakihanke kuntotarkastajien pätevyyksistä, mutta se ilmeisesti jäi kesken, kun tuli kaikkea kiireellisempää koronasta Ukrainan sotaan.”
”Tämän vuoksi täytyy olla tarkkana, mikä koulutus ja kokemus kuntotarkastuksen tekijällä on”, Laurila jatkaa.
Pätevyyden lisäksi tulisi selvittää myös sisältö. Kuntotarkastus-nimellä myydään hyvin erilaajuisia ja -sisältöisiä palveluita.
”Vaihtelua on paljon. Joissakin tarkastuksissa katsotaan paikkoja hyvin pintapuolisesti, jossakin avataan rakenteitakin. Tätä ei mikään laki säätele.”
Jonkinlaista standardia alalle antavat Rakennustietosäätiön KH-kortiston ohjeet. Tarkemmin ottaen kyse on asuntokaupan kuntotarkastuksen suoritusohjeesta. Laurilan mukaan olisi hyvä varmistaa se, että tarkastus tehdään suoritusohjeen mukaisesti.
”Aika monet isommat toimijat ainakin ilmoittavat, että ne tekevät suoritusohjeen mukaisen kuntotarkastuksen. Silloin sen nimi on yleensä asuntokaupan kuntotarkastus.”
”Jossakin tarkastuksissa katsotaan paikkoja hyvin pintapuolisesti, joissakin avataan rakenteitakin.”
Soppaa sekoittaa entisestään termien sekaantuminen. Välillä asuntokaupan yhteydessä puhutaan kuntokartoituksesta tai kuntotutkimuksesta.
”Kuntokartoitus on enemmän puhekielinen termi. Jotkin firmat ovat nimenneet oman tuotteensa kuntokartoitukseksi, mutta sille ei ole sinänsä olemassa mitään virallista määritelmää. Se voi olla suppeampi kuin suoritusohjeen mukainen kuntotarkastus tai sitten ei. Tätä termiä ei kannattaisi käyttää”, Laurila sanoo.
Oikea termi asuntokaupan yhteydessä tehtävälle asunnon kunnosta kertovalle raportille on kuntotarkastus. Tätä myös pankit vaativat. Nimi ja sisältö tulevat edellä mainitusta KH-kortiston suoritusohjeesta.
”Yleensä asuntokaupan kuntotarkastus, jos se tehdään suoritusohjeen mukaan, on pääosin pintapuolinen. Jos talossa on riskirakenteita, tällaiset yleensä pitäisi tutkia tarkemmin kuntotarkastuksessa. Niitä esimerkiksi avataan ja mitataan sen rakenteen kosteutta. Taikka vähintäänkin esitetään lisätutkimuksia.”
Kuntotutkimus taas viittaa tarkempaan ja laajempaan selvitykseen.
”Se tutkimus, jossa varsinaisesti avataan enemmänkin rakenteita, tutkitaan rakenteen sisäistä kosteutta, otetaan näytteitä ja tutkitaan mikrobeja, on yleensä nimeltään kuntotutkimus.”