Täyteen ahdetut pakolaisjunat saapuivat 10 vuotta sitten Saksaan – hetken näytti siltä, että maan historian synkkä painolasti kevenee

Me toimittajat pääsemme aina silloin tällöin, yleensä sattumalta, todistamaan historiallisia hetkiä, joiden merkitystä ja kauaskantoisia seurauksia ei etukäteen osata edes arvioida.

Lauantaiaamu 5. syyskuuta 2015 oli sellainen.

Ensimmäiset täyteen ahdetut pakolaisjunat saapuivat Budapestista Münchenin rautatieasemalle. Olin paikalla.

En vielä silloin tiennyt todistavani pitkän ja repivän pakolaiskriisin alkua. Kahdenkymmenen vuoden Saksa-kokemuksella ymmärsin kuitenkin, että asemalle saapuneet müncheniläisperheet tekivät paljon enemmän kuin vain auttoivat avokätisesti nääntyneitä pakolaisia.

He kevensivät sitä historian raskasta kivirekeä, jota juutalaisten kansanmurhan toteuttanut sotasyyllinen Saksa vetää perässään.

Kansainvälinen median hehkutus oli ensin ylitsevuotavaa. Niin oli välillä myös saksalaisten itsetyytyväisyys.

Huuma kesti kuitenkin vain hetken.

Se vaihtui nopeasti kireisiin kysymyksiin siitä, mihin sadat tuhannet ja lopulta yli miljoona tulijaa sijoitetaan Saksassa ja koko Euroopassa? Ovatko kaikki tulijat todella turvapaikkaa vailla? Löytyykö heille työtä ja asuntoja? Entä jos joukossa on rikollisia ja ääri-islamilaisia?

Kysymykset olivat perusteltuja, eivätkä pelot olleet läheskään kaikilta osin turhia.

Yleinen mielipide muuttui myrkylliseksi sekä poliittisia päättäjiä että vilpittömiä auttajia kohtaan. Heidät leimattiin lapsellisiksi hölmöiksi, jotka eivät ymmärtäneet, miten suuresta katastrofista oli kysymys.

Kupla Saksan suuresta henkisestä muutoksesta puhkesi. Historian kivireki ei keventynyt niin merkittävästi kuin miltä aluksi näytti.

Toisaalta voi sanoa, että reki olisi tänään vielä raskaampi, jos liittokansleri Angela Merkel olisi päättänyt jättää Budapestissa viruneet pakolaiset oman onnensa nojaan.