• Nuoret miehet ovat alkaneet käydä kirkossa – onko syynä Suomen monikulttuuristuminen?

    Uskosta puhuminen ei enää nolota nuoria, Matti Repo kirjoittaa kolumnissaan.
    Jouluyön messuissa nähtiin aiempaa enemmän nuoria miehiä. Arkistokuva joulukonsertista Taulumäen kirkosta Jyväskylässä.
    Jouluyön messuissa nähtiin aiempaa enemmän nuoria miehiä. Arkistokuva joulukonsertista Taulumäen kirkosta Jyväskylässä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Historia ja perinne
    12.1.202506:00
    Kolumni
    Matti Repo

    Viime vuosina ovat nuoret miehet yllättäneet tutkijoita uskonnollisuudellaan. Tavallisesti naiset ovat kaikissa ikäluokissa miehiä aktiivisempia uskonnon harjoittamisessa.

    Nyt asetelma näyttää kääntyneen nuorimpien kohdalla päinvastoin.

    Nuoret naiset ottavat etäisyyttä järjestäytyneeseen uskonnollisuuteen, mutta miehet etsiytyvät kirkkoihin ja haluavat kiinnittyä perinteisiin muotoihin.

    Mistään ryntäyksestä ei toki voida puhua. Mutta parikymppisiä miehiä on alkanut ilmestyä kirkonpenkkeihin yksin tai ystäviensä kanssa.

    Piispana kuulen tästä eri puolilta hiippakuntaa, ja samaa sanovat muut kirkkokunnat ortodokseista helluntailaisiin.

    Tätä kirjoitettaessa eivät seurakuntien viime vuoden tilastot ole vielä valmistuneet.

    Ennakkoarvion mukaan kuitenkin kirkosta eroamisia on ollut jonkin verran vähemmän ja kirkkoon liittymisiä enemmän kuin edellisvuonna.

    Kirkkoherrat ovat kertoneet vilkkaudesta joulunajan tilaisuuksissa. Jouluyön messu on koonnut nuorempaa seurakuntaa kuin pyhäaamujen palvelukset, ja miesten läsnäolo on kiinnittänyt huomiota.

    Mitä nuoret miehet hakevat?

    Selitykseksi on tarjottu turvallisuuden kaipuuta epävarmana aikana.

    Maan talous mataa, huominen ei anna hyvinvointia, naapurin sotaisuus hermostuttaa, ympäristö tuhoutuu eikä ilmastonmuutosta kyetä hillitsemään.

    Moni nuori mies kuvaa itseään arvokonservatiiviksi ja äänestää oikeistolaisia puolueita.

    Heistä poiketen nuoret naiset identifioivat itsensä arvoliberaaleiksi ja äänestävät vihreitä ja vasemmistoa. Siinäkin on taustalla huoli tulevaisuudesta.

    Ehkä nuoret kestävätkin enemmän erilaisuutta kuin aikuiset ja ovat aidon kiinnostuneita uskonasioista.

    Arvomaailmat eroavat, mutta ehkä nuoriso hakeekin elämään hengellistä sisältöä, niin miehet kuin naiset? Tutkimuksissa naiset ovat yleensä miehiä kiinnostuneempia vaihtoehtoisista henkisyyden muodoista, kuten uskosta meedioiden kanavoimiin viesteihin.

    Kirkon nelivuotiskertomuksen kyselyn mukaan tässä ei nyt ole 15–39-vuotiaissa olennaista eroa. Myös moni uskonnottomaksi tai etsijäksi itsensä ilmoittava kertoo pitävänsä henkimaailmaa mahdollisena, vaikka samalla kertoo, ettei usko kristinuskon Jumalaan.

    Syksyllä julkaistun Nuorisobarometrin mukaan vain vähemmistö nuorista pitää itseään uskonnollisena, mutta suuri enemmistö on avoin uskonnon julkisille ilmaisuille.

    Koulussa saa nuorten vastausten mukaan puhua uskosta ja vakaumuksesta, ja sellaisen muodostamiseen tulee saada tukea. Myös opettajien uskonnollisuus saa nuorten enemmistön mukaan näkyä koulussa. Ehkä nuoret kestävätkin enemmän erilaisuutta kuin aikuiset ja ovat aidon kiinnostuneita uskonasioista.

    Tähän lienee ohjannut Suomen monikulttuuristuminen. Eri uskontokuntien edustajien kanssa ollaan vuorovaikutuksessa.

    Ei olekaan niin noloa puhua uskosta, jota on totuttu pitämään yksityisasiana.

    Kristillisessä kulttuurissa kasvanut joutuu miettimään, uskooko sittenkin johonkin vai ei.

    Lisää aiheesta
    • Uskontoa ei voi harjoittaa vahingossa tai tietämättään. Jumalanpalveluksen näkeminen televisiosta tai moskeijan rukouskutsun kuuleminen lomamatkalla ei ole uskonnon harjoittamista vaan sille altistumista, kirjoittaa Matti Repo.

      Historia ja perinne | Uskontoon liittyvässä keskustelussa kaksi tärkeää asiaa menee täysin sekaisin

    • Ihmisen elämänrohkeus ja itsetunto vahvistuvat varhaislapsuudessa koetusta turvallisuudesta.

      Perhe | Lapsensaanti luo uskoa tulevaan, mutta juuri tulevaisuus saa ihmiset jäämään lapsettomiksi

    • Hautaamisen hinnoittelussa ei lain mukaan voi ottaa huomioon siitä, onko vainaja ollut kirkon jäsen.

      Kulttuuri | Kuuluuko seurakuntien jäsenten maksaa kirkkoon kuulumattomien hautaukset? Kestämätön tilanne vaatii ratkaisua

    • Kesällä on uutisoitu monista häiriöistä rippileireillä. Ensimmäinen tapaus oli niin ruma, että sen imussa nousi julkisuuteen jokin pienempikin kahnaus.

      Yhteiskunta | Nuorille on taattava rippileireillä turvallisuus ja koskemattomuus – mallia voisi ottaa Englannista

    • Ruotsista palautetut pääkallot saapuivat Korpituuli-tamman vetäminä Pälkäneen Rauniokirkolle eli entiselle Pyhän Mikaelin kirkolle.

      Historia ja perinne | Ruotsalaiset uskoivat, että suomalaiset ja saamelaiset olivat heikkoälyisiä – pääkallojen vertailulla se oli tarkoitus näyttää toteen

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää