• Samuli Edelmann juksasi poikaansa näytellyttä Joel Hirvosta ‒ kaksikko muodosti erityisen suhteen Häjyt 2 -elokuvan kuvauksissa

    Häjyt 2 -elokuvaan valmistautuminen tarkoitti Joel Hirvoselle murteen opettelua ja vanhojen eteläpohjalaisfilmien katsomista.
    Tilaajalle
    Joel Hirvonen rauhoittuu luonnossa liikkumalla. Hän uskoo, että kaikilla suomalaisilla on syvä kaipuu metsään asuinpaikasta riippumatta.
    Joel Hirvonen rauhoittuu luonnossa liikkumalla. Hän uskoo, että kaikilla suomalaisilla on syvä kaipuu metsään asuinpaikasta riippumatta. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Metsä
    4.2.202520:00
    Janica Pörhönen

    Sitruunankeltaiselle nojatuolille istuutuu kohtelias mies. Kasvoille leviää aurinkoinen hymy, kun hän on upota muhkeaan nojatuoliin. Ollaan Helsingin Lauttasaaressa tuotantoyhtiö Solar Filmsin tiloissa.

    Joel Hirvonen esittää Aleksi Mäkelän ohjaamassa Häjyt 2 -elokuvan toisessa osassa puukkojunkkari Konsta Karhua nykyajan kontekstissa. Mäkelä on ohjannut myös ensimmäisen Häjyt-elokuvan vuodelta 1999.

    Tarinassa Konsta syyllistyy rikoksiin ja kamppailee sisäisten demoniensa kanssa. Nuorukainen kärsii isättömyyden aiheuttamasta traumasta.

    Konsta on vastakohta sille miehelle, joka nyt istuu edessä.

    Hirvonen tekee kuitenkin uskottavan roolisuorituksen elokuvassa. Voisi ajatella, että hän on luonnostaan korstomainen.

    ”Näyttelijän täytyy jollain tasolla pitää hahmostaan ja ymmärtää häntä. Onhan se jollain tavalla vapauttavaa näytellä täysin sellaista, mitä ei itse ole. Saa räiskiä menemään”, Hirvonen sanoo ja hymyilee.

    Lisää aiheesta
    • Eteläpohjalaisen miehen kansallispuvusta lähtöisin oleva helavyö on nähty muun muassa amerikkalaisen laulaja Cherin sekä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu -yhtyeen jäsenten päällä. Vyötä valmistaa kauhavalainen puukkotehdas Iisakki Järvenpää.

      Historia ja perinne | Helavyöstä tuli tähtien rakastama hitti – näin se päätyi 100 miljoonaa äänitettä myyneen laulajan lantiolle

      Tilaajalle
    Eteläpohjalaista nykypuukkojunkkaria Häjyt 2 -elokuvassa näyttelevä Joel Hirvonen sanoo rakastavansa leipäjuustoa lakkahillolla. ”Ennen en siitä pitänyt, mutta sitten tyttöystäväni vinkkasi leipäjuuston mikrottamisesta.”
    Eteläpohjalaista nykypuukkojunkkaria Häjyt 2 -elokuvassa näyttelevä Joel Hirvonen sanoo rakastavansa leipäjuustoa lakkahillolla. ”Ennen en siitä pitänyt, mutta sitten tyttöystäväni vinkkasi leipäjuuston mikrottamisesta.” Kuva: Sanne Katainen

    Roolihahmo kiihtyy elokuvassa nollasta sataan. Hirvonen itse ei omien sanojensa mukaan hermostu helposti.

    Sitä Hirvonen pitää kuitenkin epänormaalina, jos ihminen ei koskaan hermostu. Tällaisissa tilanteissa hän pyrkii itse sanoittamaan ärsyttävän asian ja syyn siihen.

    Epäoikeudenmukaisuus ärsyttää häntä itseään. Kuten ihmisten huono kohtelu sekä hallituksen nykytoimet, jotka kohtelevat hänen mukaansa epätasa-arvoisesti huonompiosaisia.

    ”Olen opetellut pistämään rajoja. Sanomaan, jos joku toimii tilanteessa väärin. Ehkä mulla on vähän ylikorostunut tarve epäoikeudenmukaisuuden havaitsemiseen.”

    Jotkut tuplavokaalit murteessa tuntuivat vaikeilta.

    Joel Hirvonen
    Hirvonen ajattelee, että meissä kaikissa on ihmisyyden kaikki puolet, myös pahuuteen taipuvaiset. ”Elämä muovaa meistä sellaisia kuin olemme.”
    Hirvonen ajattelee, että meissä kaikissa on ihmisyyden kaikki puolet, myös pahuuteen taipuvaiset. ”Elämä muovaa meistä sellaisia kuin olemme.” Kuva: Sanne Katainen

    Etelä-Pohjanmaan murteen opettelu oli Hirvoselle vaikeaa. Hän on itse kotoisin Keski-Suomesta, eikä hänellä ole sukua Etelä-Pohjanmaalta.

    ”Jotkut tuplavokaalit tuntuivat vaikeilta. Joitain sävyasioita jouduin korjaamaan kuvauksissa, etten vedä murretta liian korostuneesti. Välillä varmistin paikallisilta avustajilta ja esimerkiksi seinäjokiselta lavastajalta Teppo Mäkipellolta, lausuinko oikein”, hän kertoo.

    Murteeseen hän tutustui katsomalla muun muassa alkuperäisen Häjyt-elokuvan, Pohjanmaa-elokuvan, vuodelta 1988 sekä opettelemalla lausumista yhdessä Teatterikorkeakoulun murteisiin erikoistuneen professorin Malla Kuuranteen kanssa.

    Teosta kuvattiin Kauhavalla, Seinäjoella ja pääkaupunkiseudulla viime vuoden loppukesällä ja alkusyksyllä. Ulkomaan kohtaukset purkitettiin puolestaan Alankomaiden Amsterdamissa ja Espanjan Malagassa.

    Elokuva valmistui hurjaa vauhtia, sillä ensi-illan se saa 19.2.

    Hirvoseen Etelä-Pohjanmaan lakeudet tekivät vaikutuksen.

    ”Siinä maisemassa on jotain tosi jylhää ja upeaa.”

    Hirvoselta itseltään puuttuu kokemus kotiseutuidentiteetistä, koska hän on asunut useilla eri paikkakunnilla. Juuret kotiseutuun ovat hänestä kuitenkin hieno asia.

    Surullisena hän pitääkin sitä, että ihmisiä muuttaa pois maaseudulta ja kasvukeskuksiin panostetaan hajaseutua enemmän.

    ”Hajaseudulla on kuitenkin suuri kulttuurinenkin rikkaus”, hän lausuu.

    Joel Hirvonen kuvailee itseään rauhalliseksi ja herkäksi mieheksi.
    Joel Hirvonen kuvailee itseään rauhalliseksi ja herkäksi mieheksi. Kuva: Sanne Katainen

    Eteläpohjalaiselokuva käsittelee myös isän ja pojan välistä vaikeaa suhdetta. Konstan isän Jussi Murikan roolia esittää Samuli Edelmann.

    ”Tuntuu, että löysimme Samulin kanssa jonkin tosi syvän yhteyden. Ennen kuvauksia kävimme yhdessä syömässä ja treenaamassa, jotta kuvauksissa ei tarvitsisi jännittää toista. Meistä tuli ystäviä.”

    Kollegaansa Hirvonen kuvailee hyvin lämpimäksi ja vilpittömäksi ihmiseksi, johon hän suhtautuu kunnioituksella.

    Yhtenä kuvauspäivänä Edelmann sai Hirvosen säikähtämään toden teolla, kun Hirvonen tuli maskeerattavaksi bussiin.

    ”Samuli käveli sisään ja kysyi, että olenhan muistanut opetella monologin kuolleesta isoäidistä. Menin vähän paniikkiin, koska en ollut kuullut mistään monologista. Samuli vain jatkoi, enkö muka muista. Sitten hän paljasti sen olevan vitsi.”

    Hirvonen muistaa, miten bussissa revettiin nauruun.

    ”Samuli teki saman jekun myös toiselle näyttelijälle”, hän sanoo nauraen.

    Ylisukupolviset traumat ovat Häjyt 2 -elokuvan keskiössä. Joel Hirvonen kokee olevansa suvussaan ensimmäinen sukupolvi, jolle sotatraumat eivät ole siirtyneet.
    Ylisukupolviset traumat ovat Häjyt 2 -elokuvan keskiössä. Joel Hirvonen kokee olevansa suvussaan ensimmäinen sukupolvi, jolle sotatraumat eivät ole siirtyneet.  Kuva: Sanne Katainen

    Joel Hirvonen on pohtinut metsänomistajaksi ryhtymistä veljensä kanssa. He ovat kaavailleet yhdessä ostavansa metsäpalstan, mahdollisesti suojelukohteen. Metsää voisi käydä myös itse hoitamassa.

    ”Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on tärkeää eläinten asuinsijojen kannalta ja sen takia, jotta meillä on tulevaisuus täällä maapallolla”, Hirvonen kuvailee motiiviaan suojeluun.

    Lapsuudessaan Hirvonen on viettänyt paljon aikaa setänsä vilja- ja peltotilalla Keski-Suomessa Hirvaskankaalla lähellä Äänekoskea. Hän myöntää olleensa kuitenkin se lapsi, joka tykkäsi härnätä veljensä kalastusta.

    Nyt aikuisena Hirvonen sanoo ihailevansa veljeään kovasti. Veli on taitava kädentöissä ja on käynyt esimerkiksi metsästämässä.

    Haaveet metsänomistajuudesta ovat toistaiseksi ajatuksen tasolla, sillä elokuva- ja televisioprojektit pitävät näyttelijän kiireisenä.

    Lisää aiheesta
    • Anna Honkanen kertoo tunteiden sahanneen epävarmuudesta innostukseen sukupolvenvaihdoksen valmistelun aikana. Nyt hän on varma, että ratkaisu on ollut oikea.

      Metsänhoito | Ehdottomasti oikea ratkaisu – Anna Honkasesta tuli sadan hehtaarin metsänomistaja sukupolvenvaihdoksessa

      Tilaajalle
    • Klapien teko on Kymäläisen mukaan raskasta, mutta palkitsevaa puuhaa.

      Metsänhoito | Akseli Kymäläinen 18, kyllästyi kesätöihin kaupungissa – tienaa nyt tuhansia euroja myymällä klapeja

      Tilaajalle

    Joel Hirvonen

    Näyttelee pääroolia elokuvassa Häjyt 2.

    Jussi-ehdokkaana 2024 vuoden pääosasta elokuvassa Omenavarkaat.

    Syntynyt Jyväskylässä 1994, asunut myös Tampereella. Viettänyt ison osan elämästään Espoossa.

    Harrastaa kuntosalilla käymistä, juoksua ja uimista.

    Valmistunut Teatterikorkeakoulusta 2020.

    Parisuhteessa.

    Omistaa 5-vuotiaan Alli-nimisen maine coon -kissan.

    Yllättävä taito: Osaa tehdä hyviä smoothieita. ”Melkein joka aamu teen tyttöystävälleni smoothien, johon laitan mangoa, omenaa, avokadoa, lehtikaalia, pinaattia ja kurkkua.”

    Kun Hirvonen lähtee haastattelusta kotiinsa, hänen kotonaan Helsingissä odottaa kehräävä Alli-kissa, joka on rodultaan maine coon. Joel on aina ollut sekä kissa- että koiraihminen.

    ”Alli on kiltti ja seurallinen. Se haluaa olla jatkuvasti mukana kaikessa.”

    Maine cooneissa häntä viehättää rodun majesteettinen olemus ja iso koko. Aiemmin hänellä oli toinenkin samanrotuinen kissa, mutta se kuoli vuosi sitten. Kissa oli jättikokoinen, sillä se painoi 11 kiloa.

    Joel Hirvonen sanoo, että haluaisi olla näyttelijänä kuin kissa, yhtä kiinnostava.

    ”Sitä liimautuu seuraamaan kissaa odottaen, mitä se tekee seuraavaksi”, Hirvonen sanoo.

    Ei ole epäilystäkään, etteivätkö suomalaiset tapittaisi jatkossakin kiinnostuneina Hirvosen lahjakasta näyttelemistä kotisohvalta, elokuvateattereiden tai teattereiden penkeiltä.

    Lisää aiheesta
    • Joel Hirvonen ja Samuli Edelmann nähdään Häjyt 2 -elokuvan päärooleissa.

      Elokuva | Eteläpohjalaiset puukkojunkkarit mellastavat taas – Häjyt 2 tulee ensi-iltaan helmikuussa

    • Kaarina Rinnankoski-Palomäki näkee metsänomistamisen sukupolvien ketjuna. Yhdenkään polven ei pidä yrittää maksimoida oman omistusaikansa tuottoa.

      Metsänhoito | Kaarina Rinnankoski-Palomäki päätyi sukumetsien omistajaksi, koska ketään muuta ei kiinnostanut – ”Otin metsäkansiosta ensimmäisen paperin ja katsoin, mitä se mahtaa tarkoittaa”

      Tilaajalle
    • Kymmenenvuotias leikattu Mosse-kissa saa olla Johanna Toropaisella lemmikkinä. Kasvatukseen hän ei sitä sydänsairauden vuoksi käytä.

      Lemmikit | Moni haluaa ilveksen näköisen rotukissan vain sen suuren koon vuoksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Joel Hirvonen
    Samuli Edelmann
    elokuva
    näyttelijä
    Häjyt 2
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa