Nopeatempoista ja taianomaista tarinankerrontaa – Lucinda Riley ja Harry Whittaker synnyttävät pirkkosaisiomaisen vivahteen

Irlantilaissyntyisen Lucinda Rileyn (1965–2021) kirjojen myynti on Suomessakin ylittänyt miljoonan. Viime vuoden kymmenen lainatuimman käännöskirjan listalle nousi peräti neljä Rileyn teosta. Mikä on maailmanlaajuisen menestyksen salaisuus?

En tapaa lukea viihteellisiä lukuromaaneita. En tuntenut lainkaan Rileyn tuotantoa tarttuessani tähän Seitsemän sisarta -sarjan päätösosaan.

Rileyn poika, kirjailija Harry Whittaker, viimeisteli sen äitinsä muistiinpanojen pohjalta.

Alku vie Pariisiin, vuoteen 1928. Ystävällinen perhe on löytänyt kovia kokeneen pikkupojan pensasaitansa alta. Poika ei puhu, mutta vastailee kysymyksiin kirjoittamalla ja pitää kahta päiväkirjaa, auttajien silmille tarkoitetun rinnalla salaista. Aikanaan hänestä tulee Papa Salt.

Toisessa kerronnan tasossa seitsemän sisarusta on koolla isänsä muistoristeilyllä Egeanmerellä vuonna 2008. He saavat luettavakseen isänsä päiväkirjan. Tässä vaiheessa lukemiseni uhkasi katketa. Replikoinnin latteus tuntui ylipääsemättömältä. (Sarjan lukenut kokee luultavasti toisin.)

Onneksi jatkoin eteenpäin, sillä pian olin sisällä tarinassa. Lahjakkaan pojan elämän pituinen pakomatka vie eri maanosiin historiasta tuttujen tapahtumien käänteissä. Punaisena lankana kulkee kuolematon rakkaustarina, timantti ja Plejadien myyttinen tähtikuvio.

Nopeatempoiset klassisen draaman käänteet vievät lukijaa läpi hurjan sivumäärän. Kirja on aikuisten satu, jolta ei enää odotakaan uskottavuutta, vaan tarinankerronnan taikaa. Sitä samaa, mitä satujen rakastajat kokivat lapsena.

Mieleeni palasi Pirkko Saision Passio (Siltala, 2021), jolle olisin suonut Finlandia-palkinnon.

Muusta Saision tuotannosta poikkeava massiivinen romaani on sekin suuri kiehtova satu, miten kultakoru vaihtaa omistajaa vuosisatojen halki. Ja se on täysin uskottavasti kerrottu.