• MT 100 vuotta sitten: Suomi mainittu – suomalaiset separaattorit niittävät kunniaa Amerikassa

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 25.1.1925 myös Hailuotoa kohdanneesta myrskystä, joka riipi katot ladoista.
    Uutinen maatalousnäyttelystä kertoi näytteillä olevista separaattoreista.
    Uutinen maatalousnäyttelystä kertoi näytteillä olevista separaattoreista. Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    25.1.202520:30
    Tuovi Mäkipere

    Suomalaiset separaattorit.

    Suuressa maatalousnäyttelyssä, joka syyskuussa toimeenpantiin Palermossa Argentinassa, oli näytteille asetettuna suurempi kokoelma suomalaisia voima- ja käsiseparaattoreja ”Lakta” ja ”Milka”, joita valmistaa Kone- ja Siltarakennus Osakeyhtiö, Helsingissä.

    Näyttelyssä saivat suomalaiset separaattorit korkeimman palkinnon, kultamitalin, kilpailussa useiden ruotsalaisten, saksalaisten, tanskalaisten ja amerikalaisten separaattorien kanssa. Samoin otti ”Lacta”-separaattori osaa suureen meijerinäyttelyyn Wisconsissa, Yhdysvalloissa, viime joulukuussa, missä näyttelyssä käyneet ammattimiehet suurella mielenkiinnolla tutustuivat tähän nykyaikaiseen ja suosittuun separaattoriin.

    Vähirehusekoituksia kaupattiin MT:ssä.
    Vähirehusekoituksia kaupattiin MT:ssä. Kuva: Kansallisarkisto

    Myrskyn tuhot Hailuodossa.

    Viikon alussa vallinnut myrsky kohtasi varsin ankarana Hailuodon seutuja, saaden aikaan huomattavia vahinkoja. Niinpä kaatoi maanantaina vallinnut myrsky 2 tuulimyllyä, melkein kaikista aukeilla paikoilla sijaitsevista ladoista repi se katon ja särki joukottain kalahuoneita rannoilla.

    Vesi nousi ankarasti, tulvien rantaniityille kastellen suuret määrät heiniä. Huolimatta myrskyn voimasta, jonka pelättiin katkaisevan yhteyden mantereen kanssa, pysyi yhteys, ihmeellistä kyllä, yllä, sillä se kapea jääkannas, joka yhdistää nykyisin Hailuodon ja mantereen, ei rikkoutunut, vaan pääsevät jalkamiehet sitä myöten kulkemaan, vaikkakaan se ei kannata suurempaa painoa. Postia kuljetetaan veneellä Siikajoelta.

    Viipurilainen yritys halusi ostaa kotimaista rukiita.
    Viipurilainen yritys halusi ostaa kotimaista rukiita. Kuva: Kansallisarkisto

    Metsään karkasi

    Vuojoen kartanon karjasta tämän viikon alkupäivinä muuan villiintynyt hieho. Hiehoa ei ole vielä tavattu.

    Lisää aiheesta
    • Kannan vaihteluun ovat vaikuttaneet paljon kanta-arviot, joiden tekeminen on haastavaa, sillä hirven lisääntymisvauhti on nopea.

      Erä | Tiesitkö, että tasan sata vuotta sitten hirviä oli Suomessa jäljellä vain muutama yksilö

      Tilaajalle
    • Pasolan maitotilan yksinkertaisen mallista pihattoa on mahdollista jatkaa vielä kummastakin päästä, jos tarvetta tulee. Kolmannelle lypsyrobotille on jo perusta valmiina, mutta toistaiseksi sitä ei ole tarkoitus hankkia.

      Maidontuotanto | Mittava säästö lypsykarjan kuivituskuluissa – eläinten oma lanta separoidaan kuivikkeeksi

      Tilaajalle
    • Metsäpalojen vastustamisesta kerrottiin tammikuussa 1925.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Metsäpalot innoittivat hakemaan oppia ulkomailta

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää