Perimän päätyyppien yleisyys vaihtelee maantieteellisesti niin paljon, ettei se voi olla sattumaa, Palo kertoo. Kuva: Jarkko Sirkiä
Yleinen ”tieto” ei pidä paikkaansa: Suomen itään ja länteen jakava linja on tuhansia vuosia Pähkinänsaaren rauhaa vanhempi
Suomen itään ja länteen jakava linja on tuhansia vuosia Pähkinänsaaren rauhaa vanhempi.
Suomi on todennäköisesti asutettu kahdessa aallossa, oikeusgenetiikan tutkija Jukka Palo kertoo. Kuva: Jarkko SirkiäMurreraja, kulttuuriraja, jopa sairastavuusraja.
Pähkinäsaaren rauhan rajalinjaksi mielletty raja Laatokan eteläpuolelta Pohjanlahdelle jakaa Suomen kahtia hämmentävän tarkasti.
Historiasta rajalinjan vaikutusta tunnetaan vielä enemmän. Rajan itä- ja pohjoispuolella viljelyyn käytettiin hankoauraa, kun taas eteläpuolella käytössä oli kaariaura.
Itäisessä kansanperinteessä kokkoja poltetaan juhannuksena, lännessä keväällä.
”Minä olen tutkinut näitä eroja niin kauan, että alan nähdä itä–länsi-eroja jo joka paikassa”, sanoo THL:n ja Helsingin yliopiston oikeusgenetiikan tutkija Jukka Palo.
Hän muistelee puolivakavissaan tapaturma-alttiudenkin olevan rajan koillispuolella lounaista Suomea suurempi.
Rajasta onkin tullut eräänlainen Graalin malja, jonka perusteella lähes kaiken Suomessa voi jakaa, oli se mielekästä tai ei. Toisinaan kyse voi olla myös silkasta sattumasta.
Palon tutkimusalan löydösten mukaan erot Itä- ja Länsi-Suomen erilaisuudesta eivät kuitenkaan ole perusteettomia, vaan rajalinja on todellinen.
Suomalaisten perimän perusteella Pähkinäsaaren raja erottaa toisistaan geneettisesti toisistaan poikkeavat väestöt.
”Meillä on selvästi itäinen tyyppi ja läntinen tyyppi. Läntinen on yleistä Länsi-Suomessa, mutta kaikista eniten tyyppiä esiintyy Etelä-Norjassa. Itäistä tyyppiä esiintyy myös idemässä, mutta kaikista yleisin se on Suomessa", Palo selittää.
Ero käy ilmi isälinjasta, eli Y-kromosomista. Se on biologisen sukupuolen määrittävä kromosomi, jonka poikalapsi saa isältään.
Kromosomista tunnetaan erilaisia päätyyppejä, eli haploryhmiä, joiden perusteella niitä voidaan luokitella.
”Varhaisista metsästäjäkeräilijöistä on tunnistettu muutamia päätyyppejä sen mukaan, missä he kärvistelivät jääkauden”, Palo kertoo.
Tutkimusten perusteella itä- ja länsisuomalaisten kromosomityypit eroavat toisistaan.
”Y-kromosomilinjojen mukaan rajalinja on olemassa. Kuopiolaismiesten otos oli geneettisesti kauempana pohjanmaalaisista, kuin ruotsalaismiesten otos on sisilialaisista”, Palo kertoo.
”Etenkin ruotsinkielinen Pohjanmaa erottuu vielä erikseen.”
Itä-Suomessa yleisempiä ovat Palon mukaan metsästäjä-keräilijöille tyypilliset perintötekijät, kun taas lounaisessa Suomessa esiintyy samoja maanviljelijäyhteisöihin viittaavia perinnöllisyystekijöitä kuin esimerkiksi Ruotsissa ja muualla Pohjois-Europassa.
Yksittäisestä henkilöstä hänen kantamansa DNA:n tyyppi ei kerro juuri mitään.
”Ei tietty haploryhmä tietenkään tee kenestäkään maanviljelijää tai metsästäjää”, Palo kertoo.
Väestön tasolla eroavista perintötekijöistä voidaan kuitenkin tehdä johtopäätöksiä. Suomalaisten osalta vaikuttaa siltä, että Pähkinäsaaren rajan itäpuolella väestö on tullut idästä, länsipuolella lännestä.
Selitys Pähkinäsaaren rauhasta rajan aiheuttajana ei ole kuitenkaan todennäköinen, tai oikeastaan edes mahdollinen, Palo selittää.
Vaikka valtionrajasta olisikin 1300-luvulla sovittu, ei se selittäisi näin selkeää geneettistä rajaa kahden eri alueen välissä.
”Genetiikan askelma on yksi sukupolvi. Vaikka raja olisi sulkenut kaiken kanssakäymisen, ei kerta kaikkiaan ole mahdollista, että geneettisiä eroja olisi voinut syntyä niin nopeasti.”
Itä-Suomi oli myös asutettu jo ennen 1300-lukua, joten kyse ei voi olla myöskään alueiden asuttamisesta rajalinjan mukaisesti.
Palon mukaan vaikuttaakin siltä, että Suomi on asutettu pääosin kahdessa jaksossa. Ensin, noin 8 000 vuotta sitten Suomeen ehtivät idästä tulleet metsästäjä-keräilijäkansat, jotka asuttivat koko maan.
Muutamaa tuhatta vuotta myöhemmin Lounais-Suomessa maihin nousi maanviljelystä harjoittanut kansa, joka sekoittui Etelä- ja Länsi-Suomessa aiempiin asukkaisiin.
”Maanviljelyksen eteneminen Eurooppaan johti väestökasvuun alueella. Suomessa kasvu jäi maltillisemmaksi”, Palo kertoo.
”Euroopassa metsästäjä-keräilijäväestö sulautui nopeasti kasvaneeseen maatalousväestöön. Suomessa maatalous ei kyennyt päihittämään eräkulttuuria näin selkeästi.”
Laatokalta Pohjalahdelle kulkevaa rajalinjaa viljelijäväestön geeniperimä ei merkittävästi ylittänyt. Syynä tähän tuskin oli tuhansia vuosia myöhemmin solmittava rauha.
Palon mukaan maanviljelyä todennäköisesti vain harjoitettiin siellä, missä se oli helpointa.
”Kun tonttipulaa ei ollut, tuntuu luonnolliselta että maata asetuttiin viljelemään siellä, missä se oli helpompaa ilmasto-olosuhteiden vuoksi.”
Historioitsija Jukka Korpela myös huomauttaa, että pitkään parhaat kulkutiet eli vesistöt ohjaavat Suomessa liikkumaan nimenomaan Pähkinäsaaren linjaa pitkin.
Vasta 1900-luvun maantiet ohjasivat liikkumaan linjan vastaisesti. Jos luontaiset kulkureitit olisivat olleet erilaiset, olisivat geenit ja kulttuuri ehkä sekoittuneet jo aiemmin.
Raja jakaakin Suomea myös luonnonmaantieteellisesti. Esimerkiksi kallioperä on sen itä- ja pohjoispuolella vanhempaa.
Ihmistoiminnan kannalta olennaista on se, että terminen kasvukausi tuntuu myötäilevän uskollisesti koulukirjoista tuttua linjaa.
Ilmeisesti maanviljelys ei ollut pohjoisemmassa ja itäisemmässä Suomessa niin ylivoimainen elinkeino kuin muualla Euroopassa. Viljelyn voittokulku tyssäsi ainakin joksikin aikaa Pähkinäsaaren rajalinjalle.
Laaja maanviljely levisi Itä-Suomeen vasta 1500-luvulla Kustaa Vaasan toiminnan seurauksena.
Vaasan tavoitteena oli vahvempi kontrolli maahan ja sen väestön ja verotulojen kasvattaminen. Valtion virkamiehet laitettiin erikseen valvomaan, että itäsuomalaiset asettuivat paikalleen viljelemään maata, eivätkä kuljeksineet luonnon antimien perässä.
Luonnon uhmaaminen ei sujunut täysin ongelmitta. 1600-luvun lopulla poikkeuksellisen kylmät säät johtivat suurina kuolonvuosina tunnettuun tragediaan, jossa lähes kolmannes Suomen alueen silloisesta väestöstä menehtyi.
Geenitieteen asiantuntija Jukka Palo työskentelee myös esimerkiksi sankarivainajien tunnistamisen parissa. Kuva: Jarkko SirkiäKahden muuttoliikkeen teoria vaikuttaisi selittävän suomalaisten geenierot. Myös kampakeraamisen Pöljän kulttuurin ja myöhemmän nuorakeraamisen kulttuurin rajat kulkevat saman linjan mukaisesti.
Mitenkään tyypillinen näin selkeä rajalinja perimässä ei ole.
Eläimiltä vastaavia linjoja tunnetaan. Esimerkiksi siilien ja varisten kannat eroavat Itä- ja Länsi-Euroopassa toisistaan, vaikka mikään maantieteellinen seikka ei niiden sekoittumista estäkään.
Jukka Palo ei kuitenkaan osaa nimetä ihmisten osalta vastaavia linjoja.
Samalla on syytä muistaa, että erot ihmisten perimässä ovat ylipäänsä hyvin pieniä. Muilla eläinlajeilla kuin ihmisillä näin pieniä eroja tuskin edes tutkittaisiin.
Itä- ja länsisuomalaisistakin geenierot kertovat lähinnä sen, että heillä on jossain määrin eri esivanhemmat.
Ei täysin, sillä siihen Suomen väestöpohja ei olisi riittänyt. Se on helppo todistaa yksinkertaisella laskulla.
Koska jokaisella ihmisellä on kaksi vanhempaa, ja heillä taas kaksi vanhempaa, on nykyisin elossa olevilla ihmisillä ollut 1500-luvulla puoli miljoonaa esivanhempaa.
Kutakuinkin saman verran oli tuolloin koko nyky-Suomen alueella asukkaita.
Kovin erillinen geenipohja suomalaisten välillä ei ole siis edes teoriassa mahdollinen. Muun muassa äitilinjasta kertovassa mitokondriossa erot ovatkin idän ja lännen välillä huomattavasti Y-kromosomien välisiä eroja pienempiä.
Henkilö- ja alueidentiteetille rajalinja on kuitenkin edelleen tärkeä. Sitä korostaa monta kertaa Palokin, joka itse vitsailee eri tasolla olevien korviensa johtuvan suomalisille tyypillisestä kapeasta geeniperimästä.
- Osaston luetuimmat
