• Näistä maista löytyvät Euroopan puhtaimmat uimavedet – Suomi ei ole kympin sakissa mutta päihittää Ruotsin

    Tuore uimavesiraportti kertoo, että vuonna 2022 lähes 86 prosenttia Euroopan uimarannoista kuului EU:n laatuluokkaan ”erinomainen”. Suomessa tuohon ylsi 89,4 prosenttia uimapaikoista.
    Luulitko, että uimavetemme on ylivertaista Euroopassa? Ei nyt ihan niinkään, vaikka on pääosin erinomaista.
    Luulitko, että uimavetemme on ylivertaista Euroopassa? Ei nyt ihan niinkään, vaikka on pääosin erinomaista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Ympäristö
    11.6.202318:30
    Jarmo Hankivaara

    Euroopan ympäristökeskuksen yhteistyössä komission kanssa laatima vuotuinen uimavesiraportti kertoo uimareille, mistä löytyvät tänä kesänä Euroopan puhtaimmat uimarannat.

    Kaksi kolmesta Euroopan uimarannasta sijaitsee rannikkoalueella. Rannikoilla uimarantojen vedenlaatu on yleensä parempi kuin sisämaan joki- ja järvivesissä.

    Uimavedet luokitellaan havaittujen ulosteperäisten bakteerien määrän perusteella uimavesidirektiivin laatuluokkiin ”huono”, ”riittävä”, ”hyvä” tai ”erinomainen”.

    Vuonna 2022 EU:n rannikoiden uimarannoista 88,9 prosenttia luokiteltiin laadultaan erinomaisiksi. Sisämaan uimavesissä tähän laatuluokkaan kuuluvien rantojen osuus oli 79,3 prosenttia.

    Suomessa 89,4 prosenttia uimavesistä kuului vuonna 2022 laatuluokkaan ”erinomainen”.

    Parasta uimavettä on Kyproksella, huonointa Puolassa.

    Ulkomailla laadultaan erinomaisinta uimavettä löytyy Kyprokselta, peräti 99,2 prosentissa uimarannoista. Kakkosijaa pitää Itävalta 96,9 prosentilla ja lähes tasoissa on Kreikka 96,6 prosentilla.

    Yli 90 prosenttiin pääsevät myös Kroatia, Tanska, malta, Bulgaria, Romania ja Saksa. Myös Italia kiilaa Suomen edelle, vaikka monet valittelevat sen vesien likaisuutta ja omien järviemme puhtautta.

    Kuva: European Environment Agency

    Harvimmin erinomaiseen uimaveteen pääsee Puolassa (55,9 %), Slovakiassa (59,4 %), Unkarissa (63,1 %) ja Virossa (64,6 %). Yllättäen myös Ruotsi jää tilastossa häntäpäähän 74,8 prosentilla.

    Sen jälkeen, kun uimavesidirektiivi annettiin vuonna 2006, ”erinomaisten” uimarantojen osuus on kasvanut, ja viime vuosina se on vakiintunut: rannikoilla osuus on 85–89 prosenttia ja sisämaan uimavesissä 77–81 prosenttia. Vuonna 2022 ”erinomaisten” uimarantojen osuus kaikista EU:n uimavesistä oli 85,7 prosenttia. Veden laatua koskevat vähimmäisvaatimukset täyttyivät 95,9 prosentissa kaikista EU:n uimavesistä.

    Lisää aiheesta
    • Elokuussa Sipoossa ylivuotanut jätevesipumppaamo on kunnostettu. Uudenlaiselta matalaenergiapumppaamolta ei pitäisi enää syntyä vuotoja.

      Kunnat jättävät jätevesivuotoja ilmoittamatta ja viemäreitä korjaamatta — jäteveden ylivuoto sai tienoon haisemaan elokuun lopussa Sipoossa

    • Kesällä uimakauden aikana uimaveden laadusta tiedotetaan uimarannoilla sekä esimerkiksi kuntien verkkosivuilla.

      Ympäristö | Euroopan uimavesiraportti: Suomen yleisillä uimarannoilla on turvallista uida

    • Uimaliiton hallintopäällikkö Krista Terämaa kertoo, että avovedessä uiminen on Suomessa suosituin ulkoliikuntamuoto kävelylenkkeilyn ja pyöräilyn jälkeen.

      Harrastukset | "Ei pesäpallo henkeä pelasta vaan uimataito” ‒ kansalaistaito heikkenee, vaikka sen vaalimista edellytetään jopa opetussuunnitelmissa

      Tilaajalle
    • Uimarantojen pelastusvälineiden kuntoa on tarkkailtava. ”Hukkuminen tapahtuu usein hiljaisesti, ei elokuvatyylillä”, kuvailee Tukesin ylitarkastaja Anne Hiltunen.

      Harrastukset | Uimarantojen turvallisuustasot vaihtelevat: lievimmillään puutteita varusteissa ja merkinnöissä, pahimmillaan pohjasta törröttäviä heinäseipäitä

      Tilaajalle
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä