
On kummallista lukea innolla loppuun kirja, jossa ei tapahdu mitään erityistä, mutta silti se on koukuttavan hyvä. Tarinassa ei ole varsinaisia juonenkäänteitä, mutta kerronnallisesti siinä on väriä ja vetovoimaa.
Tällainen on Johanna Auranheimon esikoisromaani Ysit, joka kertoo helsinkiläisen yhdeksäsluokkalaisen Even arjesta päiväkirjan muodossa. Ihastus lukiokaveriin Onniin, laulaja Justin Bieberin fanittaminen ja höpöttely varatun pojan kanssa Facebookissa täyttävät kympin tytön arkea.
Minäkertoja on Eve, jolla on välinpitämätön asenne moniin asioihin, mutta ulkoinen olemus on asiallisen viileä. Tyttö kapinoi sitä vastaan, että asuu Etelä-Helsingin kalliilla alueella Ullanlinnan lähellä, jota hän kutsuu porvareiden alueeksi.
Erityisen kunnianosoituksen kirja ansaitsee jokaisen päiväkirjaluvun alkuun merkitystä päähenkilön vaatetyylistä ja ehostuksesta. Ysiluokan alussa Even tyyli on hillitty, mutta lukuvuoden lopussa hänen vaatetyylinsä muuttuu tummemmaksi, kasvoja koristaa tumma huulipuna ja silmämeikki. En ole aiemmin nähnyt näin yksityiskohtaisia vaatekuvauksia romaaneissa. Vaate- ja meikkikuvaus ei ole merkityksetöntä, sillä tyyli paljastaa teinin kasvutarinan.
Tarina kannustaa nuorta kulkemaan omaa polkua niin arvomaailmassa, tyylissä kuin siinä, mihin lukioon tai ammattikouluun päättää hakea. Ei pidä välittää, mitä edes ystävät ajattelevat vaan tehdä omia tärkeinä pitämiään valintoja. Vain siten voi löytää paikkansa maailmassa.
Kirja muistuttaa myös kuvitelman voimasta. Vaikka Eve ei uskalla lähestyä ihastuksen kohdettaan, hänen mielensä täyttyy villeistä fantasioista ja himosta, myös tyttöjä kohtaan.
Ei pidä välittää, mitä ystävät ajattelevat vaan tehdä omia tärkeinä pitämiään valintoja.
Kirjailija on vuonna 1998 syntynyt Johanna Auranheimo, joka on valmistunut Amsterdamin yliopistosta humanististen tieteiden kandidaatiksi ja tekee nyt maisterintutkintoaan. Opiskelun ohella hän työskentelee tatuointitaitelijana. Kirjailijasta välittyy taiteellinen vaikutelma, mikä näkyy varmasti myös Even persoonassa.
Kirja sopii nuorten lisäksi myös nuorille aikuisille, koska Even päiväkirjamerkinnät ovat vuodelta 2014. Itsessäni romaani herätti nostalgisia muistoja yläasteen aikaisista trendeistä, kuten Facebook-viesteistä kavereiden kanssa ja musiikkivideoiden katsomisesta Youtubesta.